Runsaat kymmenen vuotta sitten markkinointi- ja mainosalan nuori tamperelaislupaus Antti Toivonen haaveili urasta maailmalla. Hakemuksia singahteli muun muassa Berliiniin ja Lontooseen, muutama kauemmaskin.
– Halusin vain asua jossain vähän lämpimässä, ja lämmön perässä Suomesta voi lähteä melkein mihin vain. Ammuin paikkoja kuin haulikolla, ja yht’äkkiä Singaporesta tärppäsi, muistelee Toivonen videopuhelussa.
Toivonen ei ollut koskaan edes käynyt Aasiassa, mutta muutamaa puhelua ja yhtä kuukautta myöhemmin hän istui koneessa.
Sillä tiellä hän on edelleen, yksitoista vuotta myöhemmin. Alkuperäinen työpaikka tosin on vaihtunut oman markkinointiviestintätoimiston, Supersonin vetämiseen.
Koti, työ ja elämä ovat pinta-alaltaan pikkuruisessa kaupunkivaltiossa Singaporessa, jossa on asukkaita Suomen verran. Muutakin yhteistä entisen kotimaan kanssa hänen mielestään löytyy.
– Ihmiset ovat hyvin samanlaisia. He eivät häiritse toisiaan ja ovat erittäin jalat maassa. Olin aiemmin asunut Lontoossa, ja englantilaiseen kulttuuriin oli paljon vaikeampaa päästä sisälle.
Toivonen ei halunnut jäädä ulkomaalaisporukoihin pyörimään, vaan sukelsi samantien singaporelaiseen elämänmenoon.
– Sekä Suomi että Singapore ovat pieniä maita, niiden pitää yrittää vähän kovempaa, että tulevat huomatuiksi. Suomessa on Suomi mainittu -ajattelu, eikä täälläkään luulla itsestä liikoja. Se istuu suomalaiseen mentaliteettiin hyvin.
Singapore on maailmalla tunnettu etenkin tiukoista säännöistään ja siisteydestään. Esimerkiksi vessa määrätään vetämään lain uhalla, purukumin myynti on kielletty ja roskaamisesta lankeaa kova sakko. Siihen tottuu, vakuuttaa Toivonen.
– Säännöt ovat selkeät, ja kaikki tietävät, ettei niistä kannata poiketa. Kun mennään sovitun mukaan, niin ei täällä kukaan hengittele niskaan. Suomalainen kulttuuri on lähtökohtaisesti rehellinen, mutta siellä koetellaan enemmän rajoja. Luulen, että se on laajemminkin eurooppalaisen ja aasialaisen mielenlaadun ero.
Singaporelaisen elämäntavan ja arvojen ymmärtäminen on Toivosen mielestä syy siihen, että hän on pystynyt kirjoittamaan jotain, mikä vetoaa paikallisiin ihmisiin.
Toivosen käsikirjoittama ja osaksi tuottama komediaelokuva Tiong Bahru Social Club pyörii parhaillaan singaporelaisissa elokuvateattereissa. Se sijoittuu erikoiseen lintukodon mainetta kantavaan kaupunginosaan, joka näkyy myös haastattelun aikana Toivosen kodin suurista ikkunoista.
Tiong Bahru on retrofuturistinen onnela
Tiong Bahru Social Club kertoo kolmekymppisestä Ah Beestä, joka lähtee äitinsä helmoista osallistuakseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on luoda maailman onnellisin naapurusto. Tekoälyn ja algoritmien luoma keinotekoinen auvo luonnollisesti paljastaa ennen pitkää absurdin luonteensa, ja nuoren miehen aito onni löytyy aivan muualta kuin data-analyysistä.
– Elokuva kertoo nuoresta miehestä, joka etsii merkitystä elämäänsä. Se kertoo tietyn sukupolven unelmista, siitä minkä ihmiset kuvittelevat tekevän heidät itsensä tai jotkut toiset onnelliseksi.
Tiong Bahru Social Clubin teemoista osa on universaaleja: onnea etsivät kaikki kaikkialla. Osa teemoista taas on periaasialaisia, Antti Toivonen kuvailee.
– Aasiassa on vaikka minkälaisia kulttuureja, mutta monia niistä yhdistää ajatus siitä, miten olennaisia perhe ja parisuhde ovat onnellisuuden kannalta. Ovat ne Suomessakin tärkeitä, mutta eri tavalla.
Osa elokuvan sisällöstä on täysin singaporelaista, esimerkiksi kielten sekamelska.
– Siinä on asioita, jotka menevät ohi toisesta kulttuurista tulevalle. Singaporelaisten mielestä tämä on erittäin singaporelainen elokuva. Siinä puhutaan mandariinikiinaa, malajia, hokkienia, tamilia, englantia ja vielä kantonia päälle. Se on hyvin lähellä todellisuutta täällä.
