Helsingin käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan hyvin poikkeuksellista rikosjuttua.
Syytettyjen penkillä istuu tällä kertaa kaksi keskusrikospoliisin poliisia.
KRP:n rikosylikostaapelille ja hänen esimiehenään toimineelle rikosylikomisario Rabbe von Hertzenille vaaditaan sakkoja tuottamuksellisesta virkarikoksesta.
Syytteiden taustalla on tonttisoppa vuodelta 2017.
Kolme yhtiötä oli vuokraamassa Helsingin Kyläsaaresta kaupungin tonttia. Kiinteistövirastossa heräsi epäilys, että yhtöiden taustalla olisi rikollisryhmä Bandidoksen jäseniä.
Kaupunki pyysi lausuntoa poliisilta. Keskusrikospoliisi antoi lausunnon, jossa se kertoi, että yhtiöiden vastuuhenkilöillä on kytköksiä Bandidokseen ja muutama heistä kuuluu siihen. Siihen päättyivät tonttineuvottelut.
Bandidoksen jäsenet veivät asian eduskunnan oikeusasiamiehelle, jonka päätöksessä Bandidos voitti KRP:n kuusi nolla.
Oikeusasiamies tulkitsi julkisuuslakia niin, että poliisit eivät olisi saaneet kertoa Bandidoksen jäsenistä Helsingin kaupungille, koska "yhdistystoimintaan" kuuluminen on jokaisen yksityisasia.
Oikeusasiamies linjasi, että julkisuuslain silmissä jokainen yhdistys on saman veroinen. Olipa kyseessä sitten rotukissayhdistys, Bandidos tai vaikkapa Helvetin enkelit. Niistä ei poliisin tule huudella muille viranomaisille.
Julkisuuskäsikirja vai salauskäsikirja?
Haluaako poliisi kertoa tietojaan muille viranomaisille tai tiedotusvälineille?
Joo ja ei.
Suomen poliisien toimintaa ohjaava Poliisihallitus julkaisi vuonna 2019 Julkisuuskäsikirjan, jota monen toimittajan mielestä pitäisi kutsua salauskäsikirjaksi. Siinä on nimittäin hyvin paljon linjauksia siitä, mitä poliisit eivät saa esitutkinnoista kertoa.
Yksi sellainen asia on juuri rikollisjärjestöön kuuluminen.
Mitäs järkeä siinä oli? No, ei yhtään mitään. Siksi Helsingin Sanomien toimittaja vei tapauksen Helsingin hallintotuomioistuimeen.
Keskusrikospoliisi salasi esimerkiksi viime kesänä esitutkinta-aineistostaan United Brotherhood -rikollisjärjestöön kuuluvien nimet, muiden epäiltyjen nimet oli jätetty näkyviin.
Mitäs järkeä siinä oli?
No ei yhtään mitään.
Siksi Helsingin Sanomien toimittaja vei tapauksen Helsingin hallintotuomioistuimeen. Se katsoi, ettei jengiläisten nimiä olisi saanut mustata. KRP valitti päätöksestä korkeimpaan hallintotuomioistuimeen.
Moni poliisi ei enää tiedä, mitä saa sanoa
Viranomaisilla on suuret valtuudet puuttua meidän kansalaisten elämään monella tavalla. Siksi viranomaisten toimintaa on syytä seurata.
Joskus on tarpeellista tietää, miten esimerkiksi lastensuojelu on toiminut, kun sen hoivissa ollut lapsi joutuu rikoksen uhriksi tai jopa surmatuksi. Yhtä tärkeää on tietää, jos vaikkapa poliisi syyllistyy rikokseen.
Onpa mielenkiintoista nähdä, voittaako Bandidos jälleen kerran poliisin.
Olin joitakin aikoja sitten mukana eräässä tilaisuudessa, jossa tutkinnanjohtajille esiteltiin sitä kuuluisaa Julkisuuskäsikirjaa.
Moni tutkinnanjohtaja ihmetteli ääneen, mitä he enää voivat kertoa tutkinnoistaan.
Toki Suomesta löytyy myös tutkinnanjohtajia, joita ei kiinnosta keskustella median edustajien kanssa.
Mutta moni poliisi on tällä hetkellä ihan aidosti ymmällään. Jotkut ovat sanoneet sen suoraan: "Parempi on olla tiedottamatta mitään, niin ei tule rikottua julkisuuslakia".
Tämä kertoo siitä, että nykyinen julkisuuslaki ei ole riittävän selkeä.
Näin todettiin myös keskusrikospoliisin Bandidos-lausuntoa käsittelevässä oikeudenkäynnissä. KRP:tä edustanut asianajaja Kaarle Gummerus muistutti, että julkisuuslakia ovat tulkinneet keskenään eri tavoin myös maan ylimmät laillisuusvalvojat eli eduskunnan oikeusasiamies ja oikeuskansleri.
Julkisuuslaki kaipaa siis remonttia. Samoin kaipaa poliisin Julkisuuskäsikirja.
Niitä muutoksia odotellessa Helsingin käräjäoikeus antaa pian ratkaisunsa keskusrikospoliisin virkarikosjutussa.
Onpa mielenkiintoista nähdä, voittaako Bandidos jälleen kerran poliisin.
Lue myös: