Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Suur-Savon Osuuspankin tulos heikkeni viime vuonna –taustalla luottojen arvonalentuminen

Taustalla vaikutti luottojen arvonalentumisten voimakas kasvu, joka oli pankin mukaan yhteydessä koronan aiheuttamiin yksityishenkilöiden ja yritysten vaikeuksiin.

Osuuspankki OP
Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
  • Juho Liukkonen

Suur-Savon Osuuspankin tulos heikkeni viime vuonna. Pankin liikevoitto putosi viime vuonna 11,7 miljoonaan euroon, kun vuonna 2019 liikevoittoa kertyi 17,8 miljoonaa euroa. Heikentymisen taustalla vaikutti luottojen arvonalentumisten kasvu ja asiakkaiden luottojen hoidossa ilmenneet vaikeudet.

Sen sijaan pankin asiakasliiketoiminnan tuotot olivat viime vuonna hieman edellisvuotta paremmat. Pankin omat varat kasvoivat noin 396 miljoonaan euroon, ja vakavaraisuuden kerrotaan olevan vahvalla 38,2 prosentin tasolla.

Asunto- ja mökkikauppaa käytiin pankin mukaan vilkkaasti pandemiasta huolimatta. Etenkin vapaa-ajan asuntojen kauppa kasvoi. Pankki myönsi luottoja vapaa-ajan asuntoihin selvästi enemmän kuin edellisvuonna.

Osuuspankki arvioi, että eteläsavolaiset kotitaloudet ja yritykset ovat selvinneet koronakriisin vaikutuksista hyvin. Uusien rajoitteiden taloudellisten vaikutusten arvellaan kuitenkin iskevän mahdollisesti ensimmäistä aaltoa raskaammin.

Lue myös:

Attendon tulos parani loppuvuonna, OP:n koko vuoden tulos laski maltillisesti – Yle seurasi tulospäivää