Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Taas uusi käänne pohjoisen Keski-Suomen kuntaliitossaagassa: Kyyjärven kunnanhallitus sanoo Karstulalle yksimielisesti "ei"

Asiaa käsiteltiin eilen maanantaina myös Karstulan kunnanhallituksessa, joka olisi puolestaan hyväksynyt Kyyjärven liitoksen yksimielisesti. Kunnanhallitukset tekevät maanantain päätösten perusteella esityksensä valtuustoille, jotka käsittelevät asiaa molemmissa kunnissa tulevana maanantaina.

Puheenjohtajan nuija
Kuvituskuva. Kuva: Timo Nykyri / Yle
  • Tuukka Lukinmaa

Kyyjärven kunnanhallitus on yksimielisesti torjunut kuntaliitoksen Karstulan kanssa. Kuntaliitosasia oli Kyyjärven kunnanhallituksen käsittelyssä maanantaina.

Asiaa käsiteltiin eilen maanantaina myös Karstulan kunnanhallituksessa, joka puolestaan hyväksyi Kyyjärven liitoksen yksimielisesti.

Kunnanhallitukset tekevät maanantain päätösten perusteella esityksensä valtuustoille, jotka käsittelevät asiaa molemmissa kunnissa tulevana maanantaina.

Kyyjärven kunnanhallituksen puheenjohtajan Jouko Huumarkankaan (kesk.) mukaan kunnanhallitus päätyi kielteiselle kannalle ennen muuta siksi, että heikon taloustilanteen vuoksi kuntajakoselvitykseen joutuneen kunnan taloudellinen asema on parantunut.

– Tämän prosessin aikana Kyyjärven talous on kohentunut huomattavasti. En voi arvioida asiaa valtioneuvoston näkökulmasta, mutta tällä hetkellä me otamme kantaa kuntajakoselvittäjän esitykseen vapaaehtoisesta kuntaliitoksesta, Huumarkangas sanoo.

Huumarkankaan mukaan kunnan taloudelle antavat selkänojaa muun muassa viimeaikaiset tuulivoimahankkeet.

Käsittelyssä olleen selvityshenkilö Eero Laesterän laatiman suunnitelman mukaan kaksi kuntaa yhdistyisi vähän yli 5000 asukkaan kunnaksi, jonka nimeksi tulisi Karstula. Sen johtoon astuisi Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkonen. Uudessa Karstulan kunnassa olisi hiukan yli 5000 asukasta.

Kyyjärven ja Karstulan yhdistymistä lähdettiin valmistelemaan sen jälkeen, kun Laesterän johdolla suunniteltu Kannonkosken Karstulan, Kivijärven ja Kyyjärven yhdistyminen uudeksi kunnaksi kariutui viime syksynä.

Tuolloin 4K-nimellä kulkenut hanke kaatui Kannonkosken vastustukseen, kun taas Kyyjärvellä oltiin yksimielisesti yhdistymisen kannalla.

Kyyjärvi on joutunut kriisimenettelyyn heikon taloudellisen tilanteensa takia.

Kahden kunnan liitoksen kohtalo on valtioneuvoston käsissä riippumatta siitä, mitä kunnanvaltuustot asiasta päättävät.

Kuntajakoselvittäjä Eero Laesterä toteaa, että hänen rooliinsa kuuluu esittää valtioneuvostolle kuntien liitosta, vaikka valtuustokin vastustaisi sitä.

– He sitten miettivät, onko siinä eväitä tahdonvastaiseen liitokseen vai miten tässä edetään.

Kuntajakoselvittäjältä on kysytty myös kansanäänestyksen järjestämisestä, mutta sellainen ei ole Laesterän suunnitelmissa.

Juttua täydennetty 11.5. klo 9.00 Jouko Huumarkankaan ja Eero Laesterän kommenteilla.