Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Valtataistelu somessa: Äärioikeiston suosikkipalvelussa Parlerissa uhotaan ja puolustetaan Trumpia vain tunteja ennen kuin Amazon on sulkemassa sen

Parlerin käyttäjät sanovat boikotoivansa muun muassa Amazonia, Applea, Googlea ja Twitteriä, koska somepalvelu uhkaa hävitä netistä maanantaina.

Parlerin logo puhelimen näytöllä.
Parler-somepalvelu uhkaa sulkeutua toistaiseksi maanantaina. Kuva: Olivier Douliery / AFP
  • Mika Mäkeläinen

Yhdysvalloissa yltyy kiistely siitä, mikä on sosiaalisen median yhtiöiden sekä käyttäjien vastuu sananvapauden käytössä.

Tuorein käänne on, että teknojättien hampaisiin joutuneen somepalvelu Parlerin uutisvirta on täyttynyt käyttäjien vihaisista viesteistä.

Parlerin käyttäjät uhoavat ennen kaikkea verkkokaupasta tunnettua Amazonia ja somepalvelu Twitteriä vastaan. He kehottavat muita käyttäjiä boikotoimaan niiden palveluita.

Kuvakaappaus John Matzen postauksen vastauksista Parlerissa
Monet Parlerin käyttäjät haluavat nyt boikotoida Amazonia ja muita teknologiayhtiöitä. Kuva: Kuvakaappaus John Matzen postauksen vastauksista Parlerissa

Parler on erityisesti Yhdysvaltain äärioikeiston ja Trumpin ydinkannattajien suosima somekanava, koska se ei ole kitkenyt vihapuhetta samaan tapaan kuin Twitter ja Facebook.

Parlerissa ovat toimineet aktiivisesti myös ne ääriliikkeet, jotka hyökkäsivät Yhdysvaltain kongressiin keskiviikkona.

Kun Yle tutustui palvelun uutisvirtaan sunnuntaina, Parlerin käyttäjiltä löytyi useita väkivaltaan yllyttäviä ja jopa sisällissotaa lietsovia viestejä.

Eräs nimimerkillä esiintyvä käyttäjä väläyttää mahdollisuutta iskeä Amazonin datakeskuksiin.

Kuvakaappaus NewKenPatriot-käyttäjän postauksesta Parlerissa
Parlerissa on vihjattu mahdollisuudesta iskeä Amazonin palvelinkeskusta vastaan. Kuva: Kuvakaappaus NewKenPatriot-käyttäjän postauksesta Parlerissa

Vihanpurkausten taustalla on ennen kaikkea verkkojätti Amazonin ilmoitus, että se lopettaa pilvipalvelun tarjoamisen Parlerille. Asiasta kertoi ensimmäiseksi verkkojulkaisu Buzzfeed.

Syyksi Amazon Web Services on ilmoittanut sen, ettei Parler-somepalvelu ole pannut kuriin väkivaltaan yllyttäviä käyttäjiä. Amazonin mukaan väkivaltainen sisältö rikkoo Amazonin pilvipalvelun käyttöehtoja.

Amazonin ilmoitus tarkoittaa käytännössä sitä, että Parlerin toiminta todennäköisesti lakkaa toistaiseksi maanantaina juuri ennen klo 10 Suomen aikaa, mikä vastaa keskiyötä Yhdysvaltain länsirannikolla.

Parlerin toimitusjohtaja John Matze ilmoitti Parlerin käyttäjille varhain sunnuntaina Suomen aikaa, että Amazonin toimi on "yritys poistaa kokonaan sananvapaus internetistä".

Matzen mukaan Parler etsii korvaavaa palveluntarjoajaa, jotta somepalvelu saadaan myöhemmin takaisin pystyyn. Käyttökatko voi hänen mukaansa kestää jopa viikon.

Google, Amazon, Apple, Twitter ja Facebook saavat haukkuja

Amazonin lisäksi Google ja Apple ovat Parler-käyttäjien hampaissa siksi, että ne ovat poistaneet Parlerin sovelluskaupoistaan. Sovelluskaupat hyllyttivät Parlerin väkivaltaan yllyttävien viestien takia.

Lisäksi Parler-käyttäjät haukkuvat Twitteriä ja Facebookia, koska nämä ovat sulkeneet presidentti Donald Trumpin sometilit.

Lue myös: Tutkijat: Twitterin kurinpalautus Trumpille on oikea veto, vaikka tulikin kovin myöhään – "Nyt käydään selkeästi viestinnän valtataistelua"

Twitter sulki Trumpin henkilökohtaisen tilin sekä virassa olevan presidentin käyttämän POTUS-nimisen tilin kongressihyökkäyksen jälkimainingeissa.

Twitterin porttikiellon myötä maailman vaikutusvaltaisin henkilö menetti tärkeimmän viestintäkanavansa.

