Suomen ensimmäinen EU-komissaari Erkki Liikanen, 70, kertoo uudessa Komissaari-kirjassaan (Siltala 2021) kokemuksistaan Euroopan unionin päämajassa, Brysselissä.
Liikasen komissaarivuosina 1995–2004 Euroopan unioni oli voimissaan: yhteisen valuutan euroalue aloitti toimintansa, EU laajeni itään ja EU tavoitteli maailman kilpailukykyisimmän talousalueen asemaa.
– Kun Suomen EU-jäsenyyden alkuvuodet presidenttinä oli Martti Ahtisaari ja pääministerinä Paavo Lipponen (sd.) pääsimme suuntaamaan eurooppalaisille kentille ilman komplekseja, Liikanen kehuu Suomen EU-politiikan tienraivaajia.
Lipposen, Ahtisaaren ja Liikasen Eurooppa-politiikka vei Suomen ainoana pohjoismaana euroalueen jäseneksi.
Lukijalle tulee vaikutelma, että EU:n päätöksenteon kaikkiin ytimiin tähdänneessä politiikassa jäi saavuttamatta vain Nato-jäsenyys.
Tyly paluuvastaanotto ulkoministeriössä
Liikasen muistelmien henkilöhakemisto on hengästyttävän laaja.
Mielenkiintoinen havainto on, että SDP:n ulkopoliittisista vaikuttajista Ahtisaaren jälkeen presidentiksi valittu Tarja Halonen ja Halosta ulkoministerinä seurannut Erkki Tuomioja jäävät sivurooliin.
Presidentti Halonen pääsee esille, kun hän huhtikuun lopulla 2004 nimittää Liikasen Suomen Pankin pääjohtajaksi, mutta "työpaikkahaastattelu" ulkoministeri Tuomiojan kanssa oli ollut vähemmän toverillinen.
– Pyynnöstä tapasin Tuomiojaa maaliskuussa Helsingin-käynnillä. Hän sanoi olevansa valmis esittelemään minut uuteen perustettavaan EU-asioiden alivaltiosihteerin virkaan. Olin vastahakoinen. Näyttäisi siltä, että yhdelle henkilölle perustetaan virka. Erosimme hyvässä hengessä, Liikanen kirjoittaa kevään 2004 kokemuksistaan.
Ulkoministeriössä oli samoihin aikoihin vapautumassa yksi avaintehtävä eli poliittisen alivaltiosihteerin paikka.
– Sain myöhemmin sen käsityksen, että ulkoministeri Erkki Tuomioja oli ajatellut tehtävään toista henkilöä, Liikanen kuvailee epäonnistunutta yritystään palata ulkoministeriön palvelukseen.
Lipposta haastaneen Tuomiojan päiväkirjoissa vuosilta 2001–02 Liikanen pomppaa usein esille lipposlaisten mahdollisena puheenjohtajaehdokkaana, jos Paavo Lipponen luopuisi puoluejohtajan tehtävästä.
Presidentti Ahtisaari valitsi Liikasen
Demaritaustainen presidentti Ahtisaari nimitti demaritaustaisen Liikasen Suomen ehdokkaaksi EU:n komissioon lokakuussa 1994, kun kyllä-äänet olivat voittaneet EU-kansanäänestyksessä.
Esko Ahon (kesk.) porvarihallitus ei löytänyt yksimielisyyttä siitä, ketä se olisi esittänyt komissaariksi. Keskusta ajoi tehtävään Esko Ollilaa ja kokoomus Pertti Salolaista.
– Ahtisaari perusteli valintaansa sillä, että Liikasella on poliittista kokemusta, hyvä Euroopan unionin tuntemus ja kielitaito sekä sopiva ikä, Liikanen muistelee.
Liikanen karisti kotimaan politiikan pölyt kengistään vuonna 1990, kun hän jätti Harri Holkerin (kok.) sinipunahallituksen valtiovarainministerin tehtävän.
Liikanen muisteli pitkän uransa vaiheita TV1:n Itse asiassa kuultuna -ohjelmassa marraskuussa 2020.
Liikanen: Pitäydyin virkamiehen roolissa
Kansanedustajana vuosina 1972–90 ja SDP:n puoluesihteerinä vuosina 1981–87 toiminut Liikanen hyppäsi politiikasta virkauralle ja toimi vuosina 1990–94 Suomen EU-suurlähettiläänä Brysselissä.
– Lähettiläänä pitäydyin virkamiehen roolissa. Komissaarin tehtävässäkin pyrin siihen niin, että kaikki kotimaiset ryhmät katsoisivat minun toimineen tasapuolisesti, Liikanen kuvailee toimintaansa.
Suomi liittyi EU:n jäseneksi vuoden 1995 alusta, ja Liikanen aloitti työnsä budjetti- ja hallintokomissaarina.
– Ensimmäinen komission kokous. Olin ollut neljä ja puoli vuotta Suomen EU-suurlähettiläänä. Moni komissaari ja komissio oli tullut tutuiksi.
