Ensimmäinen yhteiskunnan tarjoama tukipalvelu aggressiivisesti oireilevalle lapselle oli lastensuojelun sijoitus, toteaa autistisen ja lievästi kehitysvammaisen pojan äiti. Hän kertoo jutussa perheensä kokemuksista nimettömänä asian arkaluonteisuuden vuoksi. Yle on käynyt läpi tapaukseen liittyviä asiakirjoja.
Pojan käytösongelmat alkoivat näkyä päiväkodissa noin kolmevuotiaana. Hän käyttäytyi omaehtoisesti, rikkoi tavaroita ja häiritsi muiden leikkejä. Poikaa pidettiin kiinni raivokohtausten vuoksi toistuvasti jopa tunnin mittaisia aikoja.
Syytä pojan käytökseen ei silloin tiedetty. Jälkikäteen on nähtävissä, että kyse oli autismin kirjoon liittyvästä ylikuormituksesta. Noin neljävuotiaana pojalla todettiin kuulovamma. Hän sinnitteli päiväkodin läpi.
Perhe haki pojalleen apua, ja hän pääsi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin psykiatrian asiakkaaksi 6-vuotiaana. Poika kävi vuoden ajan psykiatrilla Helsingin Lastenlinnassa, mutta ei saanut diagnoosia.
Toisella luokalla koulussa vaikeudet syvenivät.
– Sen jälkeen elämä on ollut yhtä romahdusta ja taistelua, kertoo äiti.
Poikaa pidettiin koulussa kiinni lattialla
Poika heitteli tavaroita ja huonekaluja luokassa. Häntä alettiin pitää kiinni lattialla makaamassa pitkiä aikoja. Äidin mielestä se vain pahensi pojan tilannetta.
Koulusta pyydettiin monta kertaa viikossa hakemaan poika kotiin kesken koulupäivän. Molemmat vanhemmat olivat töissä. Perheessä on myös muita lapsia.
Toisen luokan kevätlukukaudella perhe totesi, että he eivät enää jaksa. Poika ei voisi jatkaa tavallisessa koulussa. Perheen kotikunnassa ei ollut sairaalakoulua, joten poika siirrettiin moniammatillista tukea tarjoavalle etappiluokalle.
Noin kahden viikon jälkeen etappiluokalla todettiin, ettei poikaa voida pitää siellä. Hän sai paikan Auroran sairaalan lastenpsykiatriselta osastolta, jossa oli kuuden kuukauden ajan päivisin. Illaksi ja yöksi poika tuli kotiin.
Hän oli 9-vuotias, kun hän sai ensimmäisen psykiatrisen diagnoosin: aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD ja tahattomia liikkeitä sekä äännähdyksiä aiheuttava Touretten oireyhtymä.
– Mikään ei silti perheen arjessa muuttunut. Poika sai lääkityksen ja palasi kotiin, äiti kertoo.
Koulu vaihtui taas, ja koulupäivät lyhenivät. 9-vuotiaana poika oli koulussa enää yhdestä kolmeen tuntia päivässä.
Perhe pyysi lastensuojelun sijoitusta
Pahinta perheelle oli se, että yhteiskunnan tuki ei ollut riittävää. Koulun tarjoama apu rajoittui koulupäivän lyhentämiseen. Psykiatrinen apu tarkoitti lääkitystä. Vammaispalveluja perhe ei saanut, koska pojalla ei ollut vielä tuolloin kehitysvammadiagnoosia.
Äidin mukaan poika oli 13 ikävuoteen mennessä kokeillut kaikki ADHD-lääkkeet ja neuroleptit eli psykoosilääkkeet, joita olemassa on.
Kotona tilanne oli rauhoittunut, mutta yläasteelle siirtynyt poika reagoi koulussa edelleen voimakkaasti. Perhe pohti monta kertaa, voiko pojan saama diagnoosi kuitenkaan selittää hänen käytöstään.
– Koulusta sanottiin, että emme osaa vetää rajoja pojalle. Olimme siis huonoja vanhempia, äiti muistelee.
13-vuotiaana pojan koulupäivät olivat enää tunnin mittaisia. Lopun ajan hän oli yksin kotona. Hän alkoi voida huonosti ja oireilla myös kotona.
Silloin pojan perhe otti yhteyttä lastensuojeluun. Lastensuojelun mukaan vanhemmuudessa ei ollut vikaa.
– Emme enää jaksaneet. Ensimmäinen konkreettinen apu perheellemme oli sijoittaa lapsi lastensuojeluun omasta toiveestamme, äiti toteaa.
15-vuotiaana pojalla todettiin autismi
Kodin ulkopuolelle sijoittaminen pahensi pojan oireilua. Äidin sanoin se oli “katastrofi”. Poika hajotti huoneita useassa eri laitoksessa, kunnes hän päätyi jälleen psykiatriseen hoitoon Kellokosken sairaalaan.
Kolmen kuukauden hoitojaksolla pojan diagnosointi oli vaikeaa. Psykiatrien näkemykset olivat rajuja.
– Meille sanottiin, että 13-vuotias poikamme on psykopaatti. Sanottiin, että hänestä tulee tappaja, äiti kertoo.
Lopulta poika siirrettiin erityisen vaikeahoitoisten lasten NEVA-osastolle Niuvanniemen sairaalaan Kuopioon.
Hän oli sairaalassa vuoden ajan ympärivuorokautisesti. Äidin mukaan NEVA oli ensimmäinen osasto, jossa lääkärit ja hoitajat oppivat todella tuntemaan pojan. He viettivät aikaa hänen kanssaan, ja pojan tilanne käytiin läpi perusteellisesti. NEVA-osastolla on panostettu henkilökunnan määrään, koulutukseen ja riittävän pitkiin hoitojaksoihin.
15-vuotiaana poika sai lopulta diagnoosin, joka selitti hänen käytöstään kattavasti: epätyypillinen autismin kirjo ja lievä kehitysvamma.
Se muutti perheen elämän. Huostaanotto purettiin hoitojakson aikana. Pojalle järjestettiin vammaispalvelujen kautta riittävä tuki, ja koulun vaatimustasoa laskettiin.
17-vuotias poika on ollut kotona nyt kaksi vuotta ja voi hyvin. Jos lasketaan kaikki koulut, osastojaksojen aikaiset sairaalakoulut mukaan lukien, niin poika vaihtoi koulua peruskoulun aikana 11 kertaa.
– Olen miettinyt monta kertaa, että elämä olisi voinut mennä todella eri tavalla, jos olisimme saaneet oikean diagnoosin aikaisemmin.
Asiantuntijat: Lastensuojelu hoitaa psykiatrista laitoshoitoa tarvitsevia
Useat Ylen haastattelemat asiantuntijat tunnistavat perheen kokemukset. Heidän tarinansa on yksi monista hyvin samankaltaisista kohtaloista.
Jo vuosikausien ajan on jatkunut tilanne, että psyykkisistä oireista kärsivät lapset eivät saa riittävää psykiatrista laitoshoitoa. Oikea diagnoosi ja sen myötä apu jää saamatta.
Tämä on muun muassa uutta lastensuojelulakia varten lastensuojelun tilanteesta raportin tehneen työryhmän yksimielinen näkemys.
– Kun yhteiskunnan muut peruspalvelut pettävät, lastensuojelu on viimeinen taho, joka ottaa perheestä kopin. Sinne päätyvät nyt lapset, joiden ei välttämättä olisi tarvinnut sinne päätyä, toteaa Sosiaali- ja terveysministeriön lastensuojelun vaativan sijaishuollon työryhmää vetänyt lainsäädäntöneuvos Annika Parsons.
Asiantuntijoiden mukaan psykiatreilta puuttuu myös autismiosaamista. Silloinkin, kun lapsi pääsee psykiatrian asiakkaaksi, lapsen autismi voi jäädä tunnistamatta.
– Ilman diagnoosia lapsi ja perhe jää ilman apua ja tukipalveluja, lapsen oireilu jatkuu, perhe uupuu ja lopulta ensimmäinen konkreettinen avun tarjous voi olla lastensuojelun sijoitus, toteaa Parsons.
Oikeusasiamies puuttunut asiaan kymmeniä kertoja
Tilanne on tuttu myös Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa työskentelevälle esittelijäneuvokselle Tapio Rädylle. Hänen mukaansa mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivät lapset eivät saa sijaishuollon aikana riittävän vankkaa psykiatrista hoitoa tai laitoshoitoa.
Tällaisille lapsille ei ole myöskään tarjolla riittävästi heille soveltuvia sijaishuoltopaikkoja. Sijoitus voidaan joutua tekemään pakkotilanteessa, jossa mikään muu taho ei pysty huolehtimaan lapsesta.
– On huono asia, jos sijaishuolto koetaan tahoksi, jossa lapsia niin sanotusti säilötään, kun ei ole muutakaan paikkaa, Räty sanoo.
Erityisen huolestuttava tilanne on itsetuhoisten lasten kohdalla. Heidät voidaan aamulla viedä ambulanssilla sairaalaan itsemurhayrityksen vuoksi, ja illalla he jo palaavat laitokseen. Kukaan ei välttämättä selvitä lapsen ongelmien juurisyytä.
– Lastensuojelun työntekijät joutuvat tiukkaan paikkaan sijoittaessaan lapsen, kun he samalla tietävät, että hän ei tule saamaan tarvitsemiaan palveluja, Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen toteaa.
Lain mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetuille lapsille tulee taata lapsen tarpeen mukainen hoito ja huolenpito. Oikeusasiamies on kiinnittänyt sijaishuollon osalta useissa kymmenissä ratkaisuissa huomiota siihen, että tarkoituksenmukaiset palvelut on turvattava lastensuojelussa.
– Lastensuojelun viranomaisilla on se vaikeus, että he eivät voi pakottaa terveydenhuoltoa osallistumaan lapsen hoitoon. Kun tässä on useampi eri viranomainen, joita koskevat erilaiset säädökset, se muodostaa sen ongelman, Räty toteaa.
Ongelmat jäävät hoitamatta
Kuntaliiton selvityksen mukaan psykiatrista sairaalahoitoa saaneiden lasten määrä väheni vuosina 2008–2018 noin tuhannella. Samaan aikaan lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen lasten määrä nousi noin tuhannella. Sama kehitys on jatkunut nykyhetkeen saakka.
Näyttää vahvasti siltä, että psykiatrisen laitoshoidon tarpeessa olevat potilaat on siirretty lastensuojelun laitoksiin.
– Terveydenhuolto työntää vahvasti asiakkuuksia sijaishuoltoon. Seuraus on se, että lapsen psyykkinen pahoinvointi jää hoitamatta. He jäävät vaille tarvitsemaansa mielenterveyspalvelua, Puustinen-Korhonen kertoo.
Hänen tietoonsa on tullut myös tapauksia, joissa sairaalan osastolla on katsottu lapsen käyttäytyvän niin vaikeasti, että häntä ei ole voitu hoitaa siellä. Yleensä syynä on lapsen väkivaltaisuus.
Tämä vuoksi lapsi on päätynyt lastensuojelulaitokseen sairaalahoidon sijaan, vaikka sairaalassa työntekijöillä on erikoistumista lasten psykiatrisiin ongelmiin. Sairaaloissa on yleensä myös enemmän henkilökuntaa kuin lastensuojelulaitoksissa.
– Olen ihmeissäni siitä, että kunnissa terveydenhuollossa voidaan ajatella, että sijaishuolto on lasten ja nuorten psykiatrian hoidon korvaavaa palvelua. Se on mennyt jossain vaiheessa pieleen vuosien saatossa, Puustinen-Korhonen toteaa.
Kuntaliiton muutama vuosi sitten kunnilla teettämän kyselyn mukaan noin puolet kunnista sijoittavat lapsia hyvin usein sijaishuoltoon, koska mielenterveyspalvelut eivät ole järjestyneet. Avoimissa vastauksissa kerrottiin, että huostaanotoista voitaisiin jättää tekemättä viidennes, jos tarvittava psykiatrinen hoito järjestyisi.
Psykiatrisista ongelmista kärsivät lapset eivät välttämättä aina mene sovittuun tapaamiseen.
– Kunnat kertovat, että jos lapsi ei pysty sitoutumaan hoitosuhteeseen, se katkeaa. Katsotaan, että lapsi ei ole motivoitunut hoitoon, Aila Puustinen-Korhonen kertoo.
Lakiin halutaan tiukempi velvoite lasten psykiatriseen hoitoon
STM:n työryhmän raportissa ehdotetaan, että lastensuojelulaitoksiin voitaisiin tuoda psykiatrisia palveluja ja päihdehuollon palveluja niin, että ne toimisivat saman katon alla. Tällä hetkellä palvelut ovat siiloutuneita, eikä yhteistyö toimi raportin mukaan parhaalla tavalla.
Voimassa oleva lastensuojelulaki mahdollistaisi jo nyt lasten tarvitsemien palvelujen tuomisen lastensuojelun laitoksiin. Noin 80 prosenttia lastensuojelulaitoksista on yksityisiä yrityksiä, joten myös taloudelliset tekijät saattavat vaikuttaa palvelujen järjestämiseen.
– Vaativat moniammatilliset palvelut edellyttävät resurssointia, ja tähän yhtälöön on vaikea sijoittaa tuottoa tavoittelevia palvelutuottajia, arvioi lainsäädäntöneuvos Annika Parsons.
Työryhmä ehdottaa nykyistä velvoittavampaa lakia tarvittavan hoidon järjestämiseksi lapsille. Ehdotuksen mukaan terveydenhuollon ammattihenkilön on perusteltava kirjallisesti se, jos lasta ei hänen mukaansa voida auttaa terveydenhuollon keinoin, mikäli sosiaalityöntekijä pyytää perustelua.
– Asiakkaan oikeusturva on terveydenhuollossa heikompi kuin sosiaalihuollossa, jossa täytyy aina antaa valituskelpoinen päätös, Puustinen-Korhonen toteaa.
STM:n lakiesitys lähtee pian toiselle lausuntokierrokselle, ja hallituksen on tarkoitus antaa siitä esitys ensi syksynä. Tällä viikolla vietetään autismitietoisuuden viikkoa.
Voit keskustella lastensuojelusta perjantaihin kello 23 asti.
Lisää aiheesta:
Kolme äitiä kertoo ahdingostaan – huostaanottoa joutuu jopa pyytämään itse, jotta lapsi saa apua