Missä lymyilevät kaikki ne, joille korona-aika on tuonut iloa elämään?
Kaikki eivät nimittäin ole kärsineet koronasta.
Moni kiinteistönvälittäjä, sisustussuunnittelija ja remonttihenkilö on kahden kesken murehtinut lähinnä sitä, että töitä on ollut tarjolla enemmän kuin ehtii tehdä.
Ihana vapaa-ajan asunto on muuttunut ihanaksi työajan asunnoksi.
Siinä missä ravintolanpitäjillä on ollut syytä valittaa, ovat ruokakauppiaat vain hiljaa hymyilleet.
Usealle etätöihin kotiutetulle laiskalle työntekijälle on ollut lottovoitto päästä laiskottelemaan pomojen kontrollin ulottumattomiin.
Lottovoittajia on myös pomojen keskuudessa. Takavuosina pilkattiin surkeita johtajia, joiden keskeisin johtamisväline oli sähköposti. Nyt nämä ihmiskohtaamisia karttaneet johtajat kukoistavat. He ovat saaneet jäädä kotiin piiloon tietokoneen taakse, eikä kukaan enää muista, että muutama hetki sitten heistä haluttiin päästä nopeasti eroon.
Media on täynnä kertomuksia siitä, millaista tuhoa kontaktien vähäisyys on tehnyt mielenterveydelle. Mutta niiden ihmisten tarinoita ei näy, jotka ovat aina kavahtaneet väkijoukkoja ja joita nokikkain tapaaminen ahdistaa. Heidän mielenterveydelleen koronarajoitukset ovat saattaneet tehdä hyvää.
Eräs tuttavani ei uskalla tunnustaa, että hän on iloinnut koronarajoituksista. Hänen tyttärensä harrastaa balettia neljä kertaa viikossa. Nyt harjoitukset on siirretty tanssijoiden omiin olohuoneisiin.
Etäharjoitukset tarkoittavat sitä, että tyttärensä autonkuljettajana toimivalla tuttavallani on joka viikko ollut neljä vapaailtaa enemmän. Tuttavani kiittää, samoin luonto.
Eräs toinen tuttavani pelkää hänkin, että koronarajoitukset poistetaan. Muuten hänen täytyy jälleen osallistua kaikkiin laajan sukunsa ristiäisiin, synttäreihin, ylioppilasjuhliin, häihin ja hautajaisiin.
Hän pelkää joutuvansa ajamaan sinne tänne Suomeen kohti tilaisuuksia, joissa haudataan Lyyti-täti tai joku muu kaukainen sukulainen, josta hän ei ole ikinä kuullut. Hän ei todellakaan halua syödä voileipäkakkua ja vieraiden seutujen perinneruokia tai nauttia juomaksi kotikaljaa ja piimää.
Korona-aika on jakanut ihmiset kahteen joukkoon:
hyväosaisiin ja ei-ihan-niin-hyväosaisiin.
Moni hyvin toimeentuleva varakas suomalainen on kokenut koronarajoitusten aikana elämänsä parhaan vuoden.
Joka-aamuinen ruuhkakilpa-autoilu kaupungin toimistokortteleihin on heille enää pelkkä kaukainen ikävä muisto. Nyt he voivat keskellä päivää kaikessa rauhassa hyvällä omallatunnolla ajella omalla autolla asioilleen.
Joukkoliikenteen välttäminen on yhtäkkiä vastuullisuutta.
Etätyön tekeminen parin etäkoululaisen kanssa samassa pienessä kaksiossa ei ole laatuaikaa. Hyväosaisten elämä on toisenlaista. Hyväosaisella vanhemmalla on kerrankin tilaisuus tutustua lapsiinsa. Eivätkä lapset käy hermoille, koska kaikilla on oma iso huoneensa.
Ihana vapaa-ajan asunto kauniin järven rannalla on muuttunut ihanaksi työajan asunnoksi.
Kaiken edellä sanotun saa ehkä lausua ääneen. Mutta sitä ei saa sanoa ääneen, että STM:n, THL:n ja monien muiden kirjainlyhennelmien palveluksessa työskentelevät johtavat virkailijat kokevat nyt elämänsä tähtihetkiä.
He pääsevät määräilemään muita ihmisiä näiden asemasta riippumatta. He saavat asettaa koko yhteiskunnan ainoaksi tavoitteeksi koronaan sairastuneiden ja koronaan menehtyneiden määrän minimoimisen.
Myös mediaväki on saanut ainutlaatuisen tilaisuuden osoittaa olevansa tärkeä. Koronatartuntojen päivittäinen luettelu pelottaa herkimpiä lukijoita. Mitä pelokkaampia lukijoita, sitä varmemmin nämä hakeutuvat seuraavanakin päivänä mediansa pariin pelkäämään uusia tartuntanumeroita.
Pekka Seppänen
Kolumnin kirjoittaja on riippumaton tarkkailija.
Kolumnista voi keskustella 10.4. klo 23.00 saakka.