Hevosopiston loppuhaastattelussa ylöjärveläiseltä Heidi-Maria Viitaselta kysyttiin, miten hän pärjää hevosten kanssa, kun ei kuule.
Nuori tyttö vastasi, ettei kuurous ole ongelma. Hän on ikänsä ollut tekemisissä hevosten kanssa ja osaa lukea niiden elekieltä.
Lopulta Viitaselle sanottiin suoraan, ettei häntä valita, koska on kuuro. Ettei hän pärjää. Pelättiin, että kuurous aiheuttaa vaaratilanteita.
– En osannut sanoa mitään. Mietin, miten noin voi sanoa! Myöhemmin on harmittanut, etten osannut pitää puoliani ja vaatia oikeuksiani.
Viitanen luovutti. Elettiin 1990-lukua eikä silloin ollut tapana vaatia kovaäänisesti oikeudenmukaisuutta tai laatia syrjintäilmoitusta – ainakaan kovin herkästi. Viitasen isä totesi harmistuneena, ettei tälle mitään voi, nyt vaan mennään eteenpäin.
Haave hevosalan ammatista kariutui, mutta intohimoinen hevosharrastus jatkui.
Se pieni ero
Ero kuulevan ja kuuron ratsastajan välillä on lähinnä reagoinnissa. Kilpailutilanteessa yhden aistin puuttuminen voi olla eduksi.
– Tuomaripöydältä saattaa kantautua kilinää ja kolinaa, joku voi yleisössä avata sateenvarjon tai koira voi haukkua jossain. Kun ei kuule ympäristön ääniä, on itse rauhallinen ja rento, ja silloin myös hevonen on rauhallisempi.
Viitanen todella lukee taitavasti ratsuaan, puoliveristä Mioa. Kun Mio talutetaan hevosaitauksesta talliin satuloitavaksi, se reagoi perässä kulkevaan ja juttelevaan ihmisjoukkoon. Viitanen huomaa tämän heti.
– Nyt Mio jännittää. Tuotteko sille vähän heinää, Viitanen ohjeistaa.
Tieto vähentänyt ennakkoluuloja
Vielä 1980-luvulla kuurotietous oli hyvin vähäistä, ja kuuro heppatyttö aiheutti hämmennystä. Huvittaviakin tilanteita sattui.
– Isä oli minulla tulkkina ratsastustunnilla. Opettaja oli majuri ja hänen äänenkäyttönsä oli sen mukaista. Hän totesi isälle, että onpa hyvä kun tyttö on kuuro, niin hän ei kuule tätä huutamista.
Nykyään suhtautuminen on Viitasen mukaan enemmänkin toteamista, että ai jaa, olet kuuro. Tieto ja ymmärrys ovat lisääntyneet vuosikymmenten aikana.
Ennakkoluulot ovat Viitasen mukaan paljolti ääniin liittyviä asioita. Kysytään, että miten voit tehdä tätä ja tätä, koska et kuule.
– Ja pelätään lähestyä. Me toivomme rohkeaa lähestymistä, koska kommunikoida voi vaikka kirjoittamalla puhelimelle tai paperille. Elekielellä voi myös kommunikoida, aivan kuten ulkomaillakin.
Kommunikointia helpottaa myös se, että useat kuurot pystyvät lukemaan puhetta huulilta. Korona-aika on ollut vaikea monelle maskien vuoksi.
– Joskus pyydän, että otatko maskin hetkeksi pois.
Myös kuurosokeat ratsaille
Viitanen on ollut ratsastusavustajana myös kuurososokeille. Heille käytetään taktiiliviittomia eli viitotaan kädestä käteen. Ratsastuksessa ohjaaja käyttää haptiiseja eli kehoviittomia.
Projekti käynnistyi, kun Suomen Kuurosokeat ry:n kommunikaatiopäällikkö Riitta Lahtinen ehdotti tulkkiopiskelijalle opinnäytetyötä ratsastushaptiisien kehittämisestä.
Mukaan ratsastushaptiisien ideointiin pyydettiin myös Heidi-Maria Viitasta.
– Se tarkoittaa sitä, että voin antaa pikaviestejä hevosen selässä olevalle ratsastajalle käteen tai reiteen. Voin esimerkiksi kuvailla ympäristöä tai kertoa tulevasta käännöksestä.
Tällä hetkellä ratsastushaptiiseja on kymmenkunta.
Villin ponin selästä hevospedagogiikkaan
Viitanen ei muista tarkalleen ensimmäistä kertaansa hevosen selässä, mutta alkuajoista on jäänyt mieleen pieni, valkoinen poni, joka lopulta heitti pikkutytön selästään.
– Mutta rakastin hevosia ja halusin jatkaa. Minusta hevoset olivat lempeitä, ja tuntui, että ne välittivät minusta. Ne eivät myöskään arvostelleet minua.
Tällä hetkellä Heidi-Maria työskentelee kuurosokeiden toimintakeskuksessa lähihoitajana. Nuoruuden haave hevosalan opinnoista vesittyi, mutta tilalle ovat tulleet opinnot sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta Etelä-Pohjanmaan opistossa.
Sosiaalipedagoginen hevostoiminta on työskentelytapa, jota voidaan käyttää esimerkiksi kuntouttavassa työtoiminnassa tai ikäihmisten viriketoiminnassa.
– Toivon tietysti, että kun valmistun, voisin tarjota palveluita viittomakielisille. Olen pitkään ollut hoitoalalla, ja olisi hienoa hypätä tälle puolelle.
Heidi-Maria Viitasen tulkkeina toimivat Jenni Hautamäki ja Katja Sarsama.