Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Vaski-kirjastot sulkevat ovensa keskiviikkona reiluksi pariksi viikoksi – sähköinen järjestelmä vaihdetaan uuteen

Varsinais-Suomessa 18 kuntaa kuuluu Vaski-kirjastoihin. Käyttökatko kirjastoissa tulee kestämään 16 päivää.

Turun kaupunginkirjaston kuvituskuva huhtikuulta 2021.
Turun kaupunginkirjasto arkistokuvassa. Kuva: Saana Sjöblom-Hasselblatt / Yle
  • Johanna Lehtola

Varsinais-Suomen alueen Vaski-kirjastoissa alkaa keskiviikkona käyttökatko.

Kirjastot vaihtavat sähköistä järjestelmäänsä, minkä vuoksi lainoja ja palautuksia ei voi tehdä. Sen sijaan e-aineistot ovat käytettävissä. Katko kestää 16 päivää 3. kesäkuuta asti.

– Jos on noudettavia varauksia, niin tiistaina on viimeinen päivä ne hakea. Kipin kapin siis kirjastoon hakemaan varaukset, muuten ne ovat haettavissa vasta 4. kesäkuuta. Lisäksi jos haluaa lainata kirjoja, niin tiistai on myös viimeinen päivä sille, Turun kirjastotoimenjohtaja Rebekka Pilppula kertoo.

Turun kirjastotoimenjohtaja Rebekka Pilppula
Turun kirjastotoimenjohtaja Rebekka Pilppula. Kuva: Kalle Talonen / Yle

Järjestelmä vaihtuu Koha-kirjastojärjestelmään.

– Meillä on tähän liittyvää koulutusta henkilökunnalle seuraavat päivät. Sen takia kaikki kirjastot ovat Turussa kiinni kolme päivää. Sen jälkeen voi tulla käyttämään tiloja, kuten lukusalia ja tietokoneita, mutta lainaus ei onnistu, eikä myöskään palautus, Pilppula sanoo.

Valtava tietokanta siirretään uuteen

Järjestelmäuudistuksen takia lainoja on pidennetty automaattisesti, joten sakkoa ei ole tulossa heille, joilla on katkon aikana palauttamatta erääntyneitä kirjoja.

Vaski-kirjastoihin kuuluu 18 varsinaissuomalaista kuntaa.

Koha-järjestelmä on yleisesti käytössä Suomen kirjastoissa. Tämä mahdollistaa esimerkiksi Turun kirjastopalvelujen mukaan kirjastojen välisen yhteistyön kehittämisen.

Järjestelmän siirto vanhasta uuteen kestää päiviä.

– Kaikki tietokannat, mitä kirjoja meillä on, mitä asiakkaita meillä on, mitä lainoja heillä on, mitä varauksia heillä on, kaikki nämä tiedot otetaan vanhasta järjestelmästä ulos. Siinä menee kahdesta kolmeen päivään, ja sen jälkeen niitä valutetaan uuteen järjestelmään. Siinäkin menee pahimmillaan useampi päivä. Jos joku menee myttyyn tässä, niin se tehdään uudestaan, Pilppola kuvailee.

Testaus ennen käyttöönottoa

Lisäksi järjestelmää testataan ennen kuin se avataan yleisölle.

– Katsomme, että automaatit toimivat, kuittikirjoittimet toimivat ja teemme vielä rasitustestejä.

Järjestelmän uusimisprojekti aloitettiin viime vuoden huhtikuussa.

– Aikataulu tuntuu nyt jälkikäteen älyttömältä, kun tässä on ollut koronasulkuja, jolloin tämä olisi voitu tehdä, mutta päätös käyttöönotosta tehtiin vuonna 2020 tammikuussa, jolloin ajateltiin, että toukokuu on kirjastoissa yleensä hiljaista aikaa. Emme osanneet silloin ennustaa koronaa. Valmistelutyötä tähän on tehty päivittäin viime vuodesta asti.