Suomen miesten koripallomaajoukkue on arvottu vuoden 2022 EM-kisojen D-lohkoon. Neljännessä arvontakorissa ollut Susijengi pelaa alkulohkon ottelunsa Prahassa samassa lohkossa Israelin, Tshekin, Puolan, Serbian ja Hollannin kanssa.
– Ei siinä auta kuin todeta, että kovia vastustajia, maajoukkueen päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi arvontatulosta.
Dettmann myönsi saman tien, että Koripalloliitossa oli salaa toivottu juuri Prahan alkulohkoon päätymistä.
– Me ajattelemme, että nyt voitaisiin lyödä Bilbaon ennätys. Prahaan on helpompi tulla kuin Bilbaoon, Dettmann viittasi 2014 MM-kisoihin.
Tuolloin alkulohkopelejä seurasi Bilbaossa tuhansia suomalaisfaneja, joiden määrästä on esitetty erilaisia arvioita. Tarkkaa suomalaisten kisaturistien määrää on mahdoton selvittää, mutta fanien kannustuksen merkitys on Dettmannin mukaan varma.
– Se on ollut aivan ratkaiseva. Siksi me laskemme sen varaan. Yhteispeliä.
"Luonto hoitaa omansa"
Suomi on mukana EM-lopputurnauksessa viidennen kerran peräkkäin. Edellisen kerran EM-kisat pelattiin 2017, jolloin yksi alkulohkoista pelattiin Helsingissä. Kisat lykkääntyivät vuodella koronaviruspandemian takia.
Jokaisen alkulohkon neljä parasta joukkuetta etenee loppupeleihin, jotka pelataan neljännesvälieristä alkaen Berliinissä syyskuussa 2022. Edellisissä neljissä EM-kisoissa Suomi on edennyt alkulohkosta joka kerta jatkoon, mutta sen pitemmälle eväät eivät ole riittäneet.
– Kyllä minä lähtisin siitä, että lähdetään voittamaan yksi puoliaika ja siitä vääntämään voittoa. Tämä on tylsä vastaus, mutta näin se menee, Dettmann sanoi.
Maajoukkue kokoontuu seuraavan kerran yhteen kesällä, jolloin luvassa on Dettmannin mukaan korona-aikaan sopivaa "hybridiohjelmaa". Pelaajistossa on edelleen mukana muutama mies 2011 EM-kisoista, joista Suomen kisasarja alkoi.
– NBA:ssa ja Euroliigassa pelaavat pääsevät kilpailematta mukaan. Mutta kyllä siellä varmaan luonto hoitaa omansa, vaihtuvuutta voi tulla jonkun verran, Dettmann ennakoi.
Juttua täydennetty kauttaaltaan 29.4.2021 klo 16.12.
Lue myös: