Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Yle Häme jakoi naistenpäivän ruusut – Heli Lindblom sai kauniin tunnustuksen siskoltaan Päiviltä ja esimies Minna Järvelä työkaveriltaan Saijalta

Tällä kertaa ruusut jaetaan sekä Kanta- että Päijät-Hämeessä maanantaiaamuna.

Katso Heli Lindblom Janakkalan Tervakoskelta yllätetään muhkealla ruusukimpulla tänä naistenpäivänä. Ruusukimppua ojentaa Kati Turtola, kuvaaja on Ville Välimäki.
  • Kati Turtola

Maanantaina 8. maaliskuuta on kansainvälinen naistenpäivä. Yle Hämeenlinna on jakanut jollekin hämäläisnaiselle päivän kunniaksi muhkean ruusukimpun jo kaksitoista kertaa.

Kukkien saajien joukossa on tavallisia naisia, joilla on sydän paikallaan. Naisia, jotka saavat aikaan hyvää mieltä omassa ympäristössään. Ruusujen saajat valitaan joka kerta yleisön ehdotusten joukosta. Tänäkin vuonna ehdotuksia tuli runsaasti kautta Hämeen, kiitos niistä lähettäjille!

Ruusut Kanta-Hämeessä vastaanotti Heli Lindblom Janakkalan Tervakoskelta. Ehdottajana oli hänen siskonsa Päivi Hakoma.

– Voi hyvänen aika! Miten ihanaa, minä ihan herkistyn! On mukavaa kun minulla on tuollainen sisko kuin Päivi, liikuttunut ja yllättynyt Lindholm sanoo kymmenen punaista ruusua kädessään.

Siskokset asuvat seinänaapureina, he jakavat paljon arkeaan ja pyörittävät myös koulumuseota ja Napialan wanha koulu ry:tä yhdessä. Siskoksilla piti olla palaveri aamulla, Lindblomin hämäämiseksi. Kun toimittaja Kati Turtola koputti oveen, Heli Lindblom luuli tietävänsä kuka oveen koputtaa.

– Sanoin Päiville, että se on varmaan Rauhala, tämän koulun kummitus, kun ei tänne näin koronan aikaan paljon ihmisiä tule sisälle, sanoo Lindblom.

Nainen ruusukimpun kanssa
Kanta-Hämeestä naistenpäivän ruusukimpun sai Heli Lindblom. Kuva: Kati Turtola / Yle

Mutta ei ollut kummitus, sen sijaan Päivi Hakoma lukee ääneen Yle Hämeenlinnan toimitukseen lähettämänsä sähköpostin, jossa perusteli miksi Heli Lindblom on ruusunsa ansainnut:

“Naapurissani asustelee siskoni Heli, jo eläkkeellä oleva opettaja, ihana nainen. Hän ansaitsee ruusukimpun yhteisöllisyydellään, hän on rakentava voima sukumme tapaamisissa. Hän on idearikas heittäytyjä, hän muistaa sukumme lapsia erilaisin yllätyksin. Hän leipoo hyvää pullaa. Hän on ihana Nainen isolla ännällä. Hän on yhteisen koulumuseomme sydän tiedoillaan ja taidoillaan. Hän on paras!”

Ruusukimpun Lahdessa ansaitsi hyvä esimies

Päijät-Hämeessä toimittaja Mika Moksu ojensi naistenpäivän ruusut Lahden Kaarikadun päiväkodin johtaja Minna Järvelälle.

Saija Koskela sanoo, että ehdotti esimiehenään toimivaa Järvelää ruusukimpun saajaksi.

– Esimiesten merkitys on hirveän suuri. Minnan ja päiväkodin johtajan Petri Salmisen ansiosta tänne on aina kiva tulla töihin, sanoo Saija Koskela.

nainen ruusukimpun kanssa
Lahdessa päiväkodin johtajana työskentelevä Minna Järvelä sai kimpun ruusuja, koska on alaistensa mielestä hyvä esimies. Kuva: Mika Moksu / Yle

Järvelä on sanoista ja tunnustuksesta otettu.

– Avoimuus ja tasa-arvoisuus ovat tärkeitä asioita kuten myös vuorovaikutus. Selkeyttä tuo kun päätösten takana seistään, sanoo Järvelä.

Korona-aika on näkynyt päiväkodin arjessa monella tavalla. Välimatkat ovat lasten kanssa mahdottomia ja toisaalta kotien tilanne heijastuu myös päiväkotiin.

– Tänä aikana on tärkeää, että kuunnellaan ja ymmärretään vaikeitakin tilanteita, sanoo Minna Järvelä.