Komeassa talvimaisemassa Kuusamon Kurkijärven kupeessa seisoo suuri punainen hirsitalo.
61-vuotias Tane Siikaoja osti paikan neljä vuotta sitten. Hän on pikkuhiljaa nikkaroinut 1870-luvulta peräisin olevaa taloa huippukuntoon.
Käsillä tekeminen on Siikaojalle tuttua, sitä hän on tehnyt koko elämänsä. Hän on ollut metsurina DDR:ssä 1980-luvulla, myöhemmin Pohjois-Norjassa. Nyt Siikaoja työskentelee kirvesmiehenä Kiirunassa Ruotsissa.
Matkustaminen on viime aikoina ollut epävarmaa maailmanlaajuisen koronapandemian takia. Ihmiset ovat joutuneet tilanteisiin, joissa ulkomailla olo ei enää olekaan turvallista tai kotiin pääseminen on ollut vaikeaa.
Nopeasti muuttuvat matkustusolot voivat tuntua poikkeuksellisilta, mutta oikeastaan ne eivät sitä ole.
Esimerkiksi Islannin tulivuorenpurkaus lamautti lentoliikenteen vuonna 2010.
Myös Tane Siikaoja on joutunut keskeyttämään reissutyönsä, koska erään ulkomaankeikan aikana kiihtynyt vallankumous sai hänet pelkäämään henkensä puolesta.
Seuraava kohde: Iran
Tane Siikaoja on aina ollut valmis lähtemään eri puolille maailmaa, kun töitä on tarjottu.
Niin hän sai myös ensimmäisen työpaikkansa.
Kuusamolainen Siikaoja oli 18-vuotiaana työtön. Elettiin syyskuun puoliväliä 1978. Hän soitteli ahkerasti yrityksiin ja kyseli töitä.
Lopulta yhtenä maanantaina tärppäsi: kelorakennuksia jälleenmyyvä Oulanka Oy tarjosi töitä. Ehtona oli vain se, että vasara pysyy kädessä. Työ olisi Iranissa ja alkaisi tulevana lauantaina.
Siikaoja ei edes omistanut passia, joten se piti hankkia pikaisesti. Uudesta työstään ja ensimmäisestä ulkomaanmatkastaan innostuneena hän ei juuri miettinyt, mitä perillä odottaisi.
Arkena sotatila ja ulkonaliikkumiskielto
Vallankumous oli tulossa, se alkoi näkyä selvästi Iranissa 1978. Šaahi eli kuningas Reza Pahlavi hallitsi maata, mutta mielenosoituksia oli ympäriinsä ja kuningassukua tukeneet amerikkalaiset olivat lähtemässä.
Vuosia valtaa pitänyt šaahi oli kehittänyt ja modernisoinut Irania nopeasti, mutta kansa oli tyytymätön. Monet olivat jääneet huono-osaisiksi, hallinto ei sallinut politiikan arvostelua ja pahamaineinen salainen poliisi tukahdutti kaiken vastarinnan. Korruptio kukoisti.
Iranilaisten keskuudessa suosioon alkoi nousta uskonnollinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini, joka arvosteli šaahin valtaa.
Maahan oli julistettu sotatila. Pääkaupunki Teheranissa oli tiukka ulkonaliikkumiskielto iltayhdeksästä aamukuuteen.
Näin levottoman tilanteen keskelle Tane Siikaoja saapui kahdenkymmenen muun kuusamolaisen rakentajan kanssa (Koillissanomat).
Kaikki suomalaiset yöpyivät viiden tähden International-hotellissa Teheranin keskustassa.
Mukana oli muun muassa 20-vuotias Jari Kärnä, joka oli saapunut Iraniin jo elokuun alussa. Nuori Kärnä ei osannut pelätä turvallisuutensa puolesta, vaikka sotilasajoneuvoja vilisi paljon likaisessa katukuvassa.
Suomalaiset starttasivat Toyota-maastoautot joka aamu kello 6:n jälkeen ja lähtivät töihin. Vapaapäiviä oli viikossa yksi.
Kärnä ja Siikaoja kulkivat töissä Elburs-vuoristolla, missä työmaat olivat 3 000 ja 4 000 metrin korkeudessa. Paikkaan oli tarkoitus tulla valtava hiihtokeskus.
Suomalaiset rakentajat pystyttivät paikallisten ja afganistanilaisten kanssa kahta hirsikelohonkaista rakennusta. Toinen niistä, korkeimmalle tuleva rakennus, oli ylellinen ravintola. Jotkut sanoivat, että se oli itse šaahille tarkoitettu. Piirroksissa oli paksua hirttä, ja seinien puhuttiin olevan luodinkestäviä.
Työpäivät kestivät 10 tuntia. Korkealla työskentely oli raskasta, koska happea oli vähän. Moottorisahoistakaan ei saanut täyttä tehoa irti.
Siitä huolimatta suomalaiset viihtyivät töissä vuoristomaisemissa. Tauoilla he joivat teetä iranilaisten ja afganistanilaisten kanssa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta elekielellä pärjäsi hyvin.
Myös korvaus, joka oli selkeästi suurempi kuin kotimaassa, motivoi tekemään töitä.
Talven tulo osaltaan vaikeutti töitä, koska sää vuoristossa vaihteli: aamulla saattoi olla 20 astetta pakkasta, mutta illalla lauhaa. Välillä lunta pyrytti niin, että töiden tekeminen oli lähes mahdotonta.
Arki oli arvaamatonta poliittisen tilanteen ja sään vuoksi, mutta työturvallisuuskaan ei ollut ihan samaa tasoa kuin kotimaassa.
Jari Kärnä muistaa, kun he olivat kerran suomalaisten kesken tuttuun tapaan matkalla työmaalle autolla.
Korkeuksiin vievälle tielle oli ilmestynyt isoja kiviä, koska alueella tehtiin hissinperustuksia. Auto jäi kiven päälle jumiin.
Samaan aikaan puskutraktori aiheutti kivivyöryn ylempänä työmaalla. Kyydissä olleet lähtivät juoksemaan. Iso kivi lensi konepellin yli, ja yksi jysähti katolle.
Kun vyöry laantui, miehet raivasivat kivet auton ympäriltä ja potkivat katon suoraksi. Niin matka jatkui. Miehet pääsivät vuorelle töihin.
Rynnäkkökivääri nenänpielessä
Kun syksy eteni, tilanne Teheranissa alkoi käydä koko ajan levottomammaksi. Paikalliset eivät suhtautuneet suopeasti amerikkalaisiin, ja lopulta he karsastivat kaikkia länsimaalaisia.
Suomalaisilla oli tapana vapaapäivänään kierrellä ympäri kaupunkia. He tekivät aina paikallisille selväksi, etteivät ole amerikkalaisia. Erään kerran matka meinasi tyssätä lopullisesti.
Miehet olivat liikkeellä maastoautolla. Vanhassa autossa ei ollut ilmastointia, joten ikkunaa pidettiin auki. Tienlaidassa he huomasivat rivissä useita sotilasajoneuvoja, joiden lavoilla oli sotilaita.
Yksi suomalaisista ilmoitti haluavansa sotilaista valokuvan. Muut yrittivät estellä, mutta turhaan.
Kuvan ottamisen jälkeen alkoi huuto. Yhdestä autoista hyppäsi sotilaita, ja suomalaiset pysäytettiin.
– Silloin tuli rynnäkkökiväärin piippu nenänpieleen ikkunasta. Sillä oli ammuttu, koska se haisi ruudille, Jari Kärnä muistelee.
Sotilaat käskivät antamaan kameran, ja se annettiin. He käyttivät luukun auki, valottivat filmin, antoivat kameran takaisin ja päästivät miehet menemään.
– En osannut pelätä, että jotain tapahtuisi, vaikka varmaan olisi voinut, Kärnä kertoo.
Suomalaiset eivät joutuneet vakavampiin yhteenottoihin tai todistaneet väkivallantekoja omin silmin.Tane Siikaoja muistaa kuitenkin edelleen maassa olevan möykyn tiesulkujen muureja vasten. Hän on jäänyt siihen käsitykseen, että se oli ruumis.
