Viime vuoden parhaat kuvajournalistiset otokset on jälleen palkittu vuosittaisessa kuvajournalismikilpailussa, joka aiemmin tunnettiin aiemmin Vuoden lehtikuvat -kilpailuna.
Viime vuoden voittajaotoksissa näkyy poikkeuksellinen vuosi, jota varjosti ja väritti koronaviruspandemia. Vuoden lehtikuva 2020 -palkinnon voitti Ylen visuaalisen journalistin, Silja Viitalan ottama lähikuva, joka kertoo tuomariston mukaan kaikessa vähäeleisyydessään huumorin keinoin vaikeasta koronavuodesta.
Voittajakuvan Viitala otti syyskuussa keskustan puoluekokouksessa Oulussa. Puoluekokouksessa keskustan puheenjohtajaksi valittiin Annika Saarikko, mutta Viitalan kameraan ja voittajakuvaksi tallentui jotain aivan muuta: kansallispuku, kello, muovihanska ja koko koronapandemia.
– Tämä on mielestäni klassinen esimerkki tilanteesta, jossa pieni yksityiskohta voi kertoa suuremmasta ilmiöstä. Tässä kohtaa se suurempi ilmiö on koronaviruspandemia ja yksityiskohta on kumihanska.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Ylen kuva valitaan vuoden lehtikuvaksi, vaikka kyseistä kilpailua on järjestetty vuodesta 1962 lähtien.
– Toki ensimmäinen kysymykseni on, että onko Yleltä aiemmin edes osallistuttu, Viitala toteaa.
Kilpailun tuomariraati kuvailee Viitalan otosta seuraavasti: "Pelkistetyssä kuvassa yksityiskohdat keskustelevat keskenään ja muodostavat ajankuvaa. Kuva yhdistää hauskalla tavalla historiaa ja hetkellisyyttä. Joskus eleetön kuva voi kertoa paremmin kuin toiminnallinen kuva. Huumori on lehtikuvan tärkeä mauste ja tässä kuvassa sitä on."
Viitala kertoo innostuneensa valokuvauksesta jo hyvin nuorena. Kun kavereiden innostus hiipui, Viitalan harrastus jatkui ja muuttui opinnoiksi ja ammatiksi.
Viitala on opiskellut kuvajournalismia Tampereen yliopistossa ja työskennellyt ennen Ylelle tuloaan muun muassa Aamulehdessä.
Kuvaustyyliään hän kuvailee raa'aksi ja rehelliseksi.
– Tyylini on raaka ja rehellinen ehkä senkin vuoksi, että olen Porista, Viitala vitsailee.
– Mutta kuvaustyylissäni se näkyy ehkä siten, että minulla ei ole tarvetta kaunistella asioita.
Vuoden kuvajournalistina palkittiin Antti J. Leinonen. Hänen teoksensa valittiin myös vuoden 2020 henkilökuvaksi. Uutiskuva-sarjan voiton vei Hanna-Kaisa Hämäläisen kuva vapaaehtoistyöstä.
Yle Oulun mediatoimittaja Janne Körkkö palkittiin vuoden reportaasi 2020 -sarjassa. Yleisön suosikiksi nousi Helsingin Sanomien valokuvaaja Rio Gandara.
1.4.2021 klo 19.21 korjattu voittajakuvan kuvatekstistä, että kuvassa seisoo Tuija Tikkanen, ei Tiittanen.