Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Levyraadista tuttu Pirkko Liinamaa on kuollut 88-vuotiaana

Pirkko Liinamaa oli vakiojäsenenä Mainostelevision lähettämässä musiikkiohjelma Levyraadissa vuosien ajan.

Pirkko Liinamaa
Televisiokasvo Pirkko Liinamaa kuvattuna vuonna 2008. Kuva: Mari Lahti / AOP
  • Anna Näveri

Televisio-ohjelma Levyraadista koko kansalle tutuksi tullut Pirkko Liinamaa on kuollut.

Liinamaa kuoli 88-vuotiaana perjantaina 22.1. pitkäaikaisen sairauden uuvuttamana, kertoo hänen poikansa Jukka Liinamaa.

– Tällaista se elämä on. Jokaisella se päättyy joskus, Jukka Liinamaa toteaa.

– Ja oikeastaan parempi näin, niinkin vilkas ja menevä ihminen kuin äiti ehti olla jo monta vuotta toisten armoilla.

Pirkko Liinamaa (o.s. Lindroos) syntyi vuonna 1932. Hänen poikansa Jukka kuvailee äitinsä olleen "Stadin friidu" syntyessään ja kuollessaan. Pirkko Liinamaa oli naimisissa valtakunnansovittelija, varatuomari Keijo Liinamaan kanssa. Keijo Liinamaa toimi vuonna 1975 myös virkamieshallituksen pääministerinä.

Pirkko Liinamaa jäi leskeksi vuonna 1980. Hän oli ollut pitkään kotiäitinä ennen kuin aloitti oman televisiouransa Levyraadissa, poika Jukka Liinamaa kertoo.

Pirkko Liinamaa oli vakiojäsenenä Mainostelevision lähettämässä musiikkiohjelma Levyraadissa useita vuosia 1970–1980-luvuilla. Hän esiintyi myös muissa televisio-ohjelmissa ja radiojuontajana.

Lue lisää:

Pirkko Liinamaa Elävässä arkistossa: Aikapommi oli reippaasti edellä aikaansa

Pirkko Liinamaa Koivu ja tähti -ohjelmassa vuonna 1994 (Facebook-video)

Juttua korjattu 22.1.2020 kello 18.00: Keijo Liinamaa oli valtakunnansovittelija, ei kansliapäällikkö, kuten jutussa aiemmin mainittiin.