Kiistely siitä, mitä teknologiajättien alustoilla saa sanoa, on kiihtynyt samaan aikaan kun Yhdysvalloissa valmistaudutaan vallanvaihtoon.

Parler mainostaa itseään sananvapaudella

Parler ei kovin herkästi poista käyttäjiensä postauksia, vaikka niiden sisältöä pidettäisiin uhkaavana tai muuten epäsopivana.

Kun muut somepalvelut ovat yhä useammin kyseenalaistaneet tai poistaneet keskustelusääntöjen vastaisia viestejä, Parler on korostanut kannattavansa sananvapautta, joka taataan Yhdysvaltain perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä.

Parlerin keskusteluohjeiden mukaan viestien poistot pidetään "absoluuttisen minimissä".

Samalla Parler kuitenkin toteaa periaatteenaan, ettei se hyväksy palvelun hyödyntämistä rikoksen tekoon. Se onkin laatinut yksityiskohtaiset ohjeet laittoman tai muuten epäsopivana pidetyn materiaalin määrittelystä.

Parler muun muassa poisti asianajaja Lin Woodin postauksen, jossa hän CNN:n mukaan oli vaatinut varapresidentti Mike Pencen teloittamista.

Yleisluontoinen väkivallan ihannointi tai salaliittoteorioiden esittely ei sen sijaan ole johtanut viestien poistamiseen.

Kuvakaappaus aseesta Parler-palvelusta
Parlerin käyttäjä esittelee asettaan. Käyttäjätunnus on poistettu näkyvistä. Kuva: Kuvakaappaus asetta esittelevän käyttäjän postauksesta Parler-palvelussa.

Parlerissa huomattava osa käyttäjistä uskoo, että vaalivoitto varastettiin presidentti Trumpilta. Viranomaiset eivät kuitenkaan ole löytäneet mitään todisteita tuloksen kannalta merkittävästä vaalivilpistä.

Palvelua käyttävät useat Qanon-tyyppisten salaliittoteorioiden kannattajat, jotka demonisoivat poliittisia vastustajiaan estoitta.

Tavanomaista kielenkäyttöä on kutsua Trumpin vastustajia kommunisteiksi tai fasisteiksi. Heihin luetaan usein myös ne republikaanit, jotka eivät riittävän pontevasti tue Trumpia.

Kuvakaappaus Ashlynn139-nimimerkin postauksesta Parlerissa
Parlerissa salaliittoteorioita levitetään ilman rajoituksia. Kuva: Kuvakaappaus Ashlynn139-nimimerkin postauksesta Parlerissa

Monilla Parlerissa mukana olevilla amerikkalaisilla poliittisilla julkkiksilla on huomattava määrä seuraajia.

Esimerkiksi konservatiivisena kommentaattorina tunnettu entinen salaisen palvelun agentti Dan Bongino on kerännyt Parlerissa lähes kolme miljoonaa seuraajaa. Hän myös omistaa osan Parlerista.

Kuvakaappaus Dan Bonginon Parler-postauksesta
Mediapersoona Dan Bongino omistaa osan Parlerista. Kuva: Kuvakaappaus Dan Bonginon Parler-postauksesta

Trump-tilien paljous hämmentää käyttäjiä

Presidentti Donald Trump ei tiettävästi ole perustanut Parleriin henkilökohtaista käyttäjätiliä, vaikka hänet on suljettu pois suurista somepalveluista.

Parlerissa on kuitenkin lukuisia Trumpin ja hänen läheistensä mukaan nimettyjä käyttäjätilejä, jotka hämmentävät palvelun käyttäjiä.

Käyttäjät eivät useinkaan tiedä, voiko ilmoitettuihin käyttäjätietoihin luottaa.

Kuvakaappaus Dan Bonginon Parler-postauksen vastauksista
Monet presidentti Donald Trumpin mukaa nimetyt tilit hämmentävät muita käyttäjiä. Kuva: Kuvakaappaus Dan Bonginon Parler-postauksen vastauksista

Parlerin käyttämä tilien verifiointikäytäntö ei takaa, että tilinomistaja olisi ilmoittanut oikean henkilöllisyyden.

Kuvakaappaus Parler-somepalvelun verified-merkistä
Parlerin verified (vahvistettu) -merkintä ei tarkoita samaa kuin esimerkiksi Twitterissä. Kuva: Kuvakaappaus Parler-somepalvelun verified-merkistä

Sunnuntaina Parlerin käyttäjät ovat havahtuneet palvelun sulkemisen uhkaan. Useat varautuvat jatkamaan Trumpin tukemista Telegram-pikaviestipalvelussa tai Gab-nimisessä somepalvelussa.

Kuten Parler, myös Gab tunnetaan äärioikeiston suosimana somepalveluna.

Lue myös:

Amazon epää verkkopalvelunsa Trumpin kannattajien suosimalta Parler-viestipalvelulta