Seinäjoen Tangomarkkinat tarvitsee viimeistään keväällä uutta rahoitusta, jotta yhtiön toiminta voi jatkua. Viime kesän tapahtuma peruttiin huhtikuussa 2020 koronan vuoksi.
Yhtiö selvisi tiukasta vuodesta valtion ja omistajien tuilla.
Tapahtuma ei ole aiemmin kuulunut valtionavun piiriin, mutta koronan vuoksi opetus- ja kulttuuriministeriö avusti Tangomarkkinoita viime vuonna 88 000 eurolla ja valtionkonttori 51 000 eurolla.
– Viime vuosi oli aivan hirveä, ja nyt ensi kesän Tangomarkkinoita järjestetään jälleen epävarmuudessa. Menoja syntyy, ennen kuin saadaan tuloja, toteaa Tangomarkkinat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki Välimäki.
Kaupunki varautuu 80 000 euron lisärahoitukseen
Omistajat eivät ole vielä päättäneet, miten yhtiön rahoitus turvataan.
Tangomarkkinoiden suurin omistaja on Seinäjoen kaupunkikonserni, ja kaupunki suunnitteleekin varautuvansa enintään 80 000 euron määrärahalla yhtiön lisärahoitukseen tänä vuonna.
Rahoitus vaatii valtuuston hyväksynnän. Kaupunginhallitus käsittelee rahoitusta tänään maanantaina. Kaupungin lisärahoituksen ehtona on, että myös muut merkittävät omistajat sitoutuvat yhtiön rahoituksen turvaamiseen.
Tangomarkkinayhtiön osakaskokous on linjannut, että yhtiön päätösvalta tulee säilyttää paikallisissa käsissä. Tangomarkkinoilla on merkittävät aluetaloudelliset vaikutukset Seinäjoen seudulle.
Vain alle viidennes halusi lippurahat takaisin
Tangomarkkinoiden tämä vuoden talouteen heijastuu viime vuonna syntynyt, niin sanottu asiakasvelka. Ennen kuin kesän 2020 Tangomarkkinat peruttiin, ihmiset ostivat lippuja ennakkoon reilulla 100 000 eurolla.
Tangomarkkinoiden hämmästykseksi vain 15 prosenttia lipun ostaneista halusi rahat palautuksena. Loput aikovat käyttää lippunsa myöhemmin.
– Tämä oli meille tavattoman positiivista ja yllättävää, Tangomarkkinoiden hallituksen puheenjohtaja Erkki Välimäki toteaa.
Toimitusjohtaja hakuun
Tangomarkkinayhtiön toiminnasta on teetetty myös selvitys. Ulkopuolinen selvittäjä on ehdottanut muun muassa operatiivisen johtamisen kehittämistä, mikä tarkoittaa ennen kaikkea toimitusjohtajan palkkaamista.
– Toimitusjohtajan rekrytointi alkaa todennäköisesti aivan lähiaikoina. Organisaatio on ollut viime vuodet aivan liian ohut toiminnan kehittämiselle. Tapahtumalla on vuosikymmenien historia, mutta uudistarpeita on varmasti niin ohjelmistossa kuin muissa toiminnoissa, Erkki Välimäki selvittää.
Lue seuraavaksi:
Tangot hiljenevät täksi kesäksi, mutta ensi vuodeksi suunnitellaan kirsikoita kakulle