Suomessa saattavat tietyt tavarat loppua pian kauppojen hyllyiltä Suezin kanavan tukkeutumisen takia. Viivästys voi myös nostaa Suomessa myytävien tuotteiden hintaa.
Rahtialus Ever Given jäi kiinni lähes viikoksi Suezin kanavaan, joka on Euroopan tärkein tavaraliikenteen väylä. Vaikka laiva saatiin irti maanantaina, lähes viikon tukos vaikuttaa vielä pitkään Aasiasta tulevan tavaran liikkumiseen ympäri Eurooppaa ja Suomenkin kauppoihin.
Yle kysyi suomalaisilta vähittäiskaupan yrityksiltä, mitkä tuotteet tulevat loppumaan.
Koko maailma on seurasi Suezin kanavaa ja epäonnisen Ever Givenin irroitusoperaatiota. Takaisin Pasilaan selvittää, miksi yhden aluksen epäonni saa koko maailmantalouden sekaisin ja aiheuttaa Suomen valtionbudjetin kokoisen laskun.
Verkkokauppa.com
Pahimmassa pulassa ovat nyt ne kaupat, jotka eivät ole saaneet varastoon kevään sesonkituotteita, sanoo Verkkokauppa.comin kaupallinen johtaja Vesa Järveläinen.
– Jos sieltä nyt tulee grillejä, polkupyöriä, terassilautoja sun muuta merkittävästi myöhässä, tai pahimmassa tapauksessa vasta sesongin jälkeen, tulee se olemaan iso haaste, sanoo Järveläinen.
Järveläinen vakuuttaa kuitenkin, että Verkkokauppa.com ehti saamaan kevättuotteensa varastoon tai kanavasta läpi ennen Suezin tukosta.
Tosin todelliset vaikutukset näkyvät vasta viiveellä: edessä on nimittäin konttiruuhka Rotterdamin satamassa, jonka purkaminen voi viedä aikaa. Vielä tukos ei näy Suomessa, mutta Järveläisen mukaan viivästyksiä on luvassa.
– Nyt näyttää siltä, että pari viikkoa tulee viivettä toimituksiin. Iso epävarmuustekijä on kerrannaisvaikutukset: kun tulppa irtoaa ja paattia alkaa tulla satamaan, mikä on satamien kapasiteetti ottaa vastaan ja jälleentoimittaa kontteja, sanoo Järveläinen.
– Viivästykset koskevat ihan kaikkia tuotteita, jotka tulevat Aasiasta.
Myös monet elektroniikkatuotteet, kuten tuoreimmat pelikonsolit, ovat olleet jo pidemmän aikaa vähissä varastoista. Niiden saatavuutta on heikentänyt komponenttipula, kun tarvittavia osia ei ole saatu Aasian tehtailta riittävästi Euroopan tehtaille.
Järveläisen arvion mukaan uusien Playstationien ja Xboxien saatavuudessa on muutenkin ollut niin paljon vaikeuksia, että Suezin tukos ei merkittävästi heikennä tilannetta.
Laivarahdin vastoinkäymiset voivat näkyä pitkällä aikavälillä suomalaistenkin kukkarossa. Rahtikulut ovat valmiiksi korkealla esimerkiksi konttipulan takia, ja se voi näkyä tuotteiden kuluttajahinnoissa.
– Olen vähän huolissani, miten rahtihinnat tulevat käyttäytymään ja millaisia lisäkustannuksia koituu konttien toimituksista. Se voi näkyä viiveellä myös kuluttajahinnoissa.
Vastaava konttiruuhka nähtiin viime vuonna, kun koronaepidemia alkoi Kiinassa. Tehtaat ajettiin alas, koska haluttiin välttää taudin leviäminen. Aluksi vaikutuksia ei huomannut, vaan ne tulivat kuukausien päästä, dominoefektinä.
– Yhtäkkiä oltiin vuoden vaihteessa tilanteessa, että Aasiassa ei ole yksinkertaisesti kontteja tavaroiden viemiseen. Vaikutukset tulevat sieltä todella pitkällä viiveellä. Tässä on riski, että tapahtuu samalla tavalla, Järveläinen kertoo.
Motonet ja AD Varaosamaailma
Auton varaosia ja työkaluja myyvien Motonetin ja AD Varaosamaailman emokonsernilla Broman Groupilla oli kaksi konttia jumiin jääneessä Ever Given -rahtialuksessa. Niiden vaikutus on tosin marginaalinen kauppojen valikoimaan.
Broman Groupin toimitusjohtajan Antti Tiitola ei halua vielä tarkemmin arvioida, millaisia viivästyksiä tavaroiden saapumisessa Suomeen voi olla ja voivatko jotkut tuotteet loppua kokonaan kesken.
– Suma on vasta purkautumassa, sanoo Tiitola.
Mahdollisista viivästyksistä tiedetään sitten, kun rahtialukset pääsevät Keski-Euroopan satamiin. Tiitolan mukaan edes rahteja hoitavat logistiikka- ja huolintayritykset eivät vielä osaa arvioida, millaisia viivästyksiä on luvassa.
Yksi tuoteryhmä, jossa rahdin viivästykset voivat näkyä, ovat auton varaosat. Eurooppalaiset valmistajat käyttävät Aasiassa tehtyjä komponentteja, joista saattaa olla hetkellisesti pula.
Tuotantoa saatetaan joutua ajamaan kokonaan alas, sillä nykyään monen valmistajan varmuusvarastot ovat melko pienet.
Tiitolan mukaan Broman Group oli ehtinyt saada kevään kausituotteet varastoon tai kauppojen hyllyille ennen turmaa. Jos tukos olisi sattunut keskelle kevään tuotteiden saapumista, olisivat vaikutukset saattaneet olla dramaattisemmat.
– Jos tukos olisi tullut ennen kiinalaista uutta vuotta, voi vaan arvailla, millaisia vaikutuksia sillä olisi ollut. Nyt tilanne on suhteellisen hyvä, sanoo Tiitola.
Suezin kanavan tukkeutuminen oli viimeisin vastoinkäyminen maailmankauppaa koetelleessa erikoisten sattumusten sarjassa, joka alkoi Kiinan koronaepidemiasta.
– Kyllä me epäuskoisena katsottiin, että tämäkin vielä, Tiitola naurahtaa.
Power
Norjalaisessa omistuksessa oleva kodinkoneliike Power on luottavainen siitä, että rahdin viivästykset eivät tule näkymään sen valikoimassa tai hinnoissa.
Suomen Powerin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluodon mukaan kevään sesonkituotteet ovat jo varastossa tai kaupan hyllyillä.
– Pohjoismaisessa varastossa on sen verran isot puskurit, että tällä hetkellä ei ole hätää. Meidän tuotteemme tulevat pääosin Ruotsin kautta, sanoo Saviluoto.
Power-emoyhtiön viestintäpäällikkö Siri Røhr-Staff kertoo sähköpostilla, että pieniä viivästyksiä voi olla sesonkituotteisiin, mutta muuten rahtiväylän tukoksella ei ole suurta vaikutusta Powerin liiketoimintaan.
Uutista muokattu 31.3.2021 klo 10:35: Korjattu kohta, jossa väylää kutsuttiin virheellisesti kanaaliksi. Kyseessä on kanava.
Keskustelu on avoinna 31.3. klo 23 asti.