Tiong Bahru Social Clubin traileri YouTubessa
Tiong Bahru Social Club on omintakeinen sekoitus 1960-luvun karamellivärejä, nykyajan älyhärveleitä ja takavuosien teknologiaromantiikkaa. Toivonen itse kuvailee sitä “retrofuturistiseksi satiiriksi”.
– Retrofuturistinen on ikään kuin menneisyyden ajatus siitä, mitä tulevaisuus tulee olemaan. Elokuvasta on tietoisesti luotu fantasia, joka elää tavallaan epäajassa.
Tiong Bahru on Singaporen vanhin julkisin varoin rakennettu naapurusto. Se on viehättävä, Art Deco -tyylilajia edustava kaupunkisuunnittelun kukkanen ajalta, jolloin Singaporea määrätietoisesti modernisoitiin.
Sittemmin Tiong Bahrun yhteisöllisen idyllin ympärille on rakennettu ultramoderni metropoli. Toivonen kuvailee kotinaapurustoaan onnellisuuden saarekkeeksi, joka on henkisesti vähän kuin Puu-Käpylä Helsingissä.
– Tämä oli aikoinaan hyvin visionäärinen elinalue, jossa pyrittiin yhteisöllisyyteen. Elokuvassakin mainitaan usein kampung feel, kylätunnelma. Minua ja ohjaaja Tan Bee Thiamia viehätti se, miten futuristinen ajatus siitä, mihin maailma on menossa, on aikanaan on ohjannut Tiong Bahrun suunnittelijoita. Eikä maailma sitten todellakaan päätynyt Tiong Bahrun näköiseksi.
Huumorin tyyli vaihtuu maan myötä
Antti Toivonen päätyi Singaporeen paetessaan pakkasta, mutta pitkän elokuvan käsikirjoittajaksi hän olisi saattanut päätyä myös toisenlaisessa ilmanalassa.
Varsinaisen leipätyönsä ohella Toivosella on ollut aina intensiivinen suhde komediaan ja etenkin sen kirjoittamiseen. Ensimmäisen kerran Toivosesta tuli jonkinasteinen julkkis Lordin Euroviisuvoiton aikoihin Markku from Finland -hahmon myötä.
Vyölaukkuun, rallipaitaan ja kalapuikkoviiksiin sonnustautunut Toivonen tuuletti YouTube-videoilla kömpelöllä englannilla suurten suomalaisten saavutusten puolesta. Euroviisujen maapostikortteja parodioivissa videoissa Markku from Finland ylisti kotimaansa parasta antia jäänmurtajista tasa-arvoon ja Mannerheimista Harliniin.
Haudattuaan Markun Toivonen on kirjoittanut kaksi kiiteltyä lyhytelokuvaa, joista molemmat on nähty arvostetuilla Sundancen filmifestivaaleilla. Naapureita hämmentävästä satanistisesta seksikultista ja keskiluokan näennäisvapaamielisyydestä kertova Saatanan kanit (2017) palkittiin Chicagon kansainvälisillä filmijuhlilla.
Poikansa seksuaalisuudesta huolta kantavasta taksikuskiäidistä kertova Onko sulla nälkä (2019) puolestaan kipusi lyhytelokuvan Jussi-ehdokkaaksi ja palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla. Molemmat lyhytelokuvat on ohjannut Teemu Niukkanen.
– Ne lyhytelokuvat kyllä uppoavat täällä Singaporessakin ihmisiin, mutta en olisi mitenkään voinut tehdä niitä täällä. Suomessa huumori on roisimpaa. Jopa raakalaismaista.
Pitkän fiktion kirjoittaminen on ollut niin kauan Toivosen haaveissa, että hän kuvailee sitä jääräpäiseksi päähänpinttymäksi. Siksi hän ei voinut vastustaa kiusausta, kun sattuma tarjosi mahdollisuuden tehdä sellainen Singaporessa.
Verkkareilla leffapiireihin
Viisi vuotta sitten Toivonen sai päähänsä perin pohjin selvittää, millaista on kaakkoisaasialainen elokuva.
Hän osti niin holtittoman määrän lippuja Singaporen elokuvajuhlien näytöksiin, että järjestäjät pistivät miehen merkille.
– En ole kohtuuden ystävä missään, mutta 21 lippua oli selkeä ylilyönti. En tietenkään ehtinyt kaikkiin näytöksiin, mutta festivaaliväki huomasi, että sama kaveri pyörii täällä koko ajan.
Viimeisenä festivaali-iltana järjestäjät kysäisivät Toivoselta, haluaisiko hän osallistua juhlien iltatilaisuuteen. Toivonen vastasi totta kai. Hän ei tosin tiennyt, että kekkereiden pukukoodiin kuului smokki, ja paukkasi paikalle suoraan kuntosalilta verkkareissa.
Sopimaton asu toimi oivana jäänmurtajana. Toivosen juttusille tulivat kaikki ja sen lisäksi elokuvatuottaja Tan Bee Thiam. Hän osoittautui kovaksi Kaurismäki- ja Roy Andersson -faniksi.
Miehet tulivat hyvin juttuun ja päättivät käydä kahvilla myöhemmin.
– Sitten nähtiin, juteltiin ja palloteltiin ideaa onnellisuudesta. Hän sanoi, että tästä voisi tehdä elokuvan. Kysyin, että ai lyhytelokuvan? Hän sanoi, että ei, kun pitkän. Mietin hetken, että kaveri on ihan sekaisin, juurihan me vasta tavattiin. Sanoin tietenkin, että tehdään vaan.
Paikallisia vääpelikörmyjä ja syvän pään taide-elokuvaa
Tiong Bahru Social Clubin pyörät lähtivät pyörimään ketterästi. Rahoitushakemus oli paikallisessa elokuvasäätiössä kymmenen päivän kuluessa. Vaikka kyseessä oli Tan Been Thiamin ensimmäinen soolo-ohjaus, se sai saman tien vihreää valoa.
Toivonen arvelee yhdeksi syyksi sen, että Tiong Bahru Social Club osui täydelliseen saumaan.
Singaporelaiset ovat maailman innokkaimpia elokuvissakävijöitä, mutta paikallinen elokuva ei ole kovin suosittua. Maan oma elokuvatuotanto on vielä lapsenkengissä verrattuna esimerkiksi Suomeen.
Vaikka maat ovat väestömäärältään yhtä suuret, Singaporessa tehdään puolet vähemmän elokuvia kuin Suomessa.
– Kun aloin tutkia singaporelaista elokuvaa, niin sieltä löytyvät paikalliset vääpelikörmyt, jotka ovat tosi pidettyjä, ja toinen ääripää, joka on ihan silkkaa kengänkärkiin tuijottelevaa art housea. Ajattelin, että siihen väliin pitää mahtua jotain. Suomessa oli vähän samankaltainen tilanne parikymmentä vuotta sitten.
Saatananpalvojanaapurit tekevät Suomea tunnetuksi arvostetulla elokuvafestivaalilla Yhdysvalloissa
Tiong Bahru Social Clubin maailmanensi-ilta oli arvostetuilla Busanin elokuvajuhlilla lokakuussa. Sittemmin se avasi Singaporen filmifestivaalit, ja nyt se pyörii paikallisen Finnkinoa vastaavan Golden Village -ketjun teattereissa.
Vastaanotto on ollut lämmin, Toivonen kuvailee. Elokuvaa on kehuttu pinnalta kevyeksi, mutta samalla sen on sanottu iskevän syvälle nuoren singaporelaisen sielunmaisemaan.
– Kaakkoisaasilainen komedia on perinteisesti pitkälti slapstickiä. Sillä on omat meriittinsä. Me päätettin heti alkuun yhdistää kaakkoisaasialainen ja pohjoismainen estetiikka. Mukana on meikäläistä, ilmeetöntä tekemistä ja kuivaa huumoria. Komediaa tehdään, mutta vitsejä ei alleviivata.
Vaikka elokuvasta on pidetty, ei sillä kuulemma pääse rikastumaan.
– Tämä on pieni elokuva, emmekä edes kuvitelleet mitään Wonder Womanin kaltaisia levityksiä. Vaikka se on vetänyt saleja jopa täyteen, pitää muistaa, että katsojia otetaan koronan takia vain puolet normaalikapasiteetista. Nyt ei ole juuri kilpailuakaan, koska elokuvia julkaistaan niin vähän.
“Pölhökustaan harrastus”
Seuraavan pitkän fiktioelokuvan Antti Toivonen tekee aisaparinsa Teemu Niukkasen kanssa Suomessa. Leffa on vielä alkutekijöissään, eikä Toivonen paljasta siitä sen enempää. Elokuvaa kehitellään parhaillaan Elokuvasäätiön käsikirjoitustuen turvin.
Varsinaista ammattia käsikirjoittamisesta Toivonen ei kuitenkaan kaavaile. Oman yrityksen pyörittäminen on hänelle vähintään yhtä suuri intohimo kuin elokuvien tekeminen. Jälkimmäinen saa pysyä rakkaana sivutyönä.
– Onhan se nyt ihan pölhökustaan harrastus, hidasta ja kallista hommaa. Mutta kun elokuva on valmis, ei mikään siihen liittyvä tunnu taakalta. Tykkään kertoa tarinoita ja tehdä ihmisiä kutkuttavia juttuja. Kyllä sellaisen eteen vähän vaivaakin haluaa nähdä.
