Kiinassa alkoi torstaina oikeudenkäynti, jossa australialaista kirjailijaa Yang Hengjunia syytetään vakoilusta.
Yang on Kiinassa syntynyt Australian kansalainen. Hänet pidätettiin lomamatkan yhteydessä Kiinassa kaksi vuotta sitten.
Australian hallituksen mukaan Yangia ei ole päästetty tapaamaan perhettään, ja hänen yhteyttä asianajajaansa on rajoitettu.
Pekingissä Yangin oikeudenkäynnin ovet pysyivät suljettuna myös Australian Kiinan-suurlähettiläälle Graham Fletcherille, joka yritti päästä seuraamaan tapauksen käsittelyä.
Syyksi kerrottiin vallitseva koronatilanne. Osasyynä on myös se, että Kiina katsoo tapauksen kuuluvan kansallisen turvallisuuden piiriin.
– Olemme jo pitkään olleet huolissamme tästä tapauksesta ja avoimuuden puutteesta sen suhteen. Kyseessä on mielivaltainen pidätys, Fletcher sanoi toimittajille uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kiinan viranomaiset eivät ole julkistaneet yksityiskohtia Yangia vastaan nostetuista syytteistä tai siitä, kenen leivissä hänen epäillään vakoilleen.
Kiinan mukaan ”Australian kansalaisen” tapausta käsitellään Kiinan lakien mukaan ilman tarkkailijoiden läsnäoloa julkisuudelta piilossa, koska siihen liittyy ”valtion salaisuuksia”.
– Tämä on täysin laillista ja kohtuullista, sanoi ulkoministeriön edustaja Zhao Lijian uutistoimisto AFP:n mukaan.
Yang: "En pelkää enää"
Yang on suosittu bloggari ja poliittinen kommentaattori, joka on peräänkuuluttanut Kiinaa tekemään demokraattisia uudistuksia jo reilun vuosikymmenen ajan. Hän on kirjoittanut kirjoja Wei Shi -nimellä.
Yang asui viimeksi New Yorkissa Yhdysvalloissa ja työskenteli vierailevana tutkijana Columbian yliopistossa.
Hän sai Australian kansalaisuuden vuonna 2002. Hän on työskennellyt aikoinaan Kiinan ulkoministeriössä.
Yangin tukijoiden eri medioille lähettämässä kirjeessä hän kertoo terveytensä heikentyneen vankeudessa.
Hän myös sanoo olevansa henkisesti valmis kestämään kärsimystä ja jopa tarvittaessa kidutusta.
– En pelkää enää, Yang sanoo viestissä, jonka uskotaan olevan saneltu asianajajan tai konsulivierailun yhteydessä.
– Jos pahin tapahtuu, jos joku haluaa kostaa minulle kirjoitukseni, selittäkää Kiinan ihmisille, mitä tein, kertokaa kiinalaisille kirjoitusteni merkitys, Yang sanoo viestissään AFP:n mukaan.
Australian ja Kiinan välit tulehtuneet
Kiinassa tuomioprosentti oikeudenkäynneissä on liki 99 prosenttia. Mikäli Yang tuomitaan syylliseksi vakoiluun ja valtionsalaisuuksien vuotamiseen, häntä voi odottaa elinkautinen tuomio.
Australian ja Kiinan välit ovat olleet jo muutaman vuoden ajan erittäin huonot. Kiinalaiset ovat suuttuneet Australian julkisista pyrkimyksistä vähentää Kiinan vaikutusvaltaa Australiassa.
Australia on muun muassa ilmoittanut turvallisuussyihin vedoten, ettei se anna kiinalaisyritys Huaweille mahdollisuutta osallistua Australian 5G-verkon rakentamiseen.
Australia vaati ensimmäisten joukossa kansainvälistä tutkimusta siitä, kuinka koronavirus sai alkunsa ja pääsi leviämään Wuhanista Kiinasta.
Australia on myös kritisoinut demokratia- ja ihmisoikeustilanteita Hongkongissa ja Xinjiangissa.
Maiden diplomaattisuhteet ovat retuperällä ja tilanteessa on nähtävissä kauppasodan piirteitä, kuten erilaisia tulleja ja tuontirajoituksia, jotka koskevat niin viinejä kuin viljaakin.
Molemmat maat ovat myös syytelleet toisiaan kansalaistensa häirinnästä.
Lue myös: