Tuoreimmat rallipodcastit ja -videot sekä -uutiset löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.
Tomin nuoteista -podcastin uudessa jaksossa muistellaan kokeneen ralliautoilijan Kalevi Ahon uraa. Aho ei koskaan ajanut sataprosenttina ammattilaisena, mutta sai kokea lajin hienoudet monien eri sarjojen ja automerkkien kautta.
Yksi ikimuistoisimmista vuosista oli 1987, jolloin hän ajoi Turkin rallimestariksi. Turkkiin hänet vei alun perin seikkailunhalu ja kiinnostus eksoottisiin kilpailuihin.
– En halunnut koluta kotimaassa aina samanlaisia kilpailuja. Yksi syy oli myös se, että siihen aikaan ulkomaalaiset kuljettajat saivat järjestäjiltä taloudellista tukea.
Turkki valikoitui rallisarjaksi lopulta sattumalta.
– Finnairin Rooman johtaja oli innostunut rallista ja auttoi muutamaa suomalaiskuskia, minä mukaan lukien, osallistumaan Sardinian ralliin. Kun hänet sitten siirrettiin Istanbulin toimistoon, alkoi hän järjestää rallikontakteja Turkkiin. Sitä kautta alkoi meidän Turkin aikakausi.
Aho ajoi aluksi vain kisan kerrallaan, mutta vuonna 1987 hän sai mahdollisuuden ajaa koko Turkin rallisarjan.
– Aloin samalla viedä Turkin ralleihin osaamista myös järjestelypuolelta. Vein vuosittain mukanani ihmisiä, jotka kertoivat mitä pitää tehdä, että kisoista saadaan aina vaan parempia ja kansainvälisempiä.
Kilpailukalusto oli Turkin mestaruussarjassa 80-luvulla jopa kovempaa kuin Suomessa. Aho ajoi A-ryhmän Renaultilla, mutta kisoissa nähtiin tukuttain MM-sarjasta poistunutta B-ryhmän kalustoa.
– Miljonääreillä oli käytössään B-ryhmän autoja, esimerkiksi Peugeotin 205-malleja ja MG Metroja. Näillä kuskeilla oli aina tehtaan huolto mukana. Minähän en ollut Turkin nopein, vaan A-ryhmän mestari. Voitin kyllä monessa kisassa myös yleiskilpailun.
Ahon mieleen ovat jääneet Turkin kisojen palkintojenjakotilaisuudet.
– Siellä arvostetaan palkintojenjakoa. Jokaisessa kisassa oli sellaiset juhlat, joita Suomessa nähtiin ehkä vasta kauden jälkeen mitalienjaossa. Kaikilla oli puvut päällä ja pöydillä valkoiset liinat.
Pariisi–Dakar -ralli oli unohtumaton kokemus
Vuonna 1990 Aho sai mahdollisuuden osallistua rankkaan Pariisi–Dakar -ralliin. Tuona vuonna peräti 465 kilpailijaa lähti tavoittelemaan Dakarin valloitusta.
– Mitsubishin maahantuoja pyysi minua ajamaan Dakarin samalla autolla, millä Tarmo Jormakka oli ajanut aiemmin. Jormakka siirtyi kuskin paikalta navigaattorin puolelle. Olen aina ollut avoin uusille asioille, joten lähdin innoissani mukaan.
Kilpailu jäi kuitenkin kesken noin puolivälissä. Jos oli kilpailu itsessään ikimuistoinen, sitä olivat myös keskeytyksen jälkeiset tapahtumat.
– Jäimme Tšadiin moottoririkon takia. Siinä kävi niin, että meillä alkoi mennä viisumit umpeen, joten meidät hinattiin rajan yli Nigerin puolelle. Päätimme jäädä autoon nukkumaan, kun muutakaan paikkaa ei ollut. Heräsin siihen, kun tuntui, että minua tuijotetaan.
– Avasin silmät ja näin kymmeniä lapsia auton ympärillä ihmettelemässä meidän touhuja. Meidät hinattiin siitä kylän keskustaan, jossa järjestettiin samana iltana häät. Meidät puolestaan kutsuttiin kylän johtajan luokse illalliselle.
Eksoottinen isäntä osoittautui lopulta todelliseksi Suomi-faniksi.
– Suomalaiset olivat käyneet tekemässä juuri siihen kylään kaivon, ja kylän johtaja halusi sen takia järjestää meille iltajuhlan huomattuaan autossamme Suomen lipun. Ilta oli mieleen painunut kokemus.
Jos aavikolla oli rento tunnelma, samaa ei voi sanoa kotiosoitteesta.
– Vaimo ei kuullut meistä viikkoon mitään. Edes meidän huoltomiehenämme ollut Nicholas Geitel ei tiennyt, missä me olimme. Lopulta pääsimme erilaisten mutkien kautta N’Djamenan pienelle lentoasemalle, josta Air Francen kone poimi meidät kyytiin ja vei Pariisiin. Sieltä lensimme kotiin.
Lue myös: