Päijät-Hämeen jätehuoltoyhtiö Salpakierto jäi viime vuonna kierrätystavoitteesta. Valtakunnalliseksi tavoitteeksi oli asetettu, että 50 prosenttia jätteestä saataisiin kiertoon, mutta yhtiö ylsi vain 43 prosentin kierrätysasteeseen. Osuus oli myös edellisvuotta heikompi.
Kierrätysaste heikkeni, koska energiakäyttöön menevää sekajätettä, puuta ja risua tuli aiempaa enemmän. Tonneittain mitattuna materiaaleja meni hyötykäyttöön suunnilleen saman verran kuin edellisvuonna.
Yhdyskuntajätteen kierrätysasteen tulisi vuoteen 2025 mennessä olla Suomessa vähintään 55 prosenttia.
Monilokeroinen astia omakotitalon pihaan?
Salpakierron toimitusjohtaja Johanna Rusanen uskoo jätelakiuudistuksen lisäävän kierrätystä. Jätelain uudistusta koskevan esityksen mukaan erilliskeräykseen liittyviä velvoitteita kiristetään. Bio- ja pakkausjätteiden keräys kiinteistöiltä kilpailutettaisiin kaikkialla keskitetysti kunnissa.
Rusasen mukaan Salpakierto pystyisi tällöin tarjoamaan kierrätyspalveluja suoraan kaikille alueen asukkaille, jotka ovat kierrätysvelvoitteen piirissä. Nykyisin kiinteistönomistajat hankkivat monissa kunnissa jätekuljetukset valitsemaltaan yritykseltä.
– Kun lakimuutos tulee, tarjoamme palveluja myös omakotitaloille ja tuomme esimerkiksi astiat suoraan kiinteistöille, toimitusjohtaja Rusanen toteaa.
Tarkoitus on helpottaa kierrätystä kodeissa esimerkiksi monilokeroisilla astioilla, joissa on omat paikat muun muassa pahvi- ja muovipakkauksille.
Esitys jätelain uudistamiseksi on ympäristöministeriön mukaan parhaillaan eduskunnan ympäristövaliokunnan käsiteltävänä. Tavoitteena on, että se tulee voimaan heinäkuun alusta. Muutosten toteuttamiselle tulee siirtymäaika.
Lisää Päijät-Hämeen uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.