Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Putin hyväksyi lain, joka antaa elinikäisen syytesuojan Venäjän entisille presidenteille

Jatkossa entisiä presidenttejä ei voi pidättää, kuulustella tai syyttää.

Venäjän presidentti Vladimir Putin kynä kädessään
Kuva: Alexei Nikolsky / EPA
  • Simo Ortamo

Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, joka takaa Venäjän entisille presidenteille elinikäisen syytesuojan.

Presidenteillä oli jo aiemmin syytesuoja rikoksista, joita he ovat tehneet virassa ollessaan. Jatkossa heitä ei voi pidättää, kuulustella tai syyttää myöskään presidenttikauden jälkeen. Myös kotietsinnät on kielletty.

Uusi laki tekee entisistä presidenteistä myös elinikäisiä senaattoreita eli Venäjän parlamentin ylemmän kamarin jäseniä. Parlamentin on mahdollista kumota syytesuoja, mutta uusi laki tekee prosessista entistä vaikeamman.

Syytesuojasta voi nyt nauttia Dmitri Medvedev, joka toimi presidenttinä vuosina 2008–2012, sekä ehkä tulevaisuudessa Putin itse, jos hän eläköityy virastaan.

Tänä vuonna hyväksyttyjen perustuslain lisäysten ansiosta Putin voi halutessaan pyrkiä presidentiksi vielä kahdelle kuusivuotiskaudelle. Hän voisi siis jatkaa presidenttinä vuoteen 2036 asti.

Lue myös:

Venäläinen oppositiojohtaja Navalnyi huijasi myrkyttäjiltään tunnustuksen puhelimessa: "Jos he olisivat olleet ilmassa pidempään, ehkä asiat olisivat päättyneet toisin"

Venäjän presidentti sanoi, että on aikaista puhua hänen jatkostaan – Aleksei Navalnyin myrkytyksestä Putin väisti vastuun

Kirjeenvaihtajalta: Vuosi 2020 on ollut raskas myös Putinille – ja se loppuu nöyryyttävästi uusiin tietoihin Navalnyin myrkyttämisestä