Paareilla istuu tyttöenkeli silmät peittävä side kasvoillaan. Kun maalausta katsoo tarkemmin, huomaa, että siivessä on haava. Paareja kantaa kaksi poikaa totinen ilme kasvoillaan.
Kyseessä on tietenkin Hugo Simbergin maalaus Haavoittunut enkeli. Tai oikeastaan teos on nimetön, koska Simberg laittoi sen esille vain ajatusviiva nimenä, kun se esiteltiin ensimmäisen kerran vuonna 1903.
Tämä riipaiseva kuva on yksi Suomen tunnetuimmista ja rakkaimmista maalauksista.
Harva kuitenkaan tietää, mikä paikka taulun taustalla näkyy. Haavoittuneen enkelin taustatarinan tuntee kansallisgallerian kokoelmahallintajohtaja Riitta Ojanperä. Hän tuntee myös läpikotaisin Suomen taiteen kultakaudella luodut helsinkiläiset maisemamaalaukset. Teokset kertovat meille sen ajan kaupungista.
Maaseudun taikaa
Sora narskuu kenkien alla, kun askeleemme vievät Töölönlahden pohjoisrantaan. Muut reippailijat jatkavat lenkkiään lahden ympäri, mutta me pysähdymme Eläintarhaan vievän suojatien kohdalle. Koska tämä on se paikka.
Tämä maisema muodostui suurinpiirtein Haavoittunut enkeli taulun taustaksi. Tutkijat ovat tästä tienneet, sillä Simberg jätti jälkeensä paikasta runsaasti luonnoksia ja itse ottamia valokuvia.
Helsingin tiheästi rakennettu alue oli 1900-luvun alussa huomattavasti nykyistä pienempi. Töölön kaupunginosa oli vielä lähes maaseutua. Siellä oli viljelyksiä ja pieniä taloja, joista suurin osa oli puurakenteisia.
Ojanperän mukaan maisema ei kuitenkaan ollut niin autio kuin maalauksesta voisi päätellä. Simbergin aikaan näkymää hallitsi Töölön sokeritehdas. Sokeritehdas toimi nykyisen Oopperatalon paikkeilla vuosina 1822–1965.
Pieniä viitteitä tehtaasta on Haavoittuneen enkelin toisessa versiossa, joka on Tampereen tuomiokirkossa.
1800-luvun loppupuolella Töölönlahden koillispuolelle rakennettiin Helsingin Diakonissalaitos. Simberg oli sairaalassa hoidossa syksystä 1902 aina kevääseen 1903.
Tämä episodi on sinnikkäästi liittynyt siihen tulkintaan, että taiteilija olisi kuvannut omaa toipilaisuuttaan Haavoittunut enkeli -maalauksessa. Ojanperä torppaa ajatuksen viitaten asiaan paneutuneiden tutkijoiden kirjoituksiin. Ne kertovat että Simberg oli pitkälti työstänyt teoksen jo ennen sairastumistaan.
Työläisalueiden keskiluokkaistuminen
Häiritsivätkö matkailijoiden riemunkiljahdukset taiteilija Alfred William Finchin keskittymistä tämän piirtäessä kuvaansa Pohjoissatamassa? Ojanperän mukaan etualan vesibussin näköinen alus on nimittäin todennäköisesti viemässä matkailijoita Korkeasaaren eläintarhaan virkistymään. Korkeasaareen vievät veneet lähtivät Pohjoissataman tuosta kohdasta 1800-luvun lopulta aina 1980-luvulle asti.
Kuvan oikean laidan kupolikattoinen rakennus ei suinkaan ole Pohjoissatamassa sijainnut huvimaja vaan kauempana häämöttävä Suvilahden vanhempi kaasukello, joka valmistui vuonna 1910. Asukkaille toimitettiin kaasua koko kaupungin läpäisevällä verkostolla, koska sen ajan asunnoissa ei ollut sähköhelloja.
Teoksen etualalla näkyvät Pohjoisrannan vauraamman väeston asuintaloja. Suurin osa kivitaloista ovat vielä pystyssä, eikä maisema siltä osin ole muuttunut paljoakaan.
Yksi tunnetuimmista rakennuksista on Donnerin talo, joka seisoo kauempana olevan torneilla koristellun talon oikealla puolella. Edesmennyt kirjailija ja elokuvaohjaaja Jörn Donner asui talossa, jonka hänen sukunsa aikaisempi edustaja rakennutti 1800-luvun loppupuolella perheelleen.
Pohjoisessa savuavat tehtaanpiiput. Sörnäisissä ja Kallion alueella oli paljon teollisuutta ja Finchin aikana siellä asui lähinnä tehdastyöväestöä. Nykyään samojen alueiden keskineliöhinnat voivat nousta jopa 9 000 euroon.
Norrménin palatsista "Suomen rumimpaan taloon"
1800-luvun lopulla korkealla Katajanokan kalliolla komeilee ainoastaan Uspenskin katedraali, koska sen viereinen tontti on vielä tyhjä Albert Edelfeldtin vuonna 1889 tekemässä luonnoksessa.
