Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Isot tatuoidut miehet ottivat nuorukaisen heti piireihin ja tarjosivat huumeita – alaikäisillä vangeilla ei ole omaa osastoa ja se on ongelma

Alaikäisille vangeille halutaan erillinen osasto Vantaan vankilaan ja oma lastensuojelun laitos vaihtoehdoksi vankeudelle.

Helsingin vankila.
Entisten vankien mukaan Helsingin vankilaan tuodaan huumeita muun muassa muurin yli heittämällä. Arkistokuva lokakuulta. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle
  • Katri Kirsi

Kuopion vankilan sellissä oli kerrossänky kahdelle vangille, ikkuna kahden ja puolen metrin korkeudessa ja yksi ämpäri ulostamista varten. Juoksevaa vettä ei ollut, joten selliin kannatti muistaa ottaa vesipullo mukaan käsien pesua varten. Ämpärin reunat eivät aina olleet puhtoiset sellikaverin asioinnin jäljiltä.

Näin muistelee Kriminaalihuollon tukisäätiön vertaisohjaajana työskentelevä Juha Kaski. Hän oli 19-vuotias joutuessaan ensimmäisen kerran vankilaan. Tuolloin elettiin vuotta 1999.

Ehdollisia vankeustuomioita Kaski oli saanut jo 15-vuotiaasta lähtien, mutta lopulta vakava autokolari päihtyneenä toi linnatuomion. Kukaan ei loukkaantunut pahasti kolarissa, mutta aineelliset vahingot olivat mittavat.

1990-luvun lopussa vankiloissa ei ollut erillisiä osastoja nuorille, joten Kaski päätyi heti kokeneeseen seuraan.

– Se oli minusta hirveän jännittävä maailma. Vanhempi mies kysyi minulta, haluanko amfetamiinia, ja pääsin piireihin. Ihailin muita vankeja. Aikuiset, isot tatuoidut miehet, jotka nostivat isoja painoja, olivat minusta kovia jätkiä, Kaski kertoo.

Hän oli jo nuorena syvällä rikollisessa maailmassa, eikä vankila auttanut ulospääsyssä. Ensimmäisen vankeustuomion jälkeen hän päätyi vankilaan vielä seitsemän kertaa uudestaan.

Muurien sisällä vierähti yhteensä 12 vuotta Kasken elämästä, kunnes hän päätti muuttaa elämänsä suunnan. Nyt hän työskentelee Kriminaalihuollon tukisäätiössä auttaakseen nuoria rikoksista tuomittuja kuntoutumaan. Kaskella on siksi hyvä käsitys alaikäisten vankien tilanteesta.

– Vankila on kuin rikollisuuden oppikoulu. Siellä saa uusia suhteita ja tietoja siitä, mistä saa kamaa halvalla. Jos on vankilan kuntoutusosastolla, siellä yritetään päästä pois rikollisesta kulttuurista. Normaaliosastolla suunnitellaan uusia rikoksia ja vaihdetaan tietoja siitä, mistä saa helppoa rahaa ja miten voi edetä rikollisella uralla.

Helsingin vankila.
Tänä vuonna useille alaikäisille on odotettavissa vankeustuomioita. Muun muassa Helsingissä tapahtui viime syksynä useita henkirikoksia, joista epäillään alaikäisiä. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Suomessa on 11 alaikäistä vankia

Joka vuosi Suomessa noin viidestä kymmeneen alaikäistä päätyy suljettuun vankilaan. Suurin osa heistä on tutkintavankeja, koska lain mukaan tutkintavankia ei saa sijoittaa avolaitokseen. Tammikuun alussa Suomessa oli kymmenen 15–17-vuotiasta tutkintavankia ja yksi alaikäinen vankeusvanki.

Tänä keväänä alaikäisten vankeusvankien määrä oletettavasti kuitenkin kasvaa. Viime syksyn aikana on tapahtunut useita vakavia rikoksia, kuten Helsingin Koskelan epäilty murha ja Vallilan epäilty tappo. Henkirikoksista epäillyille alaikäisille on odotettavissa vankeustuomioita.

Vankilaan tuomittavat alaikäiset ovat yleensä syyllistyneet vakaviin rikoksiin, kuten törkeään ryöstöön tai väkivaltarikoksiin. Alaikäinen on tyypillisesti vankilassa ensikertalainen, joten hän kärsii tuomiostaan vain osan.

Lain mukaan alle 18-vuotiaat vangit on pidettävä erillään täysi-ikäisistä vangeista, ellei lapsen etu muuta vaadi. Tämä on haastavaa, koska alaikäisiä vankeusvankeja on niin vähän. Heidän täysi eristämisensä ei olisi lapsen edun mukaista.

Niinpä alaikäiset ja nuoret vangit päätyvät usein normaaleille osastoille paatuneempien vankien kanssa. Esimerkiksi Helsingin vankilan nuoriso-osaston ikäraja on 15–29 vuotta.

Tällaisessä tilanteessa oleva lapsi voi olla hyvin altis vaikutteille ja hän tarvitsee viranomaisilta suojaa. Vankilassa tilanne kääntyy kuitenkin usein päinvastoin. Tämän myöntävät myös Rikosseuraamuslaitoksen asiantuntijat.

– Kenenkään alaikäisen ei kuuluisi joutua vankilaan. Se on kamala paikka. Jos siellä on samalla osastolla täysi-ikäisiä vankeja, joilla saattaa olla jo enemmän rikollista taustaa ja vankeustuomiota, niin ei ole hyvä asia, että ensikertalainen nuori on samalla osastolla. Kokeneemmilta vangeilta voi nuorille vangeille valua asioita, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Tuija Muurinen.

Taulukko: Nuorten vankien määrä 1.1.2021

27-vuotias Karlos: Kamaa on tarjolla alusta lähtien

Turhan usein vankila on nuorelle rikollisen elämän korkeakoulu tai aikuisten hiekkalaatikko, kuten 27-vuotias Karlos toteaa. Hänkin oli sisällä alamaailmassa jo teininä. Rikosten tekeminen ja päihdekokeilut alkoivat 15-vuotiaana.

Karlos ei esiinny jutussa omalla nimellään asian arkaluonteisuuden vuoksi. Erilaisista rikoksista hän sai vuosi toisensa jälkeen ehdollisia vankeusrangaistuksia. Ne eivät estäneet häntä tekemästä aina uudestaan laittomuuksia. Lopulta 24-vuotiaana Karlos tuomittiin vankilaan törkeästä huumausainerikoksesta.

Hän päätyi Helsingin vankilaan, jossa olosuhteet olivat 2010-luvulla remontin jälkeen jo inhimilliset vanhoihin paljuselleihin verrattuna. Karlos olisi voinut ikänsä puolesta mennä nuorten osastolle, mutta hän halusi mieluummin tavalliselle osastolle. Syynä oli se, että nuorten osastolla ei voinut tehdä töitä.

Nuorten osastolla tehdään myös säännöllinen päihdeseulonta, toisin kuin tavallisella osastolla. Usein päihderiippuvainen vanki joutuukin heti aluksi valitsemaan, kuuluko hän vankilassa siihen joukkoon, joka käyttää päihteitä vai yrittääkö hän todella kuntoutua.

– Aika monella on vankilassa tosi iso rooli päällä. Siellä on kamaa tarjolla melkein heti alusta lähtien. Sitä kautta pääsee porukkaan mukaan, nyt 27-vuotias Karlos sanoo.

Karloksen tukihenkilönä toimiva Juha Kaski pitää juuri tätä vankilan kahtiajakoa suurena ongelmana: kuntoutusosasto ja normaali osasto ovat kuin kaksi eri maailmaa.

Helsingin vankilan nuorten osastolla riittää usein tilaa samaan aikaan, kun vankilassa on muuten täyttä. Kaski uskoo, että tämä johtuu nuorten halusta jatkaa kaman vetämistä vankilassa.

Kun ajatellaan nuoria ja alaikäisiä vankeja, heidän pitämisensä vankilassa erossa huumeista olisi tärkeää rikoskierteen katkaisemiseksi.

