Vuokatista puuhataan kovaa vauhtia kansainvälisten elokuvatuotantojen keskittymää: sotkamolainen tuotantoyhtiö Kajawood kertoo neuvottelevansa paraikaa isojen studioiden kanssa jopa yli sadan miljoonan euron budjetilla toteutettavista elokuvista.
Suomessa tähän mennessä tehty kallein elokuva on ollut Angry Birds, sen hintalappu nousi reiluun 66 miljoonaan.
Kansainvälisissä tuotannoissa esimerkiksi Harry Potter ja salaisuuksien kammio sekä Terminaattori 2 ovat olleet dollareissa laskettuna sadan miljoonan hintaluokkaa.
Parhaillaan Vuokatissa kuvataan kansainvälistä tuotantoa olevaa The Creeps -toimintakauhukomediaa. Elokuvan tuotantobudjetti on 1,5 miljoonaa dollaria, mutta seuraava askel on isompi, jos kaikki menee nappiin.
Kajawoodin toimitusjohtaja Miika J. Norvanto kertoo, että Vuokattiin kaivataan enää seiniä led-elokuvastudiolle, jonka rakentaminen on määrä aloittaa maatöiden osalta ensi kesänä.
Kilpailu alalla on kovaa, mutta Norvanto joukkoineen kokee olevansa edellä, koska ovat päässeet hyvään asemaan elokuvantekijöiden keskuudessa. Suhteita on luotu vuosia, ja Kainuussa on pohjustettu tekemistä kotimaisten tuotantojen kuvauksilla.
– Tällä hetkellä neuvottelemme yli sadan miljoonan euron budjetin elokuvista. Kohta se alkaa olla todellisuutta. Kyse on isojen studioiden elokuvista, toimitusjohtaja valottaa tilannetta.
The Creeps -elokuvaa tähdittävä näyttelijä Christopher Lambert on kuvaillut, että Vuokatti on elokuvamielessä kuin Romania kymmenen vuotta sitten.
– Otamme sen kohteliaisuutena, sillä olemme täällä jo edellä siitä, mitä he saivat kymmenessä vuodessa aikaan. Meillä on hommat hyvin hanskassa. Vain katto on rajana siinä, kuinka isoja voimme olla samassa ajassa, Norvanto sanoo.
Hän kertoo, että Kajawoodilla on iso vastuu pitkän myynti- ja markkinointityön jälkeen lunastaessaan lupauksia.
– Heti, kun fasiliteetit ovat valmiina, täällä alkaa elokuvien tekeminen. Varauksia on useiksi vuosiksi eteenpäin, kunhan seinät saadaan pystyyn.
Katso video The Creeps -elokuvan kuvauksista:
The Creepsin naispääosassa oleva Veronica Jarvis iloitsee päästessään näyttelemään englanniksi kansainvälisessä elokuvassa, joka kuitenkin kuvataan Suomessa ja tehdään suomalaisen tuotatotiimin kanssa.
– Olen Suomessa vain käymässä ja kuvaamassa tätä elokuvaa. Minulle tämä on steppi eteenpäin. Pääsen työllistymään omassa kotimaassani.
Suomessa elokuvan tekeminen on Jarvisin mukaan muuta maailmaa rennompaa. Hänestä Suomessa ei ole selkeää hierarkiaa.
– Kaikki ovat kivoja ja ovat kuin yhtä suurta perhettä.
Yhdysvaltalaisnäyttelijä: Kulttuurisokki kesti viikon
Miespääosaa näyttelevä yhdysvaltalainen Chris Cavalier kehuu Kainuun maisemia ja rauhallisuutta. Pääosan esittäjä voi käydä kaupassa itsekseen, eikä kukaan tule häiritsemään. Hän tuntee olevansa turvassa.
– Kulttuurisokki kesti viikon. Ihmiset eivät paljoa puhu täällä. Hoksasin sen ensimmäisenä päivänä. Nyt olen sen oppinut.
Cavalier otti roolin vastaan, koska kuuli, että pääsisi viettämään yhden kuukauden Suomessa.
– En ole käynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella, joten totta kai kiinnostuin.
Hän kertoo pitävänsä roolihahmostaan Zachista, joka on naiivi ja viaton. Cavalier sanoo näyttelevänsä mielellään komedioissa. Hän pelleilee myös työryhmän kanssa.
– En koskaan uskonut tekeväni näin paljon esimerkiksi stuntteja. On kuin unelma olisi toteutunut.
Suomen säätä näyttelijä pitää jäätävänä. Hänestä tuntuu, että sormet irtoavat.
– Jo se on komedia, kun kaikki katsovat, kuinka koetan pärjätä kylmän kanssa.
Kainuuseen Cavalier aikoo palata myös kuvausten jälkeen.
– Ainakin ensi-iltaan tulen. Jos täällä tehdään lisää elokuvia, tulen kyllä. Täällä on kaunista ja olen tuntenut oloni kotoisaksi.
Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 18. huhtikuuta kello 23:een asti.
Lue seuraavaksi: