Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Musiikkipalvelu Spotify nosti hintojaan ja muuttui selvästi kilpailijoitaan kalliimmaksi

Spotifyn hinnat nousevat korotuksen myötä 1–2 euroa. Edellisen kerran musiikkipalvelu toteutti hinnankorotuksen vuoden 2019 lopulla.

Puhelin kädessä sohvalla, Spotify auki.
Spotifyn hinnankorotus koskee kaikkia suoratoistopalvelun hintoja. Kuva: Juuli Aschan, YleX
  • Riikka Kajander

Ruotsalaisen musiikkipalvelu Spotifyn suomalaiset tilaajat maksavat pian entistä enemmän palvelun käytöstä. Spotify korottaa hintoja Suomessa helmikuun ja maaliskuun alussa.

Hintojen korotus hiertää asiakkaita, sillä moni maksaa monen muunkin suoratoistopalvelun käytöstä.

Spotifyn tavallinen Premium-tilaus maksaa nyt 10,99 euroa kuukaudessa aiemman 9,99 euron sijaan. Kahden tilin Duo-Premiumin kuukausiveloitus vaihtui 14,99 euroon kuukaudessa. Opiskelija-Premiumin hinta nousi 6,49 euroon kuukaudessa.

Perhe-Premiumin tilaajille korotus on muita isompi hinnan noustessa kahdella eurolla 18,99 euroon kuukaudessa.

Yhtiö kertoi korotuksista asiakkailleen sähköpostitse. Spotify perustelee viestissään korotusten olevan tarpeen, "jotta voimme jatkossakin kehittää palvelua ja tarjota sinulle parhaan mahdollisen kuuntelukokemuksen sekä uutta sisältöä ja uusia ominaisuuksia".

Spotify nosti Perhe-Premium-tilauksen hintaa viimeksi lokakuussa 2019. Silloin hintaa nostettiin kahdella eurolla 16,99 euroon kuukaudessa.

Suosituimmat artistit hyötyvät

Fyysisten levyjen myynti on jo pitkään jäänyt suoratoistopalveluiden jalkoihin. Artisteille palveluiden korvauspolitiikka on kuitenkin kiperä.

Suurimmat levy-yhtiöt ja suoratoistopalvelut neuvottelevat korvauksista usein tapauskohtaisesti, eivätkä sopimukset ole julkisia. Spotifykaan ei kerro korvauksistaan julkisesti, mutta artistit kertovat kertasoittokorvauksen olevan noin 0,0035 euroa.

Yle kertoi viime vuonna musiikkialan etujärjestön tutkimuksesta, joka osoitti Spotifyn käyttäjämaksujen valuvan suosituimmille poppareille. Esimerkiksi pelkkää klassista musiikkia kuunteleva tukeekin tietämättään vaikkapa Sannia.

Sanni Ruisrockin Niittylavalla.
Sanni Turun Ruisrockissa vuonna 2018. Kuva: Nelli Kenttä, YleX

Muusikkojen liitto suhtautuu Spotifyn korvauspolitiikkaan varauksella. Liitto huolehtii alan yleisestä edunvalvonnasta.

Liiton freelancereiden luottamushenkilön Juho Viljasen mukaan kuukausimaksuista kertyvät tulot jakaantuvat lopulta kaikista suosituimmille artisteille isoimpien levy-yhtiöiden kautta, ei niinkään keskisuurten tai pienten artistien taskuun.

– Nykyisen pro rata -mallin mukaan sellaiset artistit, joita en ole edes kuunnellut, saavat osuutta maksamastani kuukausimaksusta. Se ei ole muusikkojen ja artistien kannalta reilu lähtökohta, Viljanen sanoo.

Teosto vakuuttaa Spotifyn hinnankorotuksen hyödyttävän musiikintekijöitä. Teosto on musiikintekijöiden tekijänoikeusjärjestö.

– Levy-yhtiöt ottavat oman osansa Spotifyn tuloista, Teosto kerää säveltäjille, sanoittajille ja sovittajille oman osuutensa ja Spotify ottaa oman osuutensa, Teoston lisensoinnin päällikkö Markus Kaarto selittää.

Kaarton mukaan Spotifyn Premium-palvelun korvaus on musiikintekijälle tai artistille kymmenkertainen sen ilmaispalveluun nähden.

– Premiumin käyttäjänä voi varmistaa, että musiikintekijä saa paremman korvauksen, Kaarto sanoo.

Suomen Musiikintekijöiden etujärjestön toiminnanjohtaja Aku Toivonen pitää hyvänä asiana, että musiikilla koetaan olevan arvoa, eikä sitä myydä alihintaan.

– Toisaalta jos tällainen korotus tehdään kertomatta meille oikeudenhaltijoille etukäteen, niin se on hyvin yksipuolinen hinnankorotus, Toivonen sanoo.

Aku Toivosen mielestä oli "törkeää", kun Spotify viime vuonna alensi tekijöiden osuutta ja tarjosi näkyvyyttä vastalahjaksi.

– Etenkin korona-aikana artistia kiinnostavat eurot enemmän kuin näkyvyys, Toivonen huomauttaa.

Edullisimmat hinnat kilpailijoilla

Hinnankorotus on saanut monet käyttäjät pohtimaan tilauksensa peruuttamista ja siirtymistä muiden palveluntarjoajien asiakkaaksi.

Esimerkiksi Twitterissä Spotifyn uusi hinnasto on kerännyt kritiikkiä.

Mitä vaihtoehtoja yhä kalliimmaksi muuttuneelle Spotifylle sitten on olemassa?

Spotify on nyt musiikin suoratoistopalveluista kallein Suomen vaihtoehdoista. Apple Musicin tilaus maksaa 9,99 euroa kuukaudessa ja perhetilaus 14,99 euroa kuukaudessa.

Applen kanssa saman hintaluokan tilauksia tarjoavat myös musiikkipalvelu Tidal sekä Googlen YouTube Music Premium.

Nainen etsii puhelimen iTunes sovelluksesta musiikkia.
Apple Music, Tidal ja Googlen YouTube Music Premium ovat keskenään samaa hintaluokkaa ja hieman Spotifya edullisempia vaihtoehtoja. Kuva: Miikka Kaskinen / Yle

Esimerkiksi Tidal Premium -palvelu maksaa 9,99 euroa kuukaudessa ja perhetilaus 14,99 euroa kuukaudessa.

Apple Music tai Tidal eivät tarjoa ilmaista käyttäjätiliä Spotifyn tapaan. Spotifyssa ilmaistilin toiminnallisuus on toisaalta rajoitettu, ja kappaleiden välissä toistetaan mainoksia.

Lue myös:

Helppo ottaa, mutta hankala irtisanoa – kuukausimaksulliset palvelut lisääntyvät ja yritykset kikkailevat monin konstein saadakseen maksut rullaamaan kuusta toiseen

Suuri striimaussota: Spotify, Apple ja Amazon kilpailevat kuunteluista, ja se tulee muuttamaan tapamme kuunnella musiikkia

Suomalaiset haluttomia maksamaan musiikista, mutta videopalveluita kyllä tilataan – asiantuntija: "Ihmiset tottuivat, että musiikki on saatava ilmaiseksi"

Spotify panostaa voimakkaasti podcast-tarjontaan – osti jo neljännen podcast-yrityksen vuoden sisällä

Spotify raotti salaisuuden verhoa: käyttäjämaksut valuvat suosituimpien poppareiden taskuun – pelkkää klassista musiikkia kuunteleva tukee tietämättään Cheekiä ja Sannia