Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Turussa kaadutaan sähköpotkulaudalla öisin humalassa – Hammaslääkäri: Hampaiden korjauskustannukset ovat merkittäviä

Turussa tutkittiin vuonna 2019 sähköpotkulaudalla kaatuneiden vammoja.

Voi ja Tier -yhtiöiden sähköpotkulaudat parkissa.
Vuokrattavat sähköpotkulaudat tulivat Turkuun kaksi vuotta sitten. Arkistokuva. Kuva: Kristiina Lehto / Yle
  • Tarja Hiltunen

Turussa tehty tutkimus kertoo, että sähköpotkulaudoilla kaatuneista ja kasvomurtumadiagnoosin saaneista 91 prosenttia oli humalassa.

Tutkijaryhmän mukaan humalaisen reaktiokyky on hidastunut, eikä kaatuja ehdi laittaa käsiään eteen, vaan kaatuu kasvoilleen.

Tutkimuksessa seurattiin vuonna 2019 Tyksiin tuotujen 23 potilaan kasvojen alueen vammoja ja jatkohoitoa. Vuokrattavat sähköpotkulaudat tulivat Turussa käyttöön alkukesästä vuonna 2019.

Kaatumiset ajoittuvat viikonloppuöihin, eikä kaatuneilla ollut kypäriä käytössään. Loukkaantuneista miehiä oli kaksi kolmasosaa.

Turussa suurin onnettomuuspiikki osui lokakuuhun.

Viidellätoista potilaalla oli kasvojen alueella selviä luunmurtumia.

– Hammashoitopotilaiden vammat saattavat vaatia jopa kaksi vuotta kestävää hoitoa, kunnes luurakenteet on saatu korjattua, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, suu- ja leukakirurgian erikoistuva hammaslääkäri, hammaslääketieteen tohtori Aaro Turunen Turun Yliopiston Hammaslääketieteen laitokselta.

Turusen mukaan hampaiden korjaus aiheuttaa lisäksi isoja kustannuksia.