Pohjalaista rikoskomisariota epäillään virkasalaisuuden rikkomisesta. Tapausta käsitellään juuri Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Syytteen mukaan Pohjanmaan poliisin rikoskomisario ja tuolloin myös tutkinnanjohtajana toiminut poliisi paljasti ilman oikeutta ja tahallaan Kokkola-lehden toimittajalle tiedon, että Kokkolan ympäristöpäällikköä epäillään törkeästä kavalluksesta ja virka-aseman väärinkäytöstä.
Tuolloin Kokkolassa työskenteli vain yksi ympäristöpäällikkö, joten rikoskomisarion paljastama tieto oli helposti yhdistettävissä häneen.
Syytehakemuksen mukaan tieto rikosepäilystä oli vielä tuolloin salassa pidettävä asia, eikä sen paljastamiseen ollut painavaa syytä, kun otetaan huomioon, millaista vahinkoa ja kärsimystä siitä koitui ympäristöpäällikölle.
Lisäksi syytehakemuksessa kerrotaan, että ympäristöpäällikköön kohdistunut rikosepäily oli Keskipohjanmaa- ja Kokkola-lehden toimittajien tiedossa jo ennen kuin he soittivat rikoskomisariolle. He hakivat kuitenkin vahvistusta tiedolle viranomaiselta.
Syytäjä vaatii rikoskomisariolle sakkorangaistusta. Syyttäjä myös vaatii, että rikoskomisario joutuu korvaamaan todistelukustannukset valtiolle sekä 80 euron rikosuhrimaksun.
Ympäristöpäällikön epäillystä talousrikoksesta uutisoivat syyskuussa 2018 Keskipohjanmaa- sekä Kokkola-lehti. Myös Yle kertoi tapauksesta.
Rikoskomisario kiistää virkasalaisuuden rikkomisen. Hänen mukaansa teon voidaan katsoa tapahtuneen huolimattomuudesta, mutta silloinkin se olisi arvioitava vähäiseksi.
Kokkolan ympäristöpäällikkö vapautui talousrikosepäilyistä lokakuussa vuonna 2019. Syyttäjä päätti jättää nostamatta syytteet häntä vastaan.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa-lehti.
Lue myös:
Kokkola-lehti: Kokkolan ympäristöpäällikköä epäillään törkeästä kavalluksesta