Autovuokrausyhtiö Hertz lopettaa yhteiskäyttöautojen vuokraamisen Suomessa. Hertz Car Sharing -palvelun käyttö päättyy maaliskuun lopussa.
Palvelun autoja on ollut käytössä pääkaupunkiseudulla sekä Turussa, Tampereella, Kuopiossa, Porvoossa ja Lappeenrannassa yhteensä vähän alle 40 kappaletta.
Esimerkiksi Lappeenrannassa neljä Hertz Car Sharing -autoa ovat olleet virka-ajalla kaupungin työntekijöiden käytössä, ja virka-ajan ulkopuolella niitä ovat voineet varata myös muut yhteiskäyttöautoilijat.
Korona pakotti karsimaan
Hertz kertoo, että palvelun lakkauttaminen johtuu koronaviruspandemiasta. Yhtiön kehitysjohtajan Jaakko Haikosen mukaan yhteiskäyttöautojen suosio on korona-aikana jopa kasvanut, mutta perinteinen autonvuokraus on kärsinyt muun matkailualan mukana.
Yhteiskäyttöautoilla on ollut Hertzin toiminnassa varsin pieni merkitys. Yhtiö vuokraa vuositasolla noin 2 500 autoa, ja yhteiskäyttöautoja on tällä hetkellä alle 40. Suurin osa yhtiön autonvuokrauksesta liittyy lentomatkustamiseen.
– Yhteiskäyttöautoissa ei ole saavutettu tiettyä kriittistä pistettä, jotta olisi päästy kannattavuusrajan yläpuolelle. Kun matkustusalalle tulee tällaisia vakavia kriisejä, joudumme tarkastelemaan toimintoja uudesta näkökulmasta, Haikonen sanoo.
Hänen mukaansa yhteiskäyttöpalvelun kehittäminen olisi vaatinut investointeja ja esimerkiksi järjestelmäkehitystä, johon yhtiö ei halunnut tässä tilanteessa ryhtyä. Sen sijaan se päätti luopua yhteiskäyttöautoista ja keskittyä ydinliiketoimintaansa.
Esimerkiksi Lappeenrannassa palvelun loppuminen tarkoittaa neljän sähköauton poistumista kaupungin työntekijöiden ja kaupunkilaisten käytöstä. Strategiajohtaja Markus Lankinen Lappeenrannan kaupungilta kertoo, että kaupunki selvittää parhaillaan korvaavia vaihtoehtoja.
Yhteiskäyttöautoista on luopunut myös esimerkiksi Osuuspankki, joka kertoi Drive Now -palvelunsa lakkauttamisesta tammikuussa 2020. Ekorent puolestaan kertoi vuonna 2019 lopettavansa sähköautojen tarjoamisen taloyhtiölle ja keskittyvänsä taksipalveluun Afrikan markkinoilla.
Uskoa yhteiskäyttöön on
Vaikka Hertz lakkauttaa yhteiskäyttöpalvelunsa, yhteiskäyttöautoilun läpimurto voi olla Suomessa jo verrattain lähellä.
– Odotukseni on, että koronan aiheuttaman ihmisten varautuneisuuden ja varovaisuuden jälkeen yhteiskäyttöautoilu tulee edistymään Suomen kaupunkialueilla aika nopeasti, sanoo professori Paavo Ritala LUT-yliopiston kauppakorkeakoulusta.
Hänen mukaansa muualta Euroopasta ja maailmalta löytyy jo esimerkkejä yhteiskäyttöpalveluista, joiden toiminta on myös taloudellisesti kannattavaa.
– Kun autoja ja käyttäjiä on paljon, yritykset ovat pystyneet neuvottelemaan hyvät rahoitus- ja vakuutusehdot, Ritala kertoo.
Alustatalous, jota autojen yhteiskäyttöpalvelut yleensä edustavat, perustuu Ritalan mukaan suuriin volyymeihin. Kun käyttäjiä on riittävästi, kiinteät kulut laskevat tarpeeksi alas.
Käyttäjämäärän kasvu taas vaatii markkinan kypsymistä: ihmisten pitää olla valmiita maksamaan palvelusta. Tässä yhteiskäyttöautoilu on osa laajempaa kehitystä, jossa omistaminen menettää merkitystään ja ihmiset siirtyvät ostamaan esineiden sijaan palveluita.
– Esimerkiksi viihteestä maksetaan kuukausimaksulla. Nuoret ja kaupunkikeskustoissa asuvat ihmiset ovat kokeilemassa näitä ensimmäisenä.
Opiskelijoille ehkä sähköautoja
Esimerkiksi lappeenrantalaiset opiskelijat ovat jo ottaneet yhteiskäyttöautot omakseen. Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö Loas aloitti loppuvuodesta 2019 kaksivuotisen kokeilun, jossa asukkaiden käytössä on viisi yhteiskäyttöautoa.
Kokemukset ovat olleet hyviä, ja kokeilu on Loasin toiminnanjohtajan Joonas Grönlundin mukaan saamassa myös jatkoa.
– Palvelua varmasti jatketaan, mutta miten, sitä pitää vielä selvittää. Tällä hetkellä meillä on polttomoottoriautot, koska ne olivat kokeiluun selvästi edullisemmat, mutta pitää myös miettiä se, olisiko nyt aika siirtyä sähköautoihin, Grönlund sanoo.
Hänen mukaansa tunnin tai kahden varauksia on useita kertoja päivässä.
– Kerätään pari kolme kaveria kyytiin, ajetaan kauppaan, hoidetaan ostokset ja ajetaan takaisin, Grönlund kuvailee.
Lisäksi autoja on varattu jonkin verran viikonlopuiksi ja pidemmillekin reissuille: esimerkiksi vaihto-opiskelijat ovat vuokranneet autoja ja tutustuneet sitä kautta Suomeen.
Oletko kokeillut yhteiskäyttöautoa? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 7.3. kello 23 asti.
Lue myös: