Forssan kaupunkia edustanut kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi ja valtiota edustanut Petri Puhakainen ovat jättäneet paikkansa Ypäjällä toimivan Hevosopiston hallituksessa. Kesäniemi ja Puhakainen toimivat hallituksessa vuoden ajan.
Kesäniemi kertoo, että hän erosi hallituksesta varovaisuusperiaatteen vuoksi. Vaikka hän oli hallituksessa kaupungin edustajana, hänellä oli hallituksen jäsenenä myös henkilökohtainen vastuu, Kesäniemi perustelee. Forssa on myös opiston osaomistaja.
Kesäniemen mukaan Hevosopistolla on seudullisesti merkittävä vaikutus. Hän haluaa olla mukana jatkossakin, mutta eri roolissa.
Hevosopiston hallituksen puheenjohtaja Laura Airaksinen sanoo opiston ennen vappua julkaistussa tiedotteessa, että hallitus kokoontuu tihennetysti ja toimii aktiivisesti omistajatahojen kanssa yhteistyössä, jotta opisto pääsee kohti vakaata ja kantavaa toimintaa.
Asiasta uutisoi ensin Maaseudun Tulevaisuus.
Hevosopisto on ollut viime aikoina paljon julkisuudessa talousvaikeuksiensa ja ilmapiiriongelmiensa vuoksi. Hevosopistossa on käyty läpi useat yt-neuvottelut, lisäksi toimintakulttuuri on ollut muutoksessa. Myös omistajien keskuudessa on nostettu esiin Hevosopiston johtaminen.
Opiston omistavat Suomen valtio, Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto sekä Forssan, Jokioisten ja Ypäjän kunnat.