Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yli 150 ihmistä on saanut syytteet Yhdysvalloissa kongressin mellakoista – rikoksista voi seurata jopa 20 vuoden vankeustuomio

Kongressin virkaatekevän poliisipäällikön mukaan poliisi tiesi "vakavasta väkivallan uhasta, mutta ei onnistunut tekemään tarvittavia toimenpiteitä sen estämiseksi".

Historiallinen hetki: Mielenosoittajat tunkeutuivat Yhdysvaltain kongressirakennukseen
  • Markus Heikkilä

Yli 150 ihmistä on saanut syytteet Yhdysvalloissa tammikuun kuudennen päivän kongressin mellakoihin liittyen, kertoo uutistoimisto AFP.

Tutkimukset on aloitettu yli 400 ihmisen kohdalla, kertoo Washingtonin virkaa tekevä yleinen syyttäjä Michael Sherwin. Kongressin vallanneiden ihmisten tunnistamisessa käytetään hyväksi muun muassa lukuisia mellakoista julkaistuja videoita ja sosiaalisen median tallenteita. Lisäksi käytössä on paljon yleisövihjeitä.

– Lista tutkittavista tapauksista kasvaa koko ajan, Sherwin sanoo.

Suuri osa alkuperäisistä syytteistä oli pienempiä rikoksia, kuten laittomia tunkeutumisia kongressiin, mutta Sherwinin mukaan monet 150 syytteen saaneesta kohtaa nyt myös törkeän rikoksen syytteitä. Tällaisia ovat esimerkiksi poliisin pahoinpitely ja liittovaltion toiminnan häiritseminen. Sadat mellakoitsijat estivät hetkellisesti kongressia vahvistamasta Joe Bidenin presidenttiyden vahvistamista.

Törkeän rikoksen täyttämistä syytteistä voi seurata viidestä kahteenkymmeneen vuotta vankeutta. Tutkimuksia on käynnissä myös salaliittoon ja kapinaan yllyttämisen suhteen. Näistäkin rikoksista voi seurata jopa 20 vuoden tuomio. Tähän mennessä kolmea ihmistä syytetään näistä rikoksista.

Sherwinin mukaan nämä syytteet ovat tärkeitä, sillä ne osoittavat, että aseistetut joukot olivat aktiivisesti mukana kongressin hyökkäyksen suunnittelussa.

Liittovaltion poliisin FBI:n tutkimuksia johtavan Steven D'Antuonon mukaan henkilöä tai henkilöitä, jotka toivat kaksi putkipommia kongressiin, etsitään edelleen.

FBI on luvannut 75 000 dollarin vihjepalkkion pommeihin liittyen, kertoo CNN.

D'Antuonon mukaan tammikuun kuudennen päivän tutkimukset ovat yhdet suurimmista, mitä FBI on koskaan tehnyt. Yleisövihjeitä on tullut yli 200 000.

– Tämä tapaus on haastava, monimutkainen ja suuri, hän sanoi.

Kongressin valtaajia lippuineen pyörii ja huutaa kongressin sisällä.
Kongressin valtaajien syytteistä löytyy nyt myös vakavampia rikoksia, joista voi seurata jopa 20 vuoden tumioita. Mellakoitsijat valtasivat Yhdysvaltain kongressirakennuksen tammikuun kuudes päivä. Kuva: Michael Nigro / AOP

Kongressin poliisipäällikkö pyysi anteeksi

Kongressin poliisin virkaa tekevä päällikkö Yogananda D. Pittman oli tiistaina edustajainhuoneen kuultavana. New York Timesin mukaan hän pyysi anteeksi poliisin epäonnistumista kongressin valtaukseen liittyen. Pittman ei ollut päällikkönä, kun valtaus tapahtui.

Pittmanin mukaan poliisi tiesi "vakavasta väkivallan uhasta, mutta ei onnistunut tekemään tarvittavia toimenpiteitä sen estämiseksi". Poliisipäällikön mukaan kyse oli terrori-iskusta.

Pittmanin mukaan kongressin poliisin senhetkinen päällikkö Steven Sund oli pyytänyt kaksi päivää ennen mellakoita kongressin poliisin hallitusta julistamaan hätätilan ja pyytämään kansalliskaartin apua, mutta hallitus ei ollut tähän suostunut.

Poliisin hallitus oli kuitenkin kehottanut Sundia ottamaan yhteyden kansalliskaartiin määritelläkseen, kuinka monta sotilasta oli mahdollista lähettää kongressiin lyhyellä varoitusajalla. Tämän Sund oli myös tehnyt.

Pittman sanoi New York Timesin haltuunsa saamassa lausunnossaan, että poliisilla olisi pitänyt olla paljon enemmän henkilöstöä paikalla, vaikka Washingtonin poliisi onnistuikin lähettämään satoja poliiseja apuun hyvin nopeassa ajassa. Lisäksi poliisien varustetaso oli Pittmanin mukaan huono.

Lue myös:

Trumpin virkarikossyyte kapinaan yllyttämisestä toimitettiin senaattiin – Lue vastaukset 10 keskeiseen kysymykseen oikeudenkäynnistä(25.1.)

Washington Post: Kymmenillä kongressin poliisin työntekijöillä todettu koronatartunta loppiaisen hyökkäyksen jälkeen(24.1.)

"Presidentti Trump kutsuu sinut Washingtoniin" – näin kongressiin tunkeutuneet ääriryhmät suunnittelivat valtausta netissä(8.1.)