Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Mallorcaa suurempi jäämurikka irtosi Etelämantereen jäähyllyltä

Filchnerin-Ronnen jäähyllyltä irronnut jäätikkö on toistaiseksi isoin tutkijoiden havaitsema jäärepeämä.

Suurikokoinen jäälaatta on irronnut Etelänmantereelta
  • Elsa Osipova

Suurikokoinen jäälaatta on irronnut Etelänmantereelta ja ajelehtii parhaillaan Weddelinmerellä, kertoo Euroopan avaruusjärjestö.

Kyseessä ei ole mikään tavanomainen jäätikön repeämä. Avaruudesta otettujen satelliittikuvien perusteella jäälaatta on Mallorca-saaren kokoinen.

A-76 nimisen jäätikön pinta-ala on 4 320 neliökilometriä, sen pituus on 175 kilometriä ja se on 25 kilometriä leveä. Vertailuksi Välimerellä sijaitseva Mallorcan saari on pinta-alaltaan 3 640 neliökilometriä.

A-76 nimisen jäätikön pinta-ala on 4 320 neliökilometriä.
Kuva: Otso Ritonummi / Yle

Filchnerin-Ronnen jäähyllyltä irronnut jäätikkö on toistaiseksi suurin tutkijoiden havaitsema jäärepeämä.

Aiemmin tänä vuonna tutkijat havaitsivat toisen suurikokoisen jäärepeämän, joka uhkasi pingviinien asuttamaa saarta Etelä-Amerikan lähellä. Sittemmin jäätikkö hajosi pienemmiksi jäälaatoiksi.

Tutkijat uskovat, että myös A-76 -jäämassa hajoaa pian pienemmiksi laatoiksi.

Tutkijoiden mukaan massiivisen jäämuodostuman sulaminen ei nosta merenpintaa, silä jäätikkö kellui jo meressä ennen sen irtautumista rannikosta.

Brittiläisen The Guardianin mukaan suurikokoiset jäärepeämät Etelämantereella ovat normaaleja. Viime vuosina ne ovat kuitenkin hajonneet nopeammin, minkä uskotaan liittyvän ilmaston lämpenemiseen.

Lue lisää:

Arktisten merialueiden pitäisi parhaillaan peittyä jäällä – kasvu ennätyksellisen hidasta

Tutkimus: Grönlannin suurimmat jäätiköt voivat sulaa vielä pelättyäkin nopeammin

Himalajan syöksytulva on vuoriston asukkaille ilmastonmuutoksen nopeimmin kasvava uhka – näin vuoristo synnyttää tulva-aallon