Tämä maalaus on siinä mielessä hauska, että tässä on moninkertainen historia nimenomaan sen talon osalta.
Riitta Ojanperä, Kansallisgallerian kokoelmajohtaja
Uspenskin katedraalin oikealle puolelle rakennettiin iso asuinkerrostalo noin kymmenen vuotta luonnoksen syntymisen jälkeen. Talon rakennutti liikemies Alfred Norrmén. Taloa kutsuttiin myös Norrménin linnaksi tai palatsiksi.
Rakennuksen ylimmissä kerroksissa oli tilavia ja korkealuokkaisia asuntoja, kun taas alimman kerroksen pienemmät asuintilat oli varattu palvelusväelle.
1960-luvulla Suomi kaupungistui ja vuosisadan alussa rakennettuja taloja ruvettiin purkamaan.
Ojanperän mukaan moderni rakentaminen oli siihen aikaan välttämätöntä, mutta se oli myös arvovalinta luoda uudella tavalla ajanmukaista kaupunkia.
Vuonna 1960 Norrménin talo purettiin ja tilalle nousi Alvar Aallon piirtämä Enzo-Gutzeitin silloinen pääkonttori.
Tämä myös Sokeripalaksi kutsuttu rakennus on vielä tänäkin päivänä yksi Helsingin kaupunkikuvan kiistellyimmistä rakennuksista. Talon valmistumisesta on ensi vuonna kulunut kuusikymmentä vuotta, joten kohtaako se saman kohtalon kuin edeltäjänsä.
Kylpyläbisneksen loistoa
Etelä-Satamassa kuljettaessa on vaikea tunnistaa maisema, jonka Johan Knutson on vanginnut siveltimellään 1880-luvulla. Kallioita on räjäytetty ajoteiden alta ja rantaviivaa on jatkettu täyttömaalla. Siinä kulkee nykyään Ehrenströmintie.
Alue on täyteen rakennettu ja yksi Helsingin kalleimmista. Taidemaalari Knutsonin eläessä alue oli melkein autio.
Teosta katsoessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä huvilaan, jonka nimi on Villa Kalliolinna. Se oli yksi kymmenestä huvilasta, joita pystytettiin Kaivopuiston kalliolle 1840-luvulla. Niistä on enää jäljellä kaksi, joista toinen on Villa Kalliolinna.
Villa Kalliolinna liittyy olennaisesti kylpyläyhtiöön, joka perustettiin Helsinkiin 1830-luvulla, kun Suomi oli vielä Venäjän vallan alla. Koska venäläiset aateliset eivät saaneet matkustaa ulkomaille huvittelemaan, oli Ullanlinnan kylpylälaitos suosittu lomakohde.
Kylpyläyhtiö menestyi ja kylpylälaitoksen johtaja lääketieteen tohtori Frans Johan Rabbe rakennutti Villa Kalliolinnan 1840-luvulla. Rakennus toimii tänäkin päivänä asuintalona.
Puukaupunkitalojen Helsinki
Kaupunki heräilee aurinkoiseen pakkasaamuun huurteisen ikkunan edessä. Vanha taiteilija taltioi hetken, sen valon ja värit sekä rakennukset tarkoilla silmillä ja vakaalla kädellä.
Hänen vointinsa ei kuitenkaan ole entisensä ja ehkä hän tiedostaa, että loppu on lähellä. Annankatu kylmänä aamuna jäi luultavasti Magnus von Wrightin viimeiseksi valmistuneeksi öljymaalaukseksi.
Taulun maisema edustaa tyypillistä 1800-luvun alkupuolen niin sanottua empirepuukaupunkia. Kuvaavaa aikakauden rakentamiselle oli säännöllinen ruutukaava, entistä leveämmät kadut ja väljyys talojen välissä. Taustalla oli oli paloturvallisuus, jonka tärkeys ymmärrettiin entistä selvemmin Turun palon jälkeen vuonna 1827.
Von Wrightiä arvostetaan erityisesti viimeisten elinvuosien aikana maalatuista kaupunkikuvista 1860-luvun Helsingistä. Niitä arvostetaan taiteellisesti, mutta myös siksi, että ne ovat kaikkein varhaisimpia kaupunkiaiheita Suomen maalaustaiteen historiassa.
Sen ajan helsinkiläismaisemia säilynyt niukasti, sillä valokuva ei vielä silloin ollut yleinen tekniikka.
Taulussa kuvatun kaltaisia puisia kaupunkitaloja on ollut Helsingissä paljon, mutta niitä ei ole juurikaan säilynyt. Kalevankadun alapäässä niitä kuitenkin komeilee vielä pari kappaletta. Rakennukset ovat harvinaisia jäänteitä menneestä ajasta.
Päivitys 14.3.2021 kello 18.41: Yle.fi-sovelluksessa ns. vaihtokuvien kuvasuhteet näkyvät valitettavasti toistaiseksi väärin.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin kello 23 asti.