Sanat ja lauseet kantavat merkityksiensä lisäksi tunnelatauksen. Yhtä tärkeää kuin se, mitä sanotaan, on se, miltä sanominen tuntuu. Ja usein tuntuu pahalta. Varsinkin silloin, kun puhe suuntautuu ylhäältä alas.
Asiantuntijapuhe on hyvä esimerkki. Tutkija saattaa kehottaa kaikkia pysymään kotosalla, kaukana viruslingoista. Hän tekee sen asiantuntijan valta-asemasta käsin, ja tunteellinen suomalainen tulkitsee puheen käskytykseksi.
Tai kosmologi tulee ja julistaa, että universumissa nyt vain kuulkaa on pimeää ainetta vaikkette sitä pysty näkemään. Yleisön osaksi jää pyöritellä nöyränä lippalakkia sormissa ja nyökytellä kuin ennen muinoin tehtaanpatruunan käskynjaossa. Kapina-ajatukset mielessä.
Ylhäältä alas -puheeseen liittyy aina tietty moraaliulottuvuus. Varovaisuus on siis paikallaan, jos viestin halutaan menevän perille.
Suunta on ylhäältä alas myös viranomaisten viestiessä meille hallinto-alamaisille. Se voi ärsyttää ja panna niskoittelemaan.
Ylhäältä alas kulkeva viestintä on usein faktuaalisesti totta. Mutta jos se jättää mielikuvan ylimielisestä ja piittaamattomasta puhujasta, paketin tunneviesti ei kulje. Tähän syntiin tunnistan itsekin joskus syyllistyneeni.
Aivan oma tunneviestinnän luokkansa liittyy kuviteltuun moraaliseen ylemmyyteen. Jos ihminen uskoo kulkevansa oikeamielisten joukoissa, hän vaikuttaa helposti pöyhkeältä vaikka luulee tarkoittavansa pelkkää hyvää. Vika ei tällöin ole pelkästään kuulijassa vaan myös viestissä.
Menneinä vuosina uskontuomioita jaettiin tylysti niille, jotka hurskas puhuja uskoi vajavaisiksi tai muuten syntisiksi. Samaa tautia voi joskus erottaa luontopuheessa.
Pahimmillaan ihmiskunnan parasta tahtovan moraalisen ylemmyyden päätepiste ovat tappokentät, kuten Stalinin Neuvostoliitossa tai Pol Potin Kamputseassa. Tappakaa kaikki, kyllä Jumala löytää omansa, paavin legaatin kerrotaan vastanneen sotilaille, jotka ihmettelivät, mistä he tunnistaisivat kerettiläisiksi julistetut kataarit tavallisista kristityistä. Tämä tapahtui 1200-luvulla Etelä-Ranskan Languedocissa paavin armeijoiden käydessä ristiretkeä lauhkeita maalaisia vastaan.
Ylhäältä alas -puheeseen liittyy aina tietty moraaliulottuvuus. Varovaisuus on siis paikallaan, jos viestin halutaan menevän perille. Tämän ongelman kanssa olemme kamppailleet vuoden päivät eli koko sen ajan, jolloin olemme joutuneet kuuntelemaan koronapuhetta.
Olemme ottaneet viruksen vakavasti kaksitoista kuukautta. Emme ole pyörineet paritansseissa emmekä painimatoilla, polkka ei ole pauhannut eikä karaoke kaikunut.
Omasta mielestäni hallitus on pärjännyt pandemian kanssa paremmin kuin hyvin. Niin hyvin kuin on inhimillisesti mahdollista tässä epätietoisuudessa ja alati muuttuvissa olosuhteissa. Mutta mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän viranomaisten viestintä on alkanut maistua sormella heristelyltä.
Tilanne on vakava. Tilanne on huolestuttava. Nyt tilanne pitää ottaa vakavasti. Kehitys vaikuttaa huolestuttavalta.
En halua kiistää näitä väitteitä. Mutta minusta on vähitellen alkanut tuntua kuin lapsesta, joka sedän tai tädin mielestä roikkuu liikaa netissä. Voi hyvä nuori, etkö sinä jo tottele, he toruvat. Joo joo, sanoo lapsi. Tunneviesti ei löydä perille. Eikä kohta minunkaan osoitteeseeni.
Sillä oikeasti me tolkun ihmiset olemme olleet huolestuneita jo vuoden päivät. Olemme ottaneet viruksen vakavasti kaksitoista kuukautta. Emme ole pyörineet paritansseissa emmekä painimatoilla, polkka ei ole pauhannut eikä karaoke kaikunut. Kädet olemme pesseet kurttuisiksi kuin pyykkärillä. Silmälasit huurruttava maski on meillä ollut tukevasti naamalla sen kerran kuukaudessa, kun olemme uskaltautuneet kauppaan.
Ne, jotka eivät tähän asti ole piitanneet varoitteluista, tuskin tuntevat syyllisyyden pistoa nähdessään Krista Kiurun murheelliset silmät hänen todetessaan taas, että nyt on vakava paikka.
Ehkä viranomaisten tunneviestiä voisi tehostaa tarttumalla synonyymisanakirjaan ja etsimällä vaihtoehtoiset ilmaisut sanoille ”vakava” ja ”huolestuttava”.
Lisäksi on hyvä muistaa, että suora puhe on aina tehokkaampaa kuin sievistely. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, totesi jo Paasikivi.
Olisi suorastaan virkistävää nähdä Sanna Marinin kävelevän mikrofonin taakse ja ilmoittavan, että nyt kaikki on menossa päin helvettiä.
Ja jos ei sitten menisikään, sepä olisi iloinen yllätys.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.
Kolumnista voi keskustella 17.3. klo 23.00 saakka.