Kiistely eduskunnan perustuslakivaliokunnan roolista ja vallasta lainsäädäntötyössä on jälleen roihahtanut liekkeihin.
Likipitäen jokainen koronalaki tai asetus – joita on jo reippaasti yli sata – on säädetty perustuslaista saadun toimivallan nojalla.
Toiset pitävät perustuslakivaliokunnan perusoikeustulkintoja liian tiukkoina, toiset eivät.
Ylivoimaisesti äänekkäin perustuslakivaliokunnan kriitikko on ollut kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok.). Ongelmana ovat nyt korona-aikana, jälleen kerran, perustuslakivaliokunnan ”ylikireät perusoikeustulkinnat”.
– Meillä Suomessa kiitellään meidän kireää perustuslakia ja perustuslakitulkintaa. Onko tämä suomalainen ylikireä perusoikeus- ja perustuslakitulkinta hyvä asia? Ei ole.
– Se ei ole hyvä asia, kun asioita tarkastellaan vain yhden perusoikeuden näkökulmasta, eikä tehdä perusoikeuspunnintaa, jossa toiseen vaakakuppiin siinä vaa´assa asetetaan muiden ihmisten perusoikeudet, Zyskowicz julisti eduskunnan suuressa salissa helmikuun lopussa.
On pakko tehdä aikamatka 30 vuoden taakse. Muutoin aina lähes samanlaisena toistuvan perustuslakikiistelyn määrää ja sisältöä ei voi ymmärtää.
Martin Scheinin astuu parrasvaloihin
Suomi liittyi Euroopan neuvostoon ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1990.
Siihen saakka Suomi oli länsimaisten sivistysvaltioiden mittatikulla mitattuna ihmis- ja perusoikeuksien takapajula. Jopa Albania oli soutamassa Suomen ohi kohti Euroopan neuvoston jäsenyyttä.
Ihmisoikeussopimus pakotti Suomen muuttamaan lainsäädäntöään sekä ennen liittymistä että sen jälkeen.
Siihen saakka ihmisoikeussopimusta ja perustuslakia pidettiin vain hyvänsuopaisina toiveiden ja haaveiden kokoelmina, joista ei nyt erityisemmin tarvinnut välittää. Jopa juristit naureskelivat niille.
Nuori vihainen mies, Martin Scheinin väitteli vuonna 1991 tohtoriksi kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista ja niiden soveltamisesta myös Suomessa.
Scheininin mukaan liian moni sen ajan lakimies oli putkinäköinen.
– Suomalainen tapa suhtautua lakiin on aika lakitekstikeskeinen. Voidaan sanoa, että pykäläkeskeinen. Meillä perinteisesti lain soveltajalle riittää, että lain soveltaja löytää lakikirjastaan yhden pykälän, joka tuntuu soveltuvan tapaukseen.
– Ihmisoikeuksissa on kysymys siitä, että pitäisi olla valmis omaksumaan hieman laajempi käsitys oikeusjärjestyksestä, Scheinin sanoi heti väitöstilaisuutensa jälkeen Helsingin yliopiston luentosalissa P III.
Suomalaisessa lainvalmistelussakin tutkat oli nyt käännettävä aivan uuteen suuntaan.
Ihmisoikeusajattelu on Suomessa tuontitavaraa
Ihmisoikeusajattelu saapui Suomeen siis tuontitavarana, Euroopan ihmisoikeussopimukseen käärityssä paketissa.
Lopullisesti siitä tuli osa Suomen oikeuselämän arkea vuonna 1995, kun silloiseen perustuslakiin, Hallitusmuotoon, kirjoitettiin erillinen luku ja luettelo perusoikeuksista.
Suomalaisessa oikeushistoriassa alkoi uusi aikakausi. Ihmis- ja perusoikeudet eivät enää olleetkaan pelkkää unelmointia, vaan vakavasti otettavaa, meitä sitovaa ja suoraan sovellettavissa olevaa oikeutta.
Lainvalmistelijat olivat ihmeissään, kansanedustajat olivat ihmeissään. Tuomarit olivat sormi suussa, koko virkamieskunta oli sormi suussa.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen Suomen ensimmäisen jutun vienyt asianajaja Markku Fredman sanoo, että ihmisoikeussopimus mullisti meikäläisen ajattelutavan.
– Suuri joukko Suomen lakeja jouduttiin muuttamaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiseksi, Fredman sanoi Ylen tv-uutisille 10.8.1991.
Väitöstilaisuutensa aattona 18.5.2018 Fredman täydensi arviotaan näin:
– Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä on tullut se johtotähti, jota seurataan lähes kaikessa.
Kipeää tekee: ”Fundamentalisti!”, “Talebani!”
”Perustuslakifundamentalisti!” Perustuslakitalebani!”
Tuttuja pilkkakirveitä vuosien varrelta. Olemmeko lasten hiekkalaatikolla? Emme ole. Olemme Suomen johtavien poliitikkojen hiekkalaatikolla.
Erityisen vaikeaa uuden ajattelutavan omaksuminen on ollut kansanedustaja Ben Zyskowiczille (kok.).
