Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Viisi uutta koronatapausta Keski-Pohjanmaalla – tartunnat liittyvät illanviettoon, mahdollisia joukkoaltistumisia kolmessa paikassa

Infektioylilääkäri Marko Rahkonen muistuttaa, että lähikontakteja tulee nyt vähentää.

ihminen kadulla
Perustasolla olevan Soiten alueella on voimassa laajennettu kasvomaskisuositus. Se koskee esimerkiksi yläkoululaisia ja toisella asteella opiskelevia. Kuva: Jani Aarnio / Yle
  • Iina Kluukeri

Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu tänään viisi uutta koronatartuntaa.

Tartunnoista neljä liittyy samaan illanviettoon. Samaan ketjuun liittyvät myös keskiviikkona ilmoitetut kolme tartuntaa.

Lisäksi joukkoaltistumisia epäillään tapahtuneen koronalle kolmessa paikassa Kokkolassa: lounasravintolassa Pata´sissa 29.3. kello 11.30–12.30 sekä samana päivänä urheilutalon kuntosalilla kello 21–22 ja Harjun Leipomossa Prismassa kello 9.00–9.30.

Tartuntaketjut ovat tartuntatautiviranomaisten mukaan selvillä, ja lähipiirin altistuneet on kartoitettu. Karanteeniin on määrätty 78 ihmistä.

Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen painottaa, että lähikontakteja tulee vähentää, jotta alueen koronatilanne ei pahene ja että koronaviruksen perustasolla voidaan jatkaa.

Tällä hetkellä yksi koronapotilas on sairaalahoidossa Kokkolassa.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on nyt 19 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Kaikkiaan pandemian alusta alkaen Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on todettu koronavirustartuntoja 253.

Soitesta muistutetaan, että koronatestaukseen pitää hakeutua lievilläkin oireilla. Koronaoirearvion voi täyttää sähköisesti osoitteessa: https://www.omaolo.fi/

Lue täältä uusimmat uutiset koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla