Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Talk show -veteraani Larry King on kuollut

King oli kuollessaan 87-vuotias.

Larry King Emmy-gaalassa marraskuussa 2017.
Larry King Emmy-gaalassa marraskuussa 2017. Kuva: Don Emmert / AFP
  • Yrjö Kokkonen

Yhdysvaltalainen TV-juontaja ja talk show -isäntä Larry King on kuollut 87-vuotiaana.

Asiasta kertoo uutiskanava CNN, jonka perustajiin King kuului.

Larry King oli yksi maailman tunnetuimpia TV-persoonia. Hän aloitti uransa 1950-luvulla radiotoimittajana Floridassa, mutta siirtyi vuonna 1960 televisioon.

Merkittävimmän elämäntyönsä hän teki CNN-kanavalla, jonka Larry King Live -ohjelmaa esitettiin vuosina 1985 – 2010.

Hänen arvioidaan tehneen noin 50 000 suoraa henkilöhaastattelua. King haastatteli yhtä lailla tavallisia kansalaisia, kuin myös maailman johtavia poliitikkoja ja tunnetuimpia julkkiksia.

Kingin tyyliin kuului, ettei hän valmistautunut haastatteluihin kovinkaan tarkasti. Hänen epämuodollinen tyylinsä sai vieraat rentoutumaan ja yleisön viihtymään.

King jatkoi työtään korkeasta iästään huolimatta aina viime vuoteen saakka. CNN ei kerro hänen kuolinsyytään. Yhtiö tosin kertoi aikaisemmin Kingin joutuneen sairaalahoitoon saatuaan koronavirustartunnan.