Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajainkokouksen osallistujalla oli taustallaan olevalla seinällä hakaristilippu. Lippu näkyi kokouksen osallistujille usean minuutin ajan, kun edustaja avasi kameransa kokouksessa eilen illalla. Asiasta on uutisoinut mm. sanomalehti Karjalainen.
Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen sanoo, että rikoksen tunnusmerkit eivät täyty seinällä olevan lipun perusteella.
– Etäkokoukseen osallistuminen on puutteellisesti ohjeistettu. Lippua taustalla ei voi pitää epäasiallisena käytöksenä, se voi olla vahinko. Kotinsa seinällä saa pitää mitä haluaa.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksesta tehty videotallenne oli esillä Youtubessa perjantaiaamuun asti, mutta se on nyt poistettu palvelusta.
– Videon poisto oli oikea teko. Tällaisen kuvaston ei pidä antaa olla julkisesti esillä, mitään sananvapautta eikä julkisuusperiaatetta ei ole loukattu, sanoo professori Matti Tolvanen.
Ylellä on kuvakaappaus videosta, jossa lippu näkyy.
Kokous on julkinen paikka verkossa
Tolvanen kertoo jo saaneensa kysymyksiä miten ylioppilaskunnan ja muidenkin etäkokousten järjestäjien pitäisi menetellä, että vastaavaa ei tapahtuisi.
Tolvanen sanoo, että ensinnäkin puheenjohtajan pitää puuttua epäasiallisuuksiin ja poistaa tarvittaessa osallistuja, jos asiattoman käytöksen tunnukset täyttyvät. Myös etäkokouksissa pitää noudattaa samaa käytäntöä.
– Jos lippu olisi tuotu fyysiseen kokoukseen, niin sen kantaja olisi varmasti poistettu paikalta.
Hakaristilippu on natsivallan symboli, jonka julkisesta kantamisesta voi saada syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
– Olennaista on julkisuus. Oman kodin sisustukseen ei voi puuttua, mutta ulospäin näkyvät asiat ratkaisevat. Siksi etäkokouksissa pitäisi ehdottomasti olla ohjeet neutraalin taustakuvan käyttämisestä.
Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja Ella Partanen kirjoitti Twitterissä:
“Olen painottanut, että @ISYYH edustajiston tapaamisten tulee olla kaikille turvallisia ja se on minulle ensisijaisen tärkeää. Tuomitsen kaiken häirinnän. Otan tämän tilanteen vakavasti. Puutuin asiaan välittömästi ja tätä asiaa tullaan käsittelemään.”
Punapohjainen lippu, jossa on mustavalkoinen poikkiristi ja keskellä hakaristi oli kokouksen aikana näkyvissä useiden minuuttien ajan. Facebook- ja Twitter-keskustelujen mukaan lippu oli näkyvissä yli minuutin ennenkuin puheenjohtaja Partanen otti sen puheeksi. Sosiaalisessa mediassa on käyty vilkasta keskustelua siitä, miten näin pääsi tapahtumaan.
Ella Partanen kertoo, että ylioppilaskunnan säännöt eivät mahdollista edustajan erottamista, mutta kokousohjeistukseen kiinnitetään jatkossa huomiota. Partanen kertoo olevansa pahoillaan ja että asia on puheenjohtajana myös hänen vastuullaan.
– Se oli yllätys, ei ole koskaan ennen tapahtunut mitään tällaista kokouksissamme. Teen kaikkeni, ettei tällainen toistu. Ohjeita täsmennetään, mutta mikäli sääntömuutosta halutaan, niin se on edustajiston päätöksen alainen asia.
Hakaristin edessä esiintynyt edustaja opiskelee Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella ja on keskustapuolueen ehdokkaana kuntavaaleissa Kajaanissa. Edustajiston puheenjohtaja Ella Partanen on vihreiden kuntavaaliehdokas.
Yliopisto selvittää, puoluesihteeri kuittasi
Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen tviittasi saaneensa kuntavaaliehdokkaalta pahoittelun.
"Kyseinen henkilö on pyytänyt anteeksi impulsiivista ja harkitsematonta käyttäytymistään. Hän on myös kertonut, ettei natsismi edusta hänen arvojaan tai vakaumustaan. "
Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä otti kantaan asiaan eilen Twitterissä:
“Opiskelijoiden yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden takaamiseen sitoudumme vahvasti.--Selvittelemme huomenna w/@ISYYH mahdollisia toimenpiteitämme.”
Tunnus twiitissä viittaa Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan hallitukseen.
Hallitus tiedotti tänään, että se tulee tarkastelemaan tapahtuneen johdosta omia kokouskäytäntöjään ja teroittamaan turvallisen tilan periaatteitaan, että kokouksiin osallistuminen on turvallista ja esteetöntä.
Rehtori Jukka Mönkkönen kommentoi sanomalehti Karjalaiselle, että yliopistolla ollaan huolestuneita ja järkyttyneitä siitä, että tällaista tapahtuu. Asia selvitetään perin pohjin.
Lisätty Ella Partasen kommentti ja ISYY:n tiedotus klo 15.24.
Juttua tarkennettu 12.4.2021: Poistettu jutun alusta maininta, että hakaristilippu olisi ollut osallistujalla "kotonaan". Muutettu muotoon: "osallistujalla oli taustallaan olevalla seinällä hakaristilippu".
Aiheesta voi keskustella 10.4. kello 23.00 saakka.