Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Viron pääministeri Kaja Kallas sairastui koronaan – "Minulla oli pientä kuumetta, enkä osannut odottaa positiivista tulosta"

Kaja Kallas ei tiedä, miten hän on saanut tartunnan.

Viron pääministeri Kaja Kallas.
Kuva: Ken Mürk / ERR
  • Rain Kooli

TALLINNA Viron pääministeri Kaja Kallas ilmoitti koronatestinsä positiivisesta tuloksesta maanantai-iltana sosiaalisessa mediassa.

– Tänään on se päivä, jolloin liityn niiden tuhansien virolaisten joukkoon, jotka ovat saaneet koronatestilleen positiivisen tuloksen. Minulla oli pientä kuumetta, enkä osannut odottaa positiivista tulosta, Kallas kirjoitti.

Pääministerin mukaan hän ei tiedä, mistä on saanut tartunnan. Kallas oli äsken koronavirukselle altistuneena kymmenen päivää omaehtoisessa karanteenissa, mutta kertoo karanteenin päättäneen testin olleen negatiivinen.

– Karanteenin jälkeen oloni oli suurenmoinen, mutta tein mahdollisimman paljon etätöitä. Se (että sairastuin silti) on osoitus tämän viruksen kavaluudesta ja tarttuvuudesta, Kallas totesi.

Kallas kertoo jatkavansa työskentelyä kotoa käsin. Mikäli hänen tilansa heikkenee, pääministeriä voi sijaistaa kaksi virallista sijaista: keskustapuolueen hallintoministeri Jaak Aab tai Kallaksen oman Reformipuolueen edustaja, valtiovarainministeri Keit Pentus-Rosimannus.

Lue myös:

Miten Viron koronatilanne äityi niin pahaksi? 4 mahdollista selitystä

Viroonkin tulee voimaan koko maan kattava sulkutila, koulut etäopetukseen ja kaupat kiinni

Virosta on tullut Euroopan koronakartan tulipunainen läiskä – Yle vieraili Maardun kaupungissa, joka on maan pahimpia tautipesäkkeitä

Viron pääministeri Kaja Kallas vetosi Sanna Mariniin Helsingissä: "Toivon, että negatiivisella koronatestillä saisi matkustaa Virosta Suomeen"