Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Lähteet: Yhdysvallat vetäytyy kokonaan Afganistanista vasta 11. syyskuuta mennessä

Syksyllä tulee kuluneeksi 20 vuotta WTC-iskuista, joiden jälkeen Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin.

Lähikuva sotilaan olkapäästä, maastokuvioisessa hihassa Yhdysvaltojen lippu
Yhdysvaltalaissotilas koulutti Afganistanin armeijan joukkoja Heratissa Afganistanisssa helmikuussa 2019. Kuva: EPA / Jalil Rezayee
  • Markus Myllyoja

Yhdysvallat vetää joukkonsa Afganistanista lopullisesti 11. syyskuuta mennessä. Näin kertovat hallintolähteet uutistoimisto AFP:lle ja uutistoimisto Reutersille.

Valkoisen talon mukaan presidentti Joe Biden pitää Afganistanin operaatiota koskevan puheen keskiviikkona. Virallisten lukujen mukaan Yhdysvalloilla on nyt Afganistanissa noin 2 500 sotilasta.

Reutersin lähteen mukaan Yhdysvallat pitää syyskuunkin jälkeen alueella kuitenkin yllä valmiutta torjua terroristisia uhkia. Tämä kuitenkin onnistuu Bidenin hallinnon mielestä jatkossa ilman pysyviä joukkoja maassa.

Takarajaksi vetäytymiselle on aiemmin kerrottu 1. toukokuuta. Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin hallinto sopi päivämäärästä ääriliike Talibanin kanssa.

Presidentti Joe Biden on jo aiemmin ilmaissut, että pitäminen kiinni tuosta päivämäärästä olisi vaikeaa.

11. syyskuuta tulee kuluneeksi 20 vuotta terroristijärjestö al-Qaidan Yhdysvalloissa tekemistä terrori-iskuista.

Yhdysvaltain vetäytyminen Afganistanista lähenee – amerikkalaisille uhkaa käydä kuten venäläisille ja briteille ennen heitä