– Olin saanut suhteellisen edun ensi kuukausille. Mutta ulkopuolinen ei koskaan pääse komission kokoukseen.
– Nyt oli se päivä. Suomalainen saa ensi kertaa paikan siinä pöydässä, missä Euroopan komissio päättää asioista. Hiiriä oli vatsanpohjassa, Liikanen kirjoitti päiväkirjaansa 4. tammikuuta 1995.
Luxemburgilaisen Jacques Santerin johtaman komission loppuvaiheissaan kokemat poliittiset vaikeudet ja ennenaikainen ero maaliskuussa 1999 saivat Liikasen miettimään komission poliittisen selkänojan tarvetta.
– Yksi opetus tapahtuneesta oli, että komission puheenjohtajan pitäisi neuvotella jokin poliittinen enemmistö taakseen valinnan yhteydessä. Se taas edellyttää, että komission kokoonpano on myös poliittisesti tasapainoinen.
Tiiviitä yhteyksiä suomalaiseen politiikkaan
Liikanen piti EU-komissaarina tiiviitä yhteyksiä Suomeen.
Komissaari-kirjassaan Liikanen kertoo tapaamisistaan pääministeri Lipposen, presidentti Ahtisaaren ja keskustan Esko Ahon kanssa.
Liikasen kabinetin päällikköinä toimivat pääministeri Ahon avustajakunnasta poimittu ulkomisteriötaustainen Pekka Huhtaniemi ja vuosina 1998–2002 keskustalainen Olli Rehn.
Pääministeri Lipposen traumaattinen suhde keskustaan kummastutti Liikasta.
Työlounaalla pääministerin kanssa tammikuussa 1997 Liikanen kertoo kysyneensä Lipposelta kohteliaastii, kannattaako käyttää niin kovaa kieltä pääoppositiopuolueesta, keskustasta. Pääministeri voisi olla suurpiirteisempi.
– Hän vastasi, etten ilmeisesti ole lukenut saman aamun Pohjalaista. Lipponen oli antanut haastattelun lehdelle. ”Kun talonpoikien ja työläisten yhteistyöstä puhutaan, se tuo mieleen sirpin ja vasaran”, hän tiivisti käsityksensä.
– Taisin olla myöhässä. Vai olisikohan auttanut, vaikka olisimme puhuneet jo aikaisemmin, Liikanen arvelee.
Laajalla koulutuksella populismia vastaan
Mikkelin työläiskaupunginosasta, Lähemäestä, maailmalle ponnistanut Liikanen pohdiskelee Komissaari-kirjassaan viime vuosikymmenten yhteiskunnallista muutosta.
Italialaisen Romano Prodin vetämässä komissiossa (1999–2004) Liikanen sai käsiinsä yritys- ja tietotekniikkasalkun. Silloin tapahtui paljon: euroalue toteutui, EU laajeni itään, tieto- ja viestintäteknologia otti pitkiä harppauksia eteenpäin ja Kiina liittyi Maailman kauppajärjestön (WTO) jäseneksi.
– Arvioitiinko kaikki tekijät oikein etukäteen, kun Kiina tuli osaksi maailmantaloutta tai tietotekniikan vallankumous teki läpimurtoa? Ei. Tapahtui enemmän kuin odotettiin., Liikanen tilittää.
Liikasen mukaan globalisaatio ja teknologian kehitys ovat merkinneet suurta edistysaskelta. Mutta mikään ei ole tullut ilmaiseksi.
– Työmarkkinoilla lisääntyneeseen syrjäytymiseen ja useissa maissa tapahtuneeseen tuloerojen kasvuun jätettiin reagoimatta tai reagoitiin liian myöhään, Liikanen arvioi.
Yhteiskuntien nopea muutos on näkynyt poliittisen populismin nousuna niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Liikanen tarjoaa lääkkeeksi laajaa, koko ikäluokan kattavaa koulutusta.
– Aikamme suuri tehtävä on kehittää ja toteuttaa mukaan ottavan kasvun malli, jossa pidetään huolta kaikista ihmisistä. Erityisen tärkeää on kehittää jatkuvasti peruskoulua niin, että kaikki pysyvät mukana ja turvata peruskoulun jälkeinen toisen asteen koulutus kaikille nuorille, Liikanen vastaa tulevaisuuden haasteisiin.
Liikasen mielestä myös nuorten tarttumista työelämään tulee helpottaa kaikin mahdollisin keinoin.
– Siihen tarvitaan mestarien ja kisällien yhteistyötä. On maita, joissa se toteutuu oppisopimusten avulla; toisissa maissa ammatillisten koulujen ja yritysten läheisellä yhteistyöllä, Liikanen kirjoittaa.
Korkeakoulutielle päässeiden tulevaisuuden näkymät ovat Liikasen mukaan muita paremmat. Tulevaisuudessa asiantuntijatyötä uhkaa kuitenkin tekoälyn kehitys.
Aiheesta voi keskustella perjantai-iltaan 22.1.2021.
Lue ja katso myös: