Koronasulkujen takia etätöissä tarvittavien laitteiden ja viihde-elektroniikan kysyntä on kasvanut maailmanlaajuisesti voimakkaasti. Elektroniikkavalmistajilla on paikoin ollut hankaluuksia pysyä kysynnän tahdissa. Esimerkiksi viime syksynä markkinoille tuodut PlayStation 5 -konsolit loppuivat nopeasti kesken.
Komponenttipula koskee koko elektroniikkateollisuutta, toteaa Suomessa toimivien komponenttien maahantuojien järjestön, Elkomitin, toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää.
– Komponenttipula on melkein ennätyksellinen. Komponentteja saatetaan myydä helposti 20–35 viikon toimitusajoilla. Siinä syntyy kaikenlaisia lieveilmiöitä eli rahallakaan ei enää saa tavaraa, tai sitten rahalla nimenomaan saa eli pääsee jonon ohi, kun maksaa enemmän.
Normaalisti tilaustavaran toimitusaika kestää noin viikon.
Kontteja makaa satamissa
Syynä komponenttipulaan on Kankaanpään mukaan tuotantoon ja toimituksiin muodostunut pullonkaula: Kysyntä on jälleen kasvanut voimakkaasti, mutta tuotantolinjojen avaaminen on kallista, ja siksi hinnat ovat nousseet.
Ongelmia on koronapandemian takia myös kuljetuksissa.
– Kiinalaiset kontit makaavat eurooppalaisissa satamissa. Kaukoidästä ei saada tavaraa ja Euroopassa Italian ja Etelä-Euroopan toimitukset ovat hyvin haastavia koronaviruksen takia.
Millaisia vaikutuksia tällä on kuluttajahintoihin?
– Ihan varmasti tämä vaikuttaa kuluttajahintoihin. Toimitushinnat nousevat ja kuljetushinnat ovat nousussa. Jossain vaiheessa se tulee näkymään kuluttajille kautta linjan, Kankaanpää arvioi.
Saksassa neljänneksellä yrityksistä pulaa komponenteista
Johtava ekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuus ry:stä toteaa, että esimerkiksi elektroniikkavalmistuksessa merkittävän Saksan teknologiateollisuuden kysely vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä kertoo selvästä komponenttipulasta.
Muun muassa elektroniikka- ja autoteollisuus olivat mukana kyselyssä.
– Saksassa 23 prosenttia vastanneista yrityksistä toteaa, että materiaalipula rajoittaa tuotantoa. Saksa vie elektroniikkaa hyvin laajasti ympäri maailmaa, joten se on eräänlainen kuumemittari kertomaan tilanteesta erittäin hyvin.
Palokangas sanoo, että yleinen näkymä on elektroniikkateollisuudessakin kirkastunut, mutta komponenttien saatavuus ja hinnannousu ovat varjona.
– Yrityksistä kuulee suoraan, että raaka-aineiden ja komponenttien hinnan nousu on ollut hyvinkin voimakasta. Tämä on näkynyt esimerkiksi autoteollisuudessa globaalisti niin, että tuotantoa on jouduttu rajoittamaan.
Taiwanissa tuotanto-ongelmia vesipulan takia
Myös kuivuus vaikeuttaa maailman elektroniikkateollisuuden komponenttituotantoa.
Taiwan on yksi tärkeimpiä mikrosirujen ja puolijohteiden valmistusmaita, mutta pahin kuivuus vuosikymmeniin uhkaa aiheuttaa merkittäviä toimitusvaikeuksia Taiwanista maailman elektroniikkavalmistajille.
The Financial Timesin mukaan Taiwanin komponenttivalmistajat pelkäävät tällä hetkellä tuotantonsa olevan uhattuna vesipulan takia. Tämä saattaa sekoittaa entisestään globaalia toimitusketjua.
Puolijohteiden ja muiden komponenttien valmistusprosessi syö paljon vettä, jonka käyttöä on kuivuuden takia säädelty tiukasti Taiwanissa. Viimeksi helmikuun lopussa teollisuuden veden käyttöä supistettiin osassa Taiwania 11 prosenttia.
Esimerkiksi maailman suurin siruvalmistaja Taiwan Semiconductor Manufacturing Company tarvitsee tuotannossaan päivittäin 156 000 tonnia vettä.
TSMC ilmoittaa käyttävänsä uudelleen vajaat 90 prosenttia tuotantonsa tarvitsemasta vedestä, mutta tehtaan edustaja kertoo The Financial Timesille, että tuotanto on todellisissa vaikeuksissa, jos kuivuus jatkuisi toukokuun loppuun asti.
Taiwanissa ei ole poikkeuksellisesti ollut taifuuneja ja niiden tuomia sateita kesän aikana. Normaalisti Taiwaniin osuu vuosittain ainakin kolme taifuunia.
Lisää aiheesta: