Avaruusyhtiö SpaceX laukaisee ensi vuonna Doge-1 -satelliitin kohti Kuuta. Lento on siitä erikoinen, että satelliitin tilannut Geometric Energy Corporation -yhtiö maksaa kustannukset SpaceX:lle Dogecoin-kryptovaluutalla.
Geometric Energy Corporation kertoi asiasta tiedotteessa sunnuntaina. Tiedotteessa ei kuitenkaan kerrottu satelliitin tarkkaa taloudellista arvoa.
– Olemme innoissamme Doge-1 -missiosta, kertoo SpaceX:n edustaja Tom Ochinero tiedotteessa.
– Tämä missio havainnollistaa kryptovaluutan käyttöä Maan kiertoradan ulkopuolella ja luo perustan planeettojen väliselle kaupankäynnille, Ochinero kertoo.
Kuutiomainen ja noin 40 kiloa painava Doge-1 -satelliitti on tarkoitus kuljettaa käyttäen SpaceX:n Falcon 9 -rakettia.
SpaceX:n perustaja Elon Musk kertoi Doge-1 -satelliitista Twitter-tilillään.
Huhtikuussa Musk jo lupaili Twitterissä, että SpaceX aikoo viedä "kirjaimellisen Dogecoinin kirjaimellisesti kuuhun".
Uutistoimisto Reutersin mukaan Dogecoin menetti sunnuntaina yli kolmanneksen hinnastaan sen jälkeen, kun Musk oli kutsunut Dogecoinia huijaukseksi juontaessaan Saturday Night Live -sketsiohjelmaa televisiossa viikonloppuna.
Musk on sijoittanut internet-meemistä alkunsa saaneeseen Dogecoin-kryptovaluuttaan ja saanut kryptovaluutoilla keinottelijat innostumaan siitä tviiteillään alkuvuoden aikana.
Helmikuussa Muskin luotsaama sähköautovalmistaja Tesla kertoi sijoittaneensa puolitoista miljardia dollaria kryptovaluutta Bitcoiniin. Tesla suunnittelee myös Bitcoinin hyväksymistä maksuvälineenä.
Juttua on korjattu klo 2.45. Kuulento on tarkentunut olevan Kuuhun laukaistava satelliitti.
Kuuntele alta myös Takaisin Pasilaan -podcast: helsinkiläinen Jaani osti Dogecoinia vitsillä 7 vuotta sitten ja tienasi nyt yli 200 000 euroa – näin hän ajattelee kryptosijoittamisesta.
Lue myös:
SpaceX:n Starship-avaruusraketti laskeutui ensimmäistä kertaa onnistuneesti koelennon jälkeen (6.5.2021)
Elon Muskin SpaceX rakentaa kuumoduulin, jonka on määrä viedä nainen kuuhun ensimmäistä kertaa (17.4.2021)
Tesla sijoitti puolitoista miljardia dollaria bitcoiniin (8.2.2021)