Zyskowicz on nimennyt fundamentalisteiksi lähes kaikki Suomen johtavat valtiosääntöoppineet, jotka ovat olleet perustuslain tulkinnoista eri mieltä kuin Zyskowicz itse.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) käämit puolestaan kärähtivät, kun eduskuntaan viedyt urkinta- eli tiedustelulait takkusivat perustuslakivaliokunnassa.
– Minä puhun perustuslakitalebaneista, Niinistö murjaisi lehdistölle.
Arvoitus aukeaa: Kaiken takana onkin koulukuntien kiistely
Jos jaksamme muistella lisää, saamme lisää valoa pimeyteen.
Jo Martin Scheinin vastaväittäjä, valtiosääntöoikeuden professori Mikael Hidén nyrpisteli nenäänsä väitöstilaisuudessa. Scheininin radikaalit ajatukset olivat Hidénille paikoin liian radikaaleja.
Suomalaisen oikeustieteen pienehköt professoripiirit alkoivat rakoilla. Syntyi ihmisoikeus- ja perusoikeusajatteluun jyrkästikin eri tavalla suhtautuvia koulukuntia.
Kutsukaamme näitä koulukuntia nyt – kun sille tielle lähdettiin – karkeasti vaikkapa fundamentalisteiksi ja nihilisteiksi.
Nihilistit katsovat, että kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja perustuslain perusoikeussäännökset ovat saaneet Suomessa – ja etenkin perustuslakivaliokunnassa – jo liian suuren painoarvon.
Akateemisissa piireissä on kaiken aikaa vaikuttanut muuan nimekäs ja arvovaltainen oikeustieteilijöiden joukko, joka karttaa julkisuutta. Tuota joukkoa yhdistää näkemys siitä, että valtiosääntöoppineiden olisi viisasta pysyä lestissään.
Esimerkiksi siviilioikeuden professorit ja tutkijat Aulis Aarnio, Markku Helin ja Heikki Halila ovat kirjoituksissaan todenneet tylysti, että perusoikeusnäkökulmaa on tyrkytetty sellaisillekin juridiikan aloille, jonne se ei selvästi kuulu.
Markku Helinin pinna paloi jopa siinä määrin, että hän lanseerasi markkinoille uuden termin: valtiosääntöoikeuden ylipapisto.
Arvostelun kohteet, kuten Martin Scheinin, Kaarlo Tuori, Tuomas Ojanen, Juha Lavapuro, Pauli Rautiainen ja Liisa Nieminen eivät ole provosoituneet, vaikka on provosoitu. He ovat pitäneet julkisuudessa päänsä kylmänä, vaikka juristipiireissä tiedetään, että koville se on välillä ottanut.
Koronavirus ja Suomen perustuslaki – viheliäinen pulma
Nykyisin Firenzessä asuva Martin Scheinin seuraa Suomen koronakeskustelua huolestuneena. Hän on toiminut kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorina Euroopan yliopistollisessa instituutissa toistakymmentä vuotta.
Scheininin mukaan perustuslakivaliokunta ja sen käyttämät asiantuntijat ovat kestäneet korona-ajan paineet yllättävänkin hyvin.
– Perustuslakivaliokunta ja perustuslakiasiantuntijat ovat aivan kohtuuttomissa aikapaineissa hoitaneet oman leiviskänsä hyvin – ja myöskin analyyttisesti.
Ongelmana Scheinin näkee pikemminkin sen, että koronapäätökset ovat politisoitumassa. Perustuslakia pidetään vain keppihevosena, kun koronalla tehdään ilmiselvää päivän politiikkaa.
Nyt jokainen poimii perusoikeuksien pakasta vain ne itselleen mieluisat perusoikeudet. Perusoikeuskeskustelusta on tullut puolueiden ja etujärjestöjen kilpahuutoa.
Etenkään oikeus elämään ja terveyteen ei ole saanut keskustelussa sitä painoarvoa, mikä sille Scheininin mukaan kuuluu.
– Liikkeellä on nyt poliittista julkisuuspuhetta. Vedotaan abstraktisti milloin mihinkin yksittäiseen perusoikeuteen – oli se sitten elinkeinovapaus, omistusoikeus tai uskonnonvapaus. Sillä tavoin vain jarrutetaan tehokkaita koronatoimia.
Perustuslaki suojaa yhteiskunnan perusarvoja
Laki – myös perustuslaki – on poliittisten ja moraalisten tahtotilojen kiteytymä.
Perustuslaki pitää yllä yhteiskunnan pysyvyyttä ja ennustettavuutta. Se on kirjoitettu siksi, että satunnaiset poliittiset puhurit eivät kaada koko kansakunnan yhteistä venettä.
Euroopan ihmisoikeussopimus toi suomalaiseen lainsäädäntöön ja lainkäyttöön omat pakolliset lisämausteensa.
Ihmis- ja perusoikeuksiin liittyvää sanasotaa on käyty jo yli 30 vuotta. Ihan kaikki eivät ole aina jaksaneet itseänsä hillitä ja olla tahdikkaita.
Kirjoittaja on Yle A-studion oikeustoimittaja. Hän seurannut suomalaista oikeuselämää työkseen 35 vuotta. Koulutukseltaan hän on varatuomari.