– Tuntuu siltä kuin kävelisi valtavassa maisemassa, jonka ympärillä tuikkii tähtiä, Marianne Decoster-Taivalkoski kuvailee säveltäjä Iannis Xenakisin La légende d’Eer -teosta.
Musiikkiteknologian lehtori Decoster-Taivalkoski Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta esittää teoksen kahden kollegansa kanssa striiminä loppuviikosta uuden musiikin tapahtumassa Musica novassa Helsingin Musiikkitalon Black Boxissa, ja tehtävä on lievästi sanottuna haasteellinen. La légende d’Eer ei ole jokapäiväistä kauraa sen paremmin Suomessa kuin maailmallakaan.
Joka toinen vuosi järjestettävä Musica nova esittelee tuoretta uutta ja kokeellista nykymusiikkia. Koronatilanteen takia festivaalin konsertit esitetään tänä vuonna pääsääntöisesti striimeinä. Xenakisin ohella tarjontaan kuuluu muun muassa australialaisen, useasti palkitun Liza Limin teoksia sekä tanskalaisen Simon Steen Andersenin musiikkia.
Kreikkalais-ranskalainen säveltäjä Xenakis (1922-2001) on tänä vuonna Musica novan keskeinen hahmo. Häntä pidetään yhtenä nykymusiikin tärkeimmistä säveltäjistä.
Xenakis loi monimediaisen La légende d’Eerin vuonna 1977. Kyseessä on yksi hänen pääteoksistaan, ja siinä tulee hyvin esille hänen intohimoinen suhteensa arkkitehtuuriin.
Xenakis suunnitteli ja rakennutti La légende d’Eeria varten La Diatope -nimellä kulkevan futuristisen, vääränvänkyrän rakennuksen. Sen sisällä laservaloilla ryyditettyä teosta esitettiin Pariisin kuuluisan Pompidou-taidekeskuksen avajaisten yhteydessä kolmen kuukauden ajan.
– Kyllähän tätä teosta on vaikeaa toteuttaa. Se on alunperin suunniteltu tietynlaiseen tilaan, jonka rakenteet ovat jo kadonneet, ja jäljelle on jäänyt pelkkiä piirustuksia, Marianne Decoster-Taivalkoski toteaa.
La légende d’Eer on seitsenkanavainen kokonaisuus. Siinä hyödynnetään kuuntelijoita ympäröivää, yhdentoista kaiuttimen luomaa tilallista vaikutelmaa. Valmiita Xenakisin toteuttamia äänilähteitä on kolme: erilaiset soittimet, puhdas häly tai melu ja elektronisesti tuotetut äänet.
Kuinka tällainen äänellinen kokonaisuus sitten välitetään kuulijalle oikeaoppisesti, torstaina ja perjantaina tapahtuvan striimin kautta, Musiikkitalon Black Boxista?
– Teoksen striimaus äänitetään kaiuttimien keskelle sijoitetun binauraalisen päämikrofonin kautta, eli tässä matkitaan sitä, kuinka ihminen voisi tämän esityksen kuulla, jos olisi tilassa itsekin, Decoster-Taivalkoski kertoo.
Tajuntaaräjäyttävä hahmo
Säveltäjä Iannis Xenakis oli myös matemaatikko ja arkkitehti, joka työskenteli modernin arkkitehtuurin uranuurtajan Le Corbusierin kanssa. Xenakis pyrki viemään musiikkia “laatikon ulkopuolelle”, pois akateemisista konserttisaleista, ja yhdisteli siihen yllättäviä elementtejä.
– Jo opiskeluaikoinani Xenakis oli tajuntaaräjäyttävä hahmo, joka teki jotakin todella erilaista. Hänen musiikkinsa on edelleen ainutlaatuista: sen fyysisyys koukuttaa ja inspiroi, Musica novan taiteellinen johtaja André de Ridder summaa.
De Ridderin mukaan Xenakisin ajattomuutta kuvaa hyvin viime vuosina taiteessa trenditermiksi noussut adjektiivi "immersiivinen", jossa kokija upotetaaan taidekokemuksen sisälle.
– Esimerkiksi La légende d’Eerissä kuuntelija immersoituu seitsemän kanavan ja yhdentoista kaiuttimen saattamana hyvin nykyaikaisen elekronisen äänimaailman keskelle. Tällaista äänimaailmaa kuulee nykyisin monen nuoren elektromuusikon tekemänä – eikä pelkästään sellaisten, joilla on klassinen tausta.
Koronan takia Musica novakin joutui karsimaan ja muuttamaan ohjelmistoaan: esimerkiksi suurelle orkesterille sävelletty Jonchaies jätettiin pois. Toisaalta festivaalin yhtenä ideana on keskittyä Xenakisin ajatuksiin, joten tapahtumaan on luotu installaatioita, joissa ääni kulkee arkkitehtonisissa tiloissa.
Jätti jäljet myös nykyelektroon
Iannis Xenakis oli kiinnostunut tietokoneista, ja hän kehitti itse stokastisen syntetisaattorin algoritmin. Stokastisella tarkoitetaan sattumanvaraista matemaattista prosessia. Xenakisin musiikissa äänijärjestyksen pohjana on ollut muun muassa todennäköisyyslaskenta.
– Xenakis halusi täydellisen kontrollin äänen lähteisiin ja parametreihin, ja tietokone tarjosi siihen mahdollisuuksia, Taideyliopiston opettaja ja muusikko Alejandro Montes de Oca pohtii.
Myös La légende d’Eerin pohjalta löytyy tietokoneohjelma.
– Koska kyse on historiallisesta teoksesta, aika moni palanen on kadonnut ajan saatossa. Teoksen taustalla on ollut tietokoneohjelma, johon meillä ei ole ollut pääsyä. Rakensimme sen uudestaan hankkimamme informaation pohjalta, muusikko ja Taideyliopiston lehtori Alejandro Olarte jatkaa.
Iannis Xenakisin ennakkoluuloton teknologian hyödyntäminen ja viehtymys matematiikkaan ovat jättäneet jälkensä nykyiseen elektroniseen musiikkiin.
– Myös elektropopin taustalla voi toisinaan olla satunnaisia prosesseja tai matemaattisia rakenteita. Musiikkia tehdään myös algoritmeilla, jotka prosessoituvat ääniksi. Ehkä tämä on perintö, jonka Iannis Xenakis on jättänyt tietokonepohjaiseen elektroniseen musiikkiin, Alejandro Montes de Oca toteaa.
Ja jos mennään vielä pidemmälle, kuvioihin astuu myös tekoäly.
– Iannis Xenakisin musiikissa on samankaltaisia yleisluonteisia metodeja kuin tekoälyn tekemässä musiikissa – Xenakis ajatteli tällaisia asioita jo varhaisessa vaiheessa. Ja vaikka hänen musiikkinsa pohjaa tieteelle ja matematiikalle, on vaikutelma usein sensuelli ja fyysinen, André de Ridder kiteyttää.
Musica novan koko ohjelma löytyy täältä. Striimit, kuten La légende d'Eer, ovat maksuttomia.