– Minusta nuorten vankien ja kuntoutuksessa olevien vankien välillä pitäisi tehdä enemmän yhteistyötä, mutta laki estää alaikäisten ja täysi-ikäisten vankien yhteistoiminnan, Kaski toteaa.

Alaikäisille vangeille oma osasto tai laitos?

Alaikäisten ja nuorten vankien tilanteen kehittäminen on yksi Rikosseuraamuslaitoksen eli Risen tämän vuoden painopisteistä. Risessä on koko viime vuoden ajan pohdittu, kuinka alaikäisten rikollisten rikosseuraamuksia voitaisiin kehittää aidosti heitä kuntouttavaan suuntaan.

Rise lähetti viime vuonna oikeusministeriöön esityksen tutkintavankeuslain muuttamisesta siten, että alaikäinen vanki voitaisiin sijoittaa tutkintavankeuteen myös vankilan ulkopuolelle.

Harkinnassa on perustaa täysin oma lastensuojeluyksikkö, joka voisi toimia vaihtoehtona vankilalle. Tämä kaikki vaatii selvityksiä ja viranomaisten yhteistyötä, joka on jo hyvässä vauhdissa.

– Se voisi olla yksi vaihtoehto, että alaikäisille vangeille olisi olemassa lastensuojelun yksikkö, missä voisi suorittaa tuomion ja saada tarvitsemansa hoidon, huolenpidon ja muun tuen päihdeongelmiin tai koulunkäyntiin erityisesti. Siinä on toki omat haasteensa, että missä ja millainen tämä yksikkö olisi, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Muurinen.

Lisäksi Risessä harkitaan täysin oman pelkästään alaikäisten vankien osaston perustamista laajennettavaan Vantaan vankilaan. Yhteensä Vantaan vankilaan suunnitellaan 160 paikan lisäystä, josta mahdollisesti 19 paikkaa voitaisiin varata nuorille tai alaikäisille vangeille. Tarkkaa ikärajaa osastolle ei ole määritelty.

Tällä hetkellä yksittäiset alaikäiset vangit ovat ripoteltuina eri puolille Suomea. Heidät sijoitetaan yleensä Turun vankilaan, Vantaan vankilaan tai Helsingin vankilaan. Myös Hämeenlinnan vankilassa on muutaman paikan osasto nuorille vangeille. Pelkästään alaikäisten vankien osastoa ei ole vielä missään.

Sosiaali- ja terveysministeriön viime syksynä julkaiseman raportin mukaan alaikäisten vankien opetus on tällä hetkellä heikossa jamassa. Kunta toimittaa vangille vankilaan vain tehtävät, joita hän voi tehdä etäopiskeluna itsekseen. Päivittäinen tuki opiskelulle puuttuu lähes täysin, eikä erityisopetukseen ole riittävää mahdollisuutta.

Yksi keskitetty alaikäisten vankien osasto ratkaisisi monta ongelmaa.

– Siellä voisi olla riittävästi osaavaa henkilökuntaa, asianmukaiset tilat ja toimintoja. Opiskelujen jatkamisen mahdollisuus lähiopetuksena ja kuntouttava työtoiminta muiden kuntouttavien toimien lisäksi olisi äärimmäisen tärkeää, toteaa Rikosseuraamuslaitoksen kehitysjohtaja Riitta Kari.

Helsingin vankila.
Alaikäisille vangeille ei ole tällä hetkellä omaa osastoa, vaikka lain mukaan heidät tulee pitää erillään täysi-ikäisistä vangeista. Kuva: Ronnie Holmberg / Yle

Päihdekuntoutukseen lähtö vaatii rohkeutta

Entiset vangit Juha Kaski ja Karlos ovat kumpikin nyt jättäneet päihteet ja rikokset taakseen. Helppoa se ei ole ollut, kun elämä teinistä saakka on pyörinyt päihteiden ja rikosten ympärillä.

