Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle

Iskelmä Gaalassa jaettava Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto jaettiin neljättä kertaa.

Janne Rintala
Janne Rintala on työskennellyt päätoimisena musiikin tekijänä lähes kymmenen vuoden ajan. Kuva: Jussi Helttunen
  • Riikka Kajander

Säveltäjä, sanoittaja Janne Rintala palkittiin perjantai-iltana Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuksella. Teosto jakaa vuosittaisen palkinnon tunnustuksena erityisistä ansioista monipuolisen iskelmämusiikin tekijänä.

Janne Rintalan tekemät kappaleet ovat olleet viime vuosina Suomen kuunnelluimpien joukossa. Arttu Wiskarin esittämät Mökkitie, Tuntematon potilas ja Suomen muotoisen pilven alla ovat kaikki syntyneet Rintalan kynästä.

Musiikkia Rintala on tehnyt perustamansa tuotantoyhtiön Mökkitie Recordsin riveissä. Rintalan yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa perustama yhtiö on mahdollistanut työskentelyn päätoimisena musiikin tekijänä jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Mökkitie Recordsilla Rintala on kirjoittanut myös Erika Vikmanin hittikappaleet Cicciolina ja Syntisten pöytä.

– Janne Rintala on löytänyt musiikin tekijänä oman tiensä jo varhain ja vienyt sitä määrätietoisesti ja sitkeästi eteenpäin, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen kertoo tiedotteessa.

Vuoden musiikintekijä-tunnustuspalkinto jaettiin nyt neljättä kertaa. Aiemmin palkittuja ovat Petri Somer, Timo Kiiskinen sekä Sinikka Svärd ja Juha Tapio. Palkinnon saajista päättää Teoston palkintoraati.

Lue myös:

Miten syntyy hittibiisi toisensa perään?

Arttu Wiskari teki kansanmiesimagostaan hitin ja hetkeksi suosio meni päähän: "Rahaa oli kuin rakennusmestarilla, sitten tuli herääminen"