Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Metsistä ja musiikista tunnettu Kuhmo uudistaa julkisuuskuvaansa – kaupunginjohtaja: "Opitaan arvostamaan sitä, mitä meillä täällä on"

Tempaus järjestetään sosiaalisessa mediassa. Kampanja kantaa nimeä "Kuinka Kuhmo olet?"

Ystävyyden puistoon liitettävä Harakkasaari
Vuonna 1990 Kuhmoon perustettiin viiden suojelualueen muodostama Ystävyyden puisto. Kuva: Metsähallitus
  • Sanna Kähkönen

Kuhmon kaupunki uudistaa julkisuuskuvaansa. Jokainen voi kertoa, kirjoittaa tai tuoda esille muulla tavalla somessa suhteensa ja merkityksensä Kuhmoon. Sunnuntaina päättyvä kampanja kantaa nimeä "Kuinka Kuhmo olet?"

– Myös hyvä teko toisen eteen on mahdollista näyttää tässä kampanjassa, kertoo Kuhmon kaupunginjohtaja Tytti Määttä.

Määttä kuvailee Kuhmoa Suomen metsäkeskeisimmäksi kaupungiksi, joka on tunnettu korkeatasoisesta musiikki- ja kirjallisuuskulttuurista, erityisesti Kuhmon kamarimusiikista ja Kalevalasta.

– Meidät tunnetaan myös yhteisöllisestä elämäntavasta. Arvostamme hyvän jakamista, osaamista ja laatua.

Kuhmon brändiä on rakennettu vuosikymmeniä. Kaupunginjohtaja kuitenkin pohtii, osataanko Kuhmossa tuoda tarpeeksi hyvin esille kuhmolaisuutta.

– Brändi on sitä varten, että me yhdessä näymme paremmin. Opimme arvostamaan sitä, mitä meillä täällä on. Ilman omaa arvostamista kaupunki ei voi kehittyä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.