Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Keskuskauppakamarin katsaus: Naisia ja miehiä tasapuolisesti joka neljännen pörssiyhtiön johtoryhmässä

Suurin osa naispuolisista johtoryhmien jäsenistä toimii henkilöstö-, viestintä- tai lakiasiainjohtajina.

Sijoitusmessut Helsingin Messukeskuksessa.
Arkistokuva sijoitusmessuilta Helsingin Messukeskuksesta. Kuva: Laura Railamaa / Yle
  • STT

Joka neljännen pörssiyhtiön johtoryhmissä on tasapuolisesti naisia ja miehiä, ilmenee Keskuskauppakamarin naisjohtajakatsauksesta. Määrä on ennätys. Tänä vuonna nimitetyistä johtoryhmien jäsenistä 36 prosenttia on naisia.

– Voimakkainta naisten osuuden kasvu on ollut suurissa pörssiyhtiöissä. Niissä naisten osuus tänä vuonna tehdyistä johtoryhmänimityksistä on peräti 42 prosenttia, kertoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala tiedotteessa.

Pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista naisia on kuitenkin vain kahdeksan prosenttia. Suurin osa naispuolisista johtoryhmien jäsenistä toimii henkilöstö-, viestintä- tai lakiasiainjohtajina. Niistä harvemmin edetään toimitusjohtajiksi. Toimitusjohtajaksi edetään useimmiten talous- tai liiketoimintajohdosta.

Annica Bresky potrettikuva
Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky on yksi harvoista naisista pörssiyhtiöiden johdossa. Kuva: Mats Sund/Yle

Lue myös:

Halu huipulle kypsyy nuorissa naisissa – Rahoituksen naisopiskelija: “Toivottavasti olen ison yrityksen, ehkä jopa pörssiyhtiön ylimmässä johdossa”

Pekkoja, Ristoja ja Heikkejä – Ylen selvitys kertoo, että miehet täyttävät edelleen Suomen suurimpien yritysten johdon

Naisten määrä yritysten johdossa kasvaa hitaasti, Suomi listauksen kärkijoukossa: "Liian kapeat roolimallit lähtevät jo varhaiskasvatuksesta"