Kasken elämän muuttuminen vaati henkisen ja taloudellisen romahduksen. Hän oli melkein 40-vuotias ja jälleen kerran vankilassa. Kukaan ei käynyt tapaamassa häntä. Rahat olivat lopussa, ja Kasken isäkin oli juuri kuollut. Hän tunsi, että ei kykene mihinkään.

Silloin vankilan nuoriso-osaston ohjaaja tuli Kasken luokse ja kysyi, kiinnostaisiko häntä pitää kokemusasiantuntijaryhmää nuoriso-osaston vangeille.

– Siellä huomasin, että osaan jotain ja pystyn johonkin. Sain siitä hyvää mieltä, ja nyt ollaan tällä tiellä. Olen ollut vuoden vapaudessa. Ei rikoksia, ei päihteitä. Yli kaksi vuotta selvin päin on oltu, Kaski kertoo.

Hän tarjoaa tukeaan nuorille, jotka ovat hukassa elämänsä kanssa. Kasken mukaan moni nuori kaipaa vain hyväksytyksi tulemista ja ymmärrystä, saman kokenutta kuuntelijaa.

Myös päihdekuntoukseen lähteminen vaatii nuorelta vangilta paljon. Hän irrottautuu rikoksia tekevästä ja päihteitä käyttävästä joukosta. Vankilamaailmassa leijuu pelon ja väkivallan ilmapiiri, joten ryhmään kuuluminen voi olla monelle kuntoutumista tärkeämpää.

Kuntoutukseen lähtijä saattaa kuulla naljailua. Sekä Kaskella että Karloksella on tästä kokemusta. He päättivät silti valita päihteettömyyden ja hakeutuivat tuen piiriin.

– Se vaatii rohkeutta. Kun ihminen tulee vankilaan, pitäisi heti saada tietoon mahdollinen halu kuntoutukseen ja laittaa suoraan sinne. Jos kuntoutusosastoa ennen päätyy normaaliosastolle ja sopeutuu siihen porukkaan, on sieltä vaikeampaa lähteä, Kaski sanoo.

"Kaikki elämässä on uutta selvin päin"

Rikokseton elämä vankilan jälkeen ei ole helppoa. Asunnon ja työn saaminen voi olla entiselle vangille haastavaa. Samaan aikaan vanhat kaverit alamaailmasta saattavat houkutella helpon rahan pariin.

Viemällä yhden huumausainepaketin tiettyyn paikkaan voisi tienata kuukauden elannon. Siksi esimerkiksi Kriminaalihuollon tukisäätiön tarjoama tuki vapautuville vangeille tulee tarpeeseen.

– Yhteiskunnassa ei pitäisi olla niin tuomitsevia nuoria kohtaan. Heitä ei saisi syrjäyttää enempää, koska heillä on vielä paljon edessään, Karlos sanoo.

Koevapaudessa olevan Karloksen elämä on nyt menossa hyvään suuntaan. Hän kiittää Kriminaalihuollon tukisäätiötä ja Kaskea tuesta päihteettömään ja rikoksettomaan elämään.

– Jos jokin on alkanut ahdistaa, olen voinut avoimesti puhua siitä. Kaikki elämässä on uutta selvin päin, aina kaupassa käynnistä lähtien. Nautin arkisista asioista: salilla käymisestä, kaupassa käymisestä, musiikin kuuntelusta. Haluan oppia uusia asioita ihmisistä ja elämästä. Näen, että pitkälle mennään, ja näin on hyvä olla.

Lue lisää:

Vantaan vankilaan rakennetaan pitkään kaivattua lisätilaa – tutkintavankien paikkamäärä lähes tuplaantuu

Kuuluuko alaikäinen epäilty vankilaan? – Puukotuksen tutkinta jatkuu Vaasassa

15 vankilareissua ennen nelikymppisiä – Vankilakierteessä vaeltaa satoja naisia, kuuntele heidän tarinansa

Täällä istuvat turvallisuutensa vuoksi eristetyt vangit – Sörkän B-siivessä tuomiotaan suorittaa myös Jari Aarnio: "Tämä on ihmisvarasto"