Turvallisuus alkoi mietityttää Siikaojaa, kun miehet alkoivat kulkea töihin minibussilla, jota ajoi paikallinen kuski. Reitti iltapäivällä takaisin hotellille vaihtui joka päivä. Teitä oli suljettu, ja alueella oli kahakoita. Kuski tiesi aina, mitä kautta hotellille on turvallisin palata.
Tane Siikaoja nukkui työkaverinsa kanssa hotellin viidennessä kerroksessa. He alkoivat miettiä, miten pääsevät ulos, jos hotellia esimerkiksi aletaan pommittaa. Hotellia vartioitiin tarkasti, mutta se ei rauhoittanut mieltä.
– Muutamana yönä nukuin toinen silmä auki.
Aiemmin maistuva ruoka oli muuttunut hotellissa kehnoksi. Tarjolla oli kahvia, teetä ja vaaleaa leipää sekä huonolaatuista lihaa.
Loka-marraskuun vaihteessa Tane Siikaoja teki päätöksen palata Suomeen. Mukaan lähtivät hotellin huonekaveri ja tämän poika.
Siikaoja on ymmärtänyt myöhemmin, että tajusi lähteä juuri oikeaan aikaan. Suurin osa suomalaisista kuitenkin vielä jäi Teheraniin.
Ammuskeluja ja keskeytynyt urakka
Ammuskelun ääniä alkoi kantautua hotelliin joulun alla.
– Kuului pitkiä sarjoja melko läheltäkin, Jari Kärnä kertoo.
Mielenosoituksia oli jatkuvasti pääkaupungissa. Hotellin lasioviin asennettiin teräslevyt.
Oveen vaihdettiin vuoron perään šaahin ja Khomeinin kuva – riippuen siitä kumman kannattajien mielenosoittajia meni ohi.
– Silloin pyöri mielessä ja jännitti, mihin tilanne menee.
Joulukuun alussa miesten piti jopa lähteä viikonlopuksi evakkoon hotellista ison mielenosoituksen takia. Tilaaja majoitti heidät hirsihuvilaansa vuoristoon.
Sitten Kärnä palasi suunnitellusti jouluksi kotiin, ja tarkoituksena oli palata tammikuussa Iraniin.
Joulun välipäivinä hän sai tiedon, että Teheraniin pitäisi lähteä jo aiemmin. Syytä työmiehelle ei kerrottu. Kärnä lensi Helsinkiin, mutta seuraavana päivänä suurlähetystöstä ilmoitettiin, ettei Iraniin ole enää asiaa.
– Työkaluja ja vaatteitahan sinne jäi. Mutta ne olivat pieni menetys, Kärnä toteaa yli 40 vuotta myöhemmin.
Kuolemankäytävät
Vaikka Jari Kärnää ei enää vuodenvaihteessa päästetty Iraniin, toimittaja Pentti Sainio matkusti maahan tammikuun alussa.
Iranin tilannetta seurattiin tarkasti Suomessakin.
Apu-lehdessä työskennelleen tuolloin 28-vuotiaan Sainion tarkoituksena oli selvittää, mitä Iranissa asuville suomalaisille kuuluu. Ja kirjoittaa heidän elämästään juttuja lehteen.
Vuodenvaihteessa tilanne Iranissa oli selvästi pahentunut entisestään. Tammikuun aikana šaahi pakeni maasta ja uskonnollinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini palasi maanpaosta.
Koko yhteiskunta seisoi: ihmiset halusivat pois maasta ja heitä myös evakuoitiin. Lehtiä ei ilmestynyt, kauppoja oli poltettu ja kaikki paikat olivat kiinni. Kaikesta oli myös pulaa. Sainio muistaa, että huoltoasemille saattoi olla satojen metrien jono, jossa ihmiset odottivat kanistereiden kanssa.
