Naantalin Rymättylän ja Luonnonmaalla uusitaan suurjännitemastoja.
Toini-myrsky kaatoi tammikuussa Rymättylän ja Luonnonmaan välisen salmen kohdalla kolme pylvästä. Lisäksi yksi suurjännitemasto vaurioitui.
Caruna rakentaa parhaillaan mastoille uusia perustuksia.
– Tällä hetkellä käynnissä on perustustyöt uusille pylväille ja noin kuukauden kuluttua aloitetaan pylväiden kasaus ja nosto, kertoo Carunan käyttötoiminnan johtaja Jörgen Dahlqvist.
Halpaa ei uusien pylväiden rakentaminen ole.
– Jos katsoo kokonaisuutta, joka sisältää purkutyöt, uusien mastojen valmistuksen ja pystytyksen kaikkine suunnitteluineen sekä muut toimenpiteet sähköjen palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi, tämä tulee maksamaan yli miljoona euroa.
Dahlqvistin mukaan suurjännitemastojen pitäisi valmistua juhannukseen mennessä, jolloin sähkö kulkisi saarille normaalia reittiä pitkin.
Kaatumissyy yhä osittain auki
Edelliset pylväät olivat vuodelta 1986. Suurjännitemastot ovat yleensä pitkäikäisiä.
– Tällaiset pylväät eivät ole mitään vakiotuotteita, vaan ne ovat yksilöitä, jotka pitää erikseen valmistaa. Sen takia suurjännitemastojen uusiminen vie aikaa. Uudet pylväät rakennetaan nykyisten rakentamismääräysten mukaisesti ja ne tulevat olemaan hieman järeämpiä.
Dahlqvistin mukaan Caruna ei ole pystynyt selvittämään pohjasyytä sille, miksi pylväät kaatuivat tammikuisessa myrskyssä.
– Ihan aukottomasti yksittäistä kaatumissyytä ei voi todeta. Pylväät pystytettiin vuonna 1986 ja ne oli rakennettu sen aikaisten rakentamismääräysten mukaisesti. On kuitenkin selvinnyt, että lumikuorma johtimissa on käsityksemme mukaan ollut se turman käynnistävä tapahtuma. Se on johtanut siihen, että johdin on katkennut ja aiheuttanut epätasaisen vedon. Siitä pylväät ovat sitten romahtaneet, Dahlqvist kuvailee onnettomuutta.
- Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Varsinais-Suomesta
- Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Varsinais-Suomesta
Lue lisää:
Naantalissa suurjänniteverkon kaatuneita mastoja korjataan useita kuukausia