Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Mukkulan koulussa todettiin sisäilmaongelmia – tilojen käyttö jatkuu silti normaalisti

Koulun E-rakennus jossa ongelmat on todettu on koulun, päiväkodin ja myös kirjaston käytössä.

Mukkulan peruskoulun sisäänkäynti.
Mukkulan peruskoulun E-rakennuksen kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus on valmistunut. Kuva: Mikael Kiskola / Yle
  • Riitta Tapiomäki

Lahdessa Mukkulan koulun E-rakennuksesta on löytynyt ongelmia sisäilman laadussa. Kuntotutkimuksessa havaittiin puutteita ja vaurioita, joiden arvioidaan vaikuttavan sisäilman laatuun heikentävästi.

Terveysvalvonnan mukaan terveyshaitta on olemassa ja kiinteistön omistajan tulee ryhtyä toimiin terveyshaitan poistamiseksi. Tilojen käytölle ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa asetettu käyttörajoitteita.

Jo viime vuoden syyskuussa oppilailla ja henkilöstöllä oli oireilua sisäilmasta. E-rakennuksen ja Mukkulan parakkikoulun ilmanvaihtoa yritettiin parantaa korjauksilla kevään ja syksyn aikana.

Asia siirtyy nyt jatkoselvitykseen ja työterveys arvioi sisäilmaongelman terveydellistä merkitystä.

Lahden Tilakeskuksen sisäilma-asiantuntija Jussi Hietalan mukaan tavoitteena on että jo kevätlukukauden aikana saataisiin hahmoteltua suuntaviivat siitä mihin toimiin rakennuksen suhteen tulee ryhtyä.

Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.