Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Iran toteuttaa uhkauksensa – Kertoi alkavansa jalostaa uraania 20 prosentin rikastustasolle

Vuoden 2015 ydinsopimuksessa Iranin uraaninrikastukselle asetettiin 3,67 prosentin katto.

Mies kävelee Iranin lippua esittävän muraalin ohi.
Mies kävelee Iranin lippua esittävän muraalin ohi Teheranissa. Kuva: Abedin Taherkenareh / EPA
  • Petri Burtsoff

Iran on ilmoittanut kansainväliselle atomienergiajärjestölle IAEA:lle alkavansa rikastaa uraania 20 prosentin puhtaustasolle.

Maan parlamentti äänesti joulukuussa tason nostamisen puolesta, mikäli kansainvälinen yhteisö ei luovu Iranin-vastaisista pakotteista kahden kuukauden kuluessa.

Presidentti Hassan Rouhani on arvostellut lakia, sillä hän uskoo sen vaikeuttavan maan kykyä vaikuttaa pakotteisiin diplomatian keinoin.

Vuonna 2015 solmittu Iranin ydinsopimus vähensi Irania vastaan nostettujen pakotteiden määrää sillä ehdolla, että Iran ei jalosta uraania 3,67 prosentin puhtausastetta korkeammalle.

Ydinsopimuksessa Iran sitoutui lisäksi rajoittamaan rikastamansa uraanin määrää. IAEA raportoi marraskuussa, että Iran on jalostanut uraania 12-kertaisen määrän sopimuksessa sallittua enemmän.

Yhdysvallat vetäytyi presidentti Donald Trump johdolla yksipuolisesti Iranin ydinsopimuksesta vuonna 2018, ja asetti Irania vastaan ankaria pakotteita.

Vastavalittu presidentti Joe Biden on sanonut, että hän olisi valmis palauttamaan Yhdysvallat takaisin ydinsopimuksen piiriin, jos Iran puolestaan ryhtyisi noudattamaan tiukasti vuonna 2015 tehtyä sopimusta.

Ydinvoimalaitoksissa käytetyn uraanin rikastusaste vaihtelee yleensä noin 3–6 prosentin välillä. Ydinasekelpoisen uraanin pitää olla yli 80-prosenttista rikastusasteeltaan.

Lue myös:

Iranin parlamentti ja presidentti erimielisiä laista, jolla lisättäisiin uraanin rikastamista

Iranin presidentti syyttää Israelia ydinvoimatutkijan murhasta ja USA:n "palkkasoturina" toimimisesta

IAEA: Iranin rikastetun uraanin määrä on 12-kertainen ydinsopimukseen verrattuna – uraanijäämiä on myös löytynyt paikoista, joissa niitä ei pitäisi olla

IAEA: Iranin rikastetun uraanin varastot ylittävät ydinsopimuksen rajat roimasti

Iranilla on vielä pitkä matka ydinasekelpoiseen uraaniin – STUKin asiantuntija: "symbolinen liike, jolla korostetaan sopimuksen rikkomista"