Kun kaksi Voyager-luotainta lähetettiin ulkoavaruuteen vuonna 1977, mukaan pakattiin musiikkia. Molempien kyydissä on yhä edelleen levysoitin ja kultainen levy, joka sisältää muun muassa Bachia, Mozartia ja Chuck Berrya.
Joku olento voisi joskus jossain löytää levyn, asettaa sen levysoittimeen ja alkaa kuunnella. Olento oppisi ihmisestä paljon kerta heitolla.
Tätä anekdoottia Helsingin yliopiston musiikkitieteen yliopistonlehtori, dosentti Juha Torvinen kertoo mielellään musiikkitieteen johdatuskursseilla. Se alleviivaa musiikin ja ihmisyyden välistä yhteyttä.
Esimerkki tulee Torvisen mieleen myös nyt, kun puheena on hänen työpaikkansa kohtaama ahdinko.
– Musiikki on osa ihmisyyttä. Miksi sellaisen asian koulutus on vaarassa? hän ihmettelee.
Torvinen viittaa Helsingin yliopiston musiikkitieteen resurssipulaan, joka on seurausta vuonna 2016 alkaneista yliopistojen rahoitusleikkauksista. Vielä muutama vuosi sitten oppiaineella oli kuusi vakituista opettajaa. Nyt heitä on yksi. Torvinen itse hoitaa lehtorin tehtäviä määräaikaisena.
Professuurejakaan ei ole täytetty. Eero Tarasti eläköityi vuonna 2016, Pirkko Moisala kaksi vuotta myöhemmin.
– Työmäärä on tälle henkilökunnalle aivan liian suuri, Torvinen toteaa.
Leikkaukset, jotka veivät neljässä vuodessa Helsingin yliopiston vuosittaisesta rahoituksesta sata miljoonaa euroa, ovat kurittaneet musiikkitieteen lisäksi käytännössä kaikkia tieteenaloja Helsingin yliopistossa.
Tässä jutussa keskitytään musiikkitieteeseen, joka on osa vuonna 2017 perustettua taiteiden tutkimuksen koulutusohjelmaa.
Vaarana on, että Suomi menettää hyvät muusikot ja hyvät musiikkialan asiantuntijat
Musiikkitieteen ahdingosta on kevään aikana uutisoitu, ja siitä käyty värikästä keskustelua muun muassa Helsingin Sanomissa sekä Ylen Kulttuuriykkösessä. Aihetta puidaan myös Yle Radio 1:n pitkässä teemalähetyksessä tänään perjantaina alkaen kello 19.02.
Taiteiden tutkimuksen laitoksen henkilöstö on nostanut tikun nokkaan erityisesti suunnitelmat Helsingin yliopiston ja Taideyliopiston välisestä entistä tiiviimmästä yhteistyöstä, joka ikään kuin ratkaisisi resurssipulan tuomat ongelmat.
Kehotus yhteistyöhön on opetus- ja kulttuuriministeriön käsialaa, ja sitä ovat lobanneet muun muassa humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaa ja Taideyliopiston vararehtori Jaana Erkkilä-Hill.
Torvinen muistuttaa, että musiikkitieteen osalta yhteistyötä on tehty kymmeniä vuosia siinä määrin kuin se on käytännössä mielekästä. Toisin sanoen opiskelijat voivat jo nyt suorittaa naapuriyliopistossa sellaisia kursseja, joissa on riittävästi yhtäläisyyksiä riippumatta siitä, onko kyse taide- vai tiedeyliopistosta.
– Koko tutkinnon laajuudesta on kuitenkin vain pieni osa kursseja, joita voidaan yhdistää – ellei sitten musiikkitieteessä aleta opetella viulunsoittoa ja Sibelius-Akatemiassa tieteellisiä tutkimusmenetelmiä, Torvinen kärjistää.
Juuri erot tieteellisen ja taiteellisen tutkimuksen välillä ovat keskeinen syy siihen, miksi tiiviimpi yhteistyö olisi monien mielestä tulevaisuuden kannalta synkkä ratkaisu. Taideyliopistossa kun koulutetaan taiteilijoita, tiedeyliopistossa tieteilijöitä.
– Molemmat vaativat omat koulutusväylänsä. Muuten menetämme hyvät muusikot ja hyvät musiikkialan asiantuntijat, Torvinen toteaa.
Matkalla kohti alasajoa?
Humanistisen tiedekunnan dekaani Pirjo Hiidenmaan mukaan taiteen esittämisestä ja taiteen tutkimuksesta on löydettävissä paljon toisiaan tukevia elementtejä.
– Ei ole tarkoitus, että tutkija muuttuisi taiteilijaksi ja toisin päin. Tässä etsitään keinoa, jolla musiikkitiede voisi olla osana koulutusohjelman kokonaisuutta. Mietimme, millainen Helsingin yliopiston musiikkitiede voisi olla, Hiidenmaa toteaa Ylelle.
Hän huomauttaa, ettei säästöjä ole erityisesti kohdistettu juuri musiikkitieteeseen. Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa on yhteensä viitisenkymmentä tieteenalaa.
– Kyllä meillä niukkuutta on, valitettavasti, Hiidenmaa sanoo.
Hiidenmaa on kiinnittänyt huomiota siihen, että lisääntyvään yhteistyöhön epäilevästi suhtautuvat etsivät tiede- ja taideyliopiston välisiä eroja, kun toisaalta voidaan hakea yhtäläisyyksiä.
– Yhtäläisyyksiä ei välttämättä ole valmiina, mutta nyt ruvetaan katsomaan, kannattaako yhteisiä kursseja kehittää ja hyödyttääkö se molempia osapuolia. Ei kannata tehdä sellaista yhteistyötä, joka on kiviriippa jommallekummalle.
Yhtä kaikki, emeritusprofessori Eero Tarastista lähtien moni tilanteen läheltä tunteva pelkää, että musiikkitiede on matkalla kohti loppuaan Helsingin yliopistossa.
Ollaanko musiikkitiedettä ajamassa alas, dekaani Pirjo Hiidenmaa?
– Tässä vaiheessa on vaikea sanoa pidemmälle tulevaisuuteen. Toistaiseksi musiikkitiede on osana taiteidentutkimuksen koulutusohjelmaa. Tämän verran tässä nyt voi ainakin sanoa.
Mitä sanoisit 12-vuotiaalle musiikinharrastajalle, joka kiinnostuu myöhemmin mahdollisuudesta alkaa opiskella musiikkitiedettä Helsingin yliopistossa? Onko se mahdollista vielä kahdeksan vuoden päästä?
– Toivon mukaan Helsingin yliopiston budjetti on silloin ihan toisissa suuruusluokissa kuin nyt, minkä vuoksi silloin voi katsoa alojen kirjoa ihan uudella tavalla. Sitten voi tietysti myös miettiä, onko meillä yhteistyö tuottanut ihan uusia mahdollisuuksia, sellaisia, joita ei vielä osata edes nähdä.
Musiikkitieteen ahdinkoa käsitellään Yle Radio 1:n teemalähetyksessä perjantaina 26. maaliskuuta kello 19.02–21.40.