Kuopion kaupunki joutuu luopumaan suojeltavaksi aiotun metsäalueen myynnistä Karttulassa. Kaupunginhallitus päätti elokuussa myydä runsaan 30 hehtaarin kokoisen alueen valtiolle Metso-suojeluohjelmaan liitettäväksi.
Alueen metsästysoikeus oli tarkoitus pitää kaupungilla. Sittemmin on käynyt ilmi, että valtion muuttuneiden käytäntöjen mukaan alle sadan hehtaarin myyntikohteissa metsästys ei ole mahdollista.
Myytävällä Metsolan tilalla metsästyksellä ja riistanhoidolla on erityinen merkitys, sillä alueella toimii yli sata vuotta vanha Metsolan metsästysseura. Mikäli nyt esille tullut tilanne metsästyksen osalta olisi ollut valmisteluvaiheessa tiedossa, ei kohdetta olisi esitetty myytäväksi ja suojeltavaksi.
Runsaan 30 hehtaarin määräalan myyntihinnaksi oli sovittu 232 000 euroa.
Metsolasta tuleekin metsästyksen mallialue
Uudessa tilanteessa kaupunki aikoo kehittää Metsolan tilaa riistanhoidon ja metsästyksen mallialueeksi yhdessä Savon koulutuskuntayhtymän ja metsästysseuran kanssa.
Alueella aiotaan tehdä riistanhoitopainotteinen metsäsuunnitelma, josta on tehty alustava sopimus Sakkyn Toivalan metsäkoulun kanssa. Suunnitelma laaditaan koko Metsolan tilan 64 hehtaarin alalle, eli laajemmalle alueelle kuin kaupan kohteena oli tarkoitus olla.
Mallialuetta voidaan tarvittaessa käyttää havaintokohteena Sakkyn metsä- ja riista-alan opetuksessa. Metsästysseura ja oppilaitos suunnittelevat keskenään myös mahdollista muunlaista yhteistyötä riistanhoidon merkeissä.