Forssan seurakunnan kirkkoherran Esa Löytömäen mielestä jouluevankeliumissa on tärkeää, että ihminen kuulee sen sydämellänsä.
– Murteen kautta jouluevankeliumi tulee paljon lähemmäksi ihmistä oikealla, jotenkin arkisella tavalla. Forsassa murre on monelle sydämen kieltä.
Kirkkoherra Löytömäki pahoittelee sitä, ettei jouluevankeliumia ole päästy esittämään kirkkokansalle, koska koronan vuoksi jumalanpalveluksia ei ole voitu pitää.
Löytömäen mukaan Raamatun käännöksiäkin tehdään aina vaan pienemmille ja pienemmille kielille, jotta ihmiset oppisivat tuntemaan Jumalan.
– Ajattelin, että tämä murre-evankeliumi tuo niin ikään Jumalan lähemmäksi ihmistä ja tekee kristilliset uskon asiat ymmärrettävämmiksi.
Forssalaisen jouluevankeliumin oli jo aikaisemmin kirjoittanut forssalainen Risto Jokinen. Löytömäki halusi, että Jokinen myös esittää evankeliumin.
Murre on vahva osa ihmisen identiteettiä
Risto Jokisen jouluevankeliumin murrekäännös kuulosta periforssalaiselta:
"Yhtenä päivänä tuli tuolta keisari Aukustukselta semmonen käsky, että se pannee koko maailman maksaan sille verroo. Kun ne verolle pantiin, niin tää oli niille ensimmäinen kerta. Se tapahtu sillon ku toi Kyrenius oli ton Syyrian maaherra. "
Perusforssalainen Jokinen kertoo, että Forssan murre on hänelle helpompaa kuin äidinkieli.
– Jos murre jää pois elämästä, ihminen menettää sielunsa. Murre kuuluu henkilökohtaisesti juuri minulle, ja jos ei olisi murretta, niin minusta olisi pala pois.
Murretta on Forssan seudulla puhuttu perheissä, työpaikoilla sekä läheisten ja ystävien kesken. Jokinen kertoo, että esimerkiksi työläisten kaupunginosassa Ronttismäessä murre on ollut todella vahvaa.
– Murre säilyi, koska siellä oltiin paljon yhdessä ja kaikki olivat töissä Finlaysonilla. Mutta murteet sekoittuivat hiukan, kun ihmiset alkoivat liikkua ja Puolimatka otti paljon porukkaa töihin Forssan ulkopuolelta.
Yliopistonlehtori Hanna-Maaria Lappalainen Helsingin yliopistosta muistuttaa, että murteen puhuminen vaatii puhujilta vahvan paikallisen identiteetin lisäksi positiivista suhtautumista omaan murteeseen.
– Parhaimmillaan sitä ei hävetä, vaan siitä ollaan ylpeitä, muistuttaa Lappalainen.