Ennen kuin Pentti Sainio tutustui kuusamolaisiin rakentajiin, hän haastatteli muun muassa Iranissa silloin olleita suomalaisia YK:n työntekijöitä ja suurlähetystön ihmisiä.
Hän näki ja kuuli, millaista on elämä, kun vallankumous on kiivaimmillaan käynnissä.
Esimerkiksi yhtenä päivänä Sainio meni katsomaan erään salaisen poliisin everstin tiluksia, jotka oli poltettu.
Paikalla oli paljon paikallisia, jotka halusivat näyttää toimittajalle maanalaisia kellarirakennelmia. Niitä Sainio kutsuu kuolemankäytäviksi.
Ihmiset eivät puhuneet englantia, mutta viittoivat toimittajaa ja mukana ollut kuvaajaa kellareihin. Sainio uskoo, että he halusivat näyttää maailmalle, millaisia kauheuksia šaahin hallinnon aikana oli tehty.
Kellarista löytyi erilaisia rautasänkyjä ja -istuimia, joissa oli luultavasti kidutettu ihmisiä sähköllä. Maassa näkyi jalkojen ja sormien pätkiä sekä ihmisten hiuskasoja ja osittain poltettuja luita.
– Se oli kiivasta, tunteikasta ja järkyttävää. Näky antoi ymmärryksen siitä, miksi vihattu šaahin hallinto kumottiin. Muistan kokemuksen yksityiskohtaisena lopun ikäni, Sainio kertoo.
Täysi kaaos lentokentällä
Kuusamolaisiin rakentajiin Pentti Sainio tutustui oltuaan Iranissa reilun viikon. Aiemmasta parinkymmenen miehen joukosta paikalla oli enää neljä. Suomalaiset kertoivat rahojen olevan vähissä ja töiden lähes loppuneen.
He pelkäsivät turvallisuutensa puolesta, vaikka heillä ei ollut täysin realistista käsitystä tilanteen vakavuudesta, koska eivät olleet lukeneet uutisia viikkoihin. He näkivät vain sen, mitä heidän ympärillään tapahtui.
Suomalaiset pyysivät apua kotiinpaluuseen Sainiolta, joka alkoi järjestää lentoa.
Koneita lähti yksi tai kaksi noin kerran viikossa. Lentoyhtiöt ilmoittivat, milloin kone on tulossa. Ainoa vaihtoehto oli mennä kentälle aikaisin ja toivoa, että koneeseen mahtuu.
15. tammikuuta 1979 Sainio ja kuusamolaiset miehet heräsivät kello 4.40 ja tilasivat taksin lentokentälle. Jo puoli kuuden aikaan aamulla kentällä oli täysi kaaos.
Halli oli täynnä rikkaita ihmisiä, koska muilla ei ollut lentoihin varaa. Jonossa etuiltiin röyhkeästi. Virkailijoita lahjottiin.
Lentokentällä oli Sainion mukaan erikoinen tunnelma. Seinillä oli valtavia hämähäkin verkkoja, ja rotat kipittivät lattianrajoissa. Kiinni olevan kahvion seinällä oleva kello oli pysähtynyt 29. lokakuuta kello 13.42.
Suomalaiset onnistuivat saamaan lentoliput ja jäivät odottamaan koneen saapumista. Sitä jatkui tuntikausia.
Lopulta yhden jälkeen päivällä miehet nousivat SAS:n lentokoneeseen, joka veisi heidät välilentojen kautta Suomeen.
Kun kone pääsi ilmaan, 11 000 metrin korkeudessa koko porukka joi lasin konjakkia – maljan vapaudelle.
Juttua korjattu 1.3. kello 12.23. Teheranista lähtenyt kone lensi 11 000 metrin korkeudessa, ei 11 000 kilometrin, kuten jutussa aiemmin luki.
Lue myös: 40 vuotta sitten Iranin vallankumous muutti maailman (HS)
Iranin vallankumous syrjäytti shaahin
Vallankumouksen jälkeen kukaan ei uhannut Khomeinin valtaa Iranissa
Mitä ajatuksia juttu herätti? Keskustelu on auki maanantaihin